Sulkavirta
Kirjoittaja: Elandra
Sulkavirta oli ollut tänään ehtivä. Soturi oli käynyt aamulla saalistuspartiossa, vaikkakaan saalistusonni ei ollut ollut hyvä. Se saattoi toki johtua siitä, ettei harmaanruskea naaras malttanut keskittyä täysillä saalistamiseen. Oli hän yhden vaivaisen hiiren saanut, mutta siihen se oli sitten jäänytkin.
Astuttuaan leiristä ulos, Sulkavirta oli huomannut ilman olevan viileämpi kuin eilen. Kylmä puhuri oli takertunut soturin ohueen turkkiin, saaden tuon miltei tärisemään. Kylmään kuitenkin tottui melko nopeasti, kun lähti liikkeelle.
Lopulta soturi palasi partion matkassa leiriin. Naaras oli jo viemässä hiirtään tuoresaaliskasaan, mutta muutti mieltään viime tipassa. Oli taas aika syödä. Siispä Sulkavirta perääntyi parin askeleen verran ja kääntyi poispäin tuoresaaliskasasta. Soturi kantoi hiirensä melko syrjäiselle paikalle pääaukion laitamille. Täältä Sulkavirta näki kaiken, mutta harva soturi kiinnitti häneen sen koommin huomiota.
Naaras alkoi juuri syömään, mutta hänet keskeytettiin. Punaruskea pentu pomppi naaraan luokse ylpeä ilme kasvoillaan.
Tehtävä suoritettu! Ruostekukka antoi minun lopulta jäädä katsomaan tähtiä”, Aaltopentu totesi ja suoristi ryhtinsä ylpeänä. Pentu näytti lähinnä huvittavalta, vaikka tarkoitus oli kai näyttää mahdollisimman isolta ja arvostetulta. Sulkavirta tönäisi hellästi pennun kumoon. Aaltopentu oli niin yllättynyt liikkeestä, ettei hän voinut tehdä mitään. Punaruskea pentu tömähti leirin kovalle kivipinnalle. Tönäisy oli kuitenkin sen verran hento, ettei naaraalle näyttänyt sattuvan.
”Älä ylpistele siinä”, naaras naurahti, mutta vakavoitui pian sen jälkeen. Raidallinen soturi nosti katseensa taivaalle. Aurinko oli noussut jokin aika sitten. Rajapartiot olivat lähteneet, ja enemmistö mestareista ja oppilaista oli kadonnut pääaukiolta metsään tai muualle reviirille harjoituksiin.
”Mikä on seuraava tehtäväni?” Aaltopentu kysyi ja noustuaan ylös.
”Seuraava tehtäväsi on olla pentu. Sinä olet nyt tehnyt oman osuutesi. Voit toki mennä ensi yönäkin katselemaan tähtiä, ihan vain suunnitelman vuoksi. Minä hoidan loput”, Sulkavirta totesi pitäen katseensa tiukasti taivaalla nopeasti liikkuvissa pilvissä. Tummat pilvet lähestyivät leiriä nopeasti. Ei menisi kauaakaan, kun pilviverho saavuttaisi auringon ja peittäisi sen alleen. Sitten alkaisi taas sataa.
”No niin, menehän siitä”, Sulkavirta totesi ja vilkaisi taas Aaltopentua, joka näytti hieman pettyneeltä. Pentu kuitenkin nyökkäsi ja lähti omille teilleen.
Sulkavirta odotteli pääaukiolla niin kauan, että Sähkötuho saapui partion matkassa leiriin. Soturi odotti hetken, että partion jäsenet erkanivat toisistaan. Sitten raidallinen naaras käveli aukion halki veljensä luokse. Sähkötuho katsahti Sulkavirtaa ensin hieman tuimalla ilmeellä, mutta tunnistettuaan naaraan, ilme muuttui hieman pehmeämmäksi.
”Huomenta, Sähkötuho”, Sulkavirta lausahti kohteliaasti. Kolli kohotti kulmiaan kysyvästi. Niin, Sähkötuho taisi tuntea Sulkavirran aika hyvin. Hän oli aina tiennyt heti, jos Sulkavirta kaipasi jotakin. Soturitar vilkaisi nopeasti ympärilleen varmistaen, ettei lähettyvillä ollut ylimääräisiä korvia. Sitten naaras katsahti taas veljeensä.
”Tee minulle palvelus, ja pyydä päästä lähipäivinä yövartioon”, Sulkavirta meni suoraan aiheeseen. Sähkötuho huokaisi ja pudisteli turhautuneena päätään.
”Sulkavirta, sinä et voi viedä sitä pentua ulos, jonka kanssa olet viettänyt huomattavan paljon aikaa viime päivinä”, harmaa soturi vastasi. Sulkavirta ärähti. Veli tosiaan tunsi hänet liian hyvin, mutta onneksi hän ei ollut ainoa. Sulkavirta oli aina osannut käsitellä Sähkötuhoa. Naaras virnisti.
”Se pentu janoaa seikkailua! Me vain käymme nopeasti katsomassa leirin ulkopuolella, ja palaamme takaisin ennen kuin ehdit sanoa nimeni”, naaras lupasi ja katsoi anoen veljeään, ”tämä on minulle todella iso asia, Sähkötuho! Jokaisen pennun täytyy kokea edes yksi seikkailu pentuaikoinaan!”
//Sähkö?
// 497 sanaa
