Susimieli
Uiveloyön katseeseen oli ilmestynyt jotain uutta. Jotain mitä Susimieli ei ollut kertaakaan heidän keskustelunsa aikana havainnut. Oikeastaan kun Susimieli mietti, hän ei muistanut oliko kukaan katsonut häntä noin. Ehkä Huomenkyyhky joskus hänen ollessa aivan pentu? Siitä oli kuitenkin niin pitkä aika, että ei Susimieli muistanut. Hänen muistinsa oli jo valmiiksi todella huono. Kylmäliekki oli lohduttanut häntä, että hän oli vain erilainen. Susimieli ei kuitenkaan ymmärtänyt. Miksi hänen piti olla jokaisessa asiassa erilainen? Hänen erilaisuutensa tuntui olevan vieläpä jotain sellasta, joka pisti muiden kissojen silmiin. Kaksikon onneksi Virtaviima ja Kyyhkypyrähdys katosi näkyvistä. Kolli oli kuitenkin todella huolissaan Uiveloyön voinnista. Virtaviima oli kuitenkin hyökännyt hänen kimppuunsa. Susimieli ei ollut varma olisiko heidän syytä raportoida tapahtumista Pimentotähdelle? Tummaturkkinen päällikkö oli Susimielestä kuitenkin todella viileä ja jopa aika ilkeä. Tuskin hän edes uskaltaisi ja vaikka uskaltaisikin, niin kiinnostaisiko Pimentotähteä? Kolli arveli, että naaras vain suuttuisi siitä, että häntä oli häiritty. Uiveloyöhön ei ollut kuitenkaan sattunut, joten ehkä he voisivat antaa tämän olla. Kollista se oli kuitenkin epäreilua, mutta niin taisi moni asia ollakin.
”Minä, urhea?” Susimieli henkäisi ihmeissään. Oliko hän tummaturkkisen mielestä oikeasti sellainen? Kolli oli aina katsonut kaikkia sankareita ylöspäin ja haaveillut, että hän voisi jonain päivänä tehdä itse jotain hienoa.
”Minä… Minä en vain halunnut, että sinuun sattuu. Vi-virtaviima oli niin ilkeä”, Susimieli sopersi.
//Uikku?
