Sulkavirta
Kirjoittaja: Elandra
Sähkötuhon ehdot kuulostivat kohtuullisilta, joten Sulkavirta nyökkäsi.
”Sopii”, naaras lausahti virnistäen. Sähkötuho ei hymyillyt. Veljen kasvoilla oli kivikova ilme, joka viesti sitä, ettei soturi pitänyt suunnitelmasta Sulkavirran tavoin.
”No, minä yönä aiot pyytää pääsyä yövartioon?” raidallinen naaras kysyi ja katseli yhä veljeään. Sähkötuho mietti hetken.
”En ainakaan tänään, mutta huomenna se voisi onnistuakin”, kolli sanoi matalalla äänellä. Sulkavirta nyökkäsi innostuneena.
”Olisimmepa mekin päässeet ulos leiristä pentuina”, Sulkavirta hihkaisi. Sähkötuho pudisti päätään.
”Kenties on parempi, ettemme päässeet”, harmaa kolli sanoi. Veljen katse kiersi leirin ympäri, ja Sulkavirta jäi hetkeksi yksin ajatustensa kanssa. Hän suunnitteli mielessään seikkailua, joka tapahtuisi pian. Naaras päätti, että hän kertoisi ajankohdan Aaltopennulle vasta huomenna. Naaras ei ollut varma, pitäisikö pennulle kertoa ehdosta, joka voisi saattaa Aaltopennun vaikeuksiin. Pentu varmasti suuttuisi verisesti, jos Sulkavirta mitään varoittamatta pettäisi pienokaisen luottamuksen, jos joku löytäisi heidät kahdestaan leirin ulkopuolelta.
”Onko Sinilintu mielestäsi normaalia enemmän allapäin?” Sähkötuhon kysymys sai Sulkavirran palaamaan takaisin tähän maailmaan. Naaras katsahti veljeensä, jonka sinivihreä katse oli kohdistettu jonnekin leirin toiselle laidalle. Sulkavirta huomasi, että veli katseli Sinilintua. Valkea naaras katseli pilviselle taivaalle ja istui yksin leirin laitamilla.
”Haloo, nyt on lehtisade. Tietenkin hän on allapäin, kun joutsenet ja muut linnut lähtevät pois”, Sulkavirta irvisti, ”välillä minusta tuntuu, ettei Sinilintu ole kissa, vaan lintu jolla ei ole siipiä.” Sähkötuho käänsi nyt katseensa Sulkavirtaan ja kohautti lapojaan.
Loppupäivä kului hitaasti. Sulkavirta kävi itsekseen kävelyllä leirin ulkopuolella. Mielessään naaras päätti, missä hän kävisi Aaltopennun kanssa. He kiertäisivät leirin pohjoisesta metsään, ja Sulkavirta esittelisi pennulle siitä pienen osan. Sitten he palaisivat leiriin, jossa Sähkötuho odottaisi heitä. Eikä kukaan saisi koskaan tietää seikkailusta.
Sulkavirta oli mennyt aikaisin nukkumaan, ja seuraavana aamuna hän päätti kertoa Aaltopennulle uutiset. Heti auringon noustua Sulkavirta poistui pesästä vesisateeseen. Yöllä oli satanut kaatamalla, mutta nyt enää vain tihkutti. Aamu oli synkkä ja paksu pilvipeite oli vallannut koko taivaan, eikä auringosta näkynyt merkkiäkään. Ukkonen jyrisi jossakin kaukaisuudessa.
Soturi väisteli vesilammikot kävellessään kallion seinämän luokse. Sulkavirta jäi istuskelemaan aukiolle siltä varalta, että Aaltopentu sattuisi astumaan ulos pentutarhalta. Naaraan aamupäivä oli vapaa. Aurinkohuipun aikaan hän oli luvannut mennä rajapartioon.
Tuskaisen odottelun päätteeksi, Sulkavirta erotti tutun pään pilkistävän esiin pentutarhalta. Punaruskea Aaltopentu katseli ympärilleen. Pentu havaitsi Sulkavirran, ja pinkaisi juoksuun kohti naarasta. Aaltopennun askeleet olivat yhä hieman huterat, mutta naaras pysyi pystyssä.
”Huomenta, Sulkavirta!” pentu hihkaisi ja istui alas naaraan eteen.
”Lähdemme ensi yönä seikkailulle”, Sulkavirta ilmoitti yrittäen vaikuttaa mahdollisimman välinpitämättömältä, jotta kukaan leirissä oleva ei kiinnittäisi huomiota naaraaseen. Aaltopentu näytti hieman hämmentyneeltä.
”Eikö se olekaan hyvä juttu?” pentu kysyi ja kallisti päätään kysyvästi.
”On, mutta me emme saa herättää huomiota. Mene nyt, tulen hakemaan sinut auringonlaskun jälkeen niin jutellaan lisää”, Sulkavirta tuhahti, kuin olisi hätistellyt häntä häiritsevää pentua matkoihinsa. Naaras oli tyytyväinen esitykseensä. Sivulliset eivät takuulla voisi arvata, että kaksikko suunnitteli jotakin.
//Aalto?
// 451 sanaa
