Sulkavirta
Kirjoittaja: Elandra
Sulkavirta käveli veljensä perässä hämärään piikkihernetunneliin. Naaras kuuli Sinilinnun kevyet askeleet perässään. Sisar oli vastahakoisesti suostunut lähtemään pentuetovereidensa kanssa kävelylle. Valkea soturitar oli kertonut reviirin tuntuvan tyhjältä, kun lukuisat eri lintulajit olivat muuttaneet lehtikadon myötä pois. Sulkavirran mielessä oli käynyt, että sisko oli vain keksinyt tekosyyn, koska ei tahtonut viettää aikaa sisarustensa kanssa. Olisihan naaras ihan hyvin voinut pahoittaa mielensä siitä, että Punatähti oli antanut oppilaat Sulkavirralle ja Sähkötuholle, muttei hänelle itselleen.
Ei, Sulkavirta ajatteli. Ei Sinilintu välittänyt sellaisesta. Todennäköisesti Sinilintu oli puhunut totta. Linnut olivat tärkeitä naaraalle, vaikkei Sulkavirta sitä ymmärtänytkään.
Ilma leirin ulkopuolella oli kylmempi kuin leirin muurien suojassa. Avaralla alueella tuuli pääsi käsiksi kolmeen soturiin, jotka suuntasivat Sähkötuhon johdolla kohti etelää.
”Mitä sinulle kuuluu?” Sulkavirta yritti viritellä keskustelua Sinilinnun kanssa hidastaen tahtiaan. Sähkötuho kulki ripein askelin etäämmäksi kaksikosta, mutta huomatessaan heidän jäävän jälkeen, myös Sähkötuho hidasti tahtiaan. Kolli jättäytyi pentuetovereidensa rinnalle.
”Kuten sanoin, olo on haikea. Reviiri tuntuu niin tyhjältä. Hehkulampikaan ei ole enää yhtä kaunis, kun joutsenet ja muut vedessä viihtyvät linnut ovat hävinneet. Kaikki kaunis tuntuu katoavan lehtikadon myötä”, valkea naaras huokaisi haikealla äänellä nostaen katseensa pilvettömälle taivaalle. Aurinko oli suunnannut kohti taivaanrantaa, ja ensimmäiset tähdet ilmestyisivät pian hämärtyvälle taivaalle. Sulkavirta kuunteli sisarensa sanoja, mutta ei päässyt sisään naaraan tunteisiin.
”Kuulostaa harmilliselta”, harmaanruskea naaras päätyi toteamaan ja vilkaisi Sähkötuhoa. Velikin saisi osallistua keskusteluun edes jotenkin. Kolli ymmärsi nopeasti Sulkavirran vihjeen.
”Lehtikato on ohi nopeasti”, veli vakuutteli. Sinilinnun kasvoilla kävi haikea hymy, joka katosi nopeasti. Kolmikon ylle laskeutui hetkeksi hiljaisuus, kun he kävelivät kohti eteläistä rajaa. Sulkavirta ei tiennyt, oliko joukolla jokin päämäärä, vai kävelivätkö he vain sinne minne käpälät veivät.
”Tahtoisitko joku kerta lähteä kanssamme kouluttamaan Aaltotassua ja Tattitassua?” Sulkavirta jatkoi sinnikkäästi keskustelun virittämistä. Kolmikko oli varttuessaan etääntynyt toisistaan. Oikeastaan Sinilintu tuntui lipuvan kauemmaksi Sulkavirrasta ja Sähkötuhosta. Raidalliset soturit olivat varsin läheisiä keskenään. Sulkavirrasta tuntui välillä pahalta katsoa, kun Sinilintu istui aina yksin leirin laitamilla ilman seuraa. Kuolonklaanilaiset olivat epäreiluja niitä kohtaan, jotka poikkesivat normaaleista sotureista.
”Ehkä, se kuulostaa ihan kivalta”, Sinilintu vastasi. Taas se saapui, sama piinaava hiljaisuus. Sulkavirta vilkaisi Sähkötuhoa toivoen, että veli yrittäisi edes vähän avata keskustelua. Sähkötuho tuntui kuitenkin olevan ajatustensa kanssa aivan muualla kuin tässä hetkessä.
Sulkavirta huokaisi epämääräisen kovaäänisesti.
”Ettekö te ihan oikeasti keksi mitään puhuttavaa?” Sulkavirta ärähti ja piiskasi raidallisella hännällään ilmaa.
”Anteeksi, olen vain poissa tolaltani lintujen lähdön takia”, Sinilintu lausahti pehmeällä äänellä katsoen pahoitellen siskoaan.
”Oletteko te tutustuneet lainkaan Varispentuun? Onko se meidän velvollisuutemme? Hänhän on kuitenkin veljemme”, Sinilintu lisäsi. Sulkavirta kiitti mielessään siskoa. Erittäin hyvä aihe keskustella! Nyt Sähkötuhokaan ei voisi jäädä sanattomaksi. Veljellä varmasti oli oma kantansa tähän asiaan.
//Sähkö?
// 425 sanaa
