Sulkavirta
Kirjoittaja: Elandra
Sulkavirta nautti Kylmäliekin seurasta erityisesti nyt, kun Jääviilto ei ollut lähettyvillä. Harmaanruskealla naaraalla ei koskaan ollut mitään itseään vanhempaa kollikissaa vastaan, mutta Jääviillon läsnäolo oli selvästi saanut Kylmäliekin aina varutuneeksi. Kollin kanssa jutustelu oli aiemmin päättynyt lyhyeen, mutta nyt kaksikko oli vartiovuoron jälkeen päättänyt lähteä kaksistaan kävelylle. Kuolonklaanilaisten juttu luisti yllättävänkin hyvin. Harmaaturkkinen kolli puhui enemmän kuin Sulkavirta oli odottanut, muttei se haitannut lainkaan. Sulkavirta piti jutustelusta ja klaanitovereihinsa tutustumisesta. Oli mukavaa kerrankin puhua ihan vain niitä näitä ja tutustua toiseen kissaan ilman mitään suorituspaineita.
”Kyllä, olen harjoitellut uimista ihan pienestä saakka”, Sulkavirta naukaisi iloisesti ja väläytti klaanitoverilleen veikeän hymyn, ”jos sinäkin olisit aloittanut harjoittelun nuorempana, osaisit varmasti. Eikä nytkään ole liian myöhäistä opetella sitä taitoa. Minä olen sitä mieltä, että kuka tahansa kyllin motivoitunut oppii kyllä uimaan.”
Kylmäliekin kasvoille piirtyi lämmin hymy, mutta jokin kollissa viesti, ettei tämä ollut halukas ainakaan nyt uintiharjoituksiin. Sulkavirta ymmärsi sen kyllä, ei uiminen ollut kaikkia varten.
”Pitäisikö meidän myös saalistaa, mehän voisimme vaikka kisata? Tai seikkailla? Jos täällä nyt on jotain seikkailtavaa”, Kylmäliekki ehdotti sen jälkeen. Sulkavirran mielestä oli huvittavaa, miten niin hiljainen kissa oli yhtäkkiä yhtä innoissaan kuin pikkupentu. Menneisyydessään Sulkavirta ei olisi hetkeäkään aikaillut vastauksensa kanssa, mutta nyt hänen oli harkittava päätöstään tarkkaan. Seikkailu houkutteli, mutta voisiko se johtaa rangaistukseen? Naaras harkitsi kuumeisesti mitä tekisi. Saalistaminen ei houkutellut tällä hetkellä lainkaan, vaan seikkailu vei voiton. Hän uskoi Henkäystähden kyllä ymmärtävän, vaikka Sulkavirran seikkailu taas kerran ajaisi hänet rikkomaan sääntöjä – niin isä oli aina ymmärtänyt.
”Seikkailu löytyy aina, kun vain osaa etsiä oikeasta paikasta”, Sulkavirta huomautti terävällä äänellä ja alkoi oitis tarkkailemaan ympäristöään. Kaksikko ylitti joen ja jatkoi matkaansa kohti Eloklaanin rajan tuntumaa samalla pohtien ääneen, mistä seikkailu voisi löytyä.
Kun raja häämötti heidän edessään, Sulkavirta keksi:
”Oletko sinä koskaan päässyt oikeasti tutustumaan Eloklaanin reviiriin?”
Sulkavirta tiesi, että hänen ideansa oli taas kerran menossa pahasti sääntöjen rikkomisen suuntaan, mutta naaras ei voinut pidätellä itseään. Hän oli lievästi sanottuna kyllästynyt tasapaksuun, harmaaseen arkeen Kuolonklaanissa ja kaipasi vaihtelua. Nyt kun Eloklaani oli Kuolonklaanin vallan alla, tuskin rajojen noudattaminenkaan oli niin tärkeää. Sulkavirta oli kyllä oppilasaikoinaan saanut rangaistuksen käytyään Sähkötuhon kanssa seikkailulla Eloklaanin reviirillä, mutta nyt tilanne oli aivan toinen. Tuskin Henkäystähti heille suuttuisi, jos he kertoisivat jahdanneensa vaikka vain jänistä rajan yli aivan sattumalta…
//Kylmä?
