Susitassu
Kirjoittaja: Aura
Viikseni värähtelivät innostuksesta, kun Kamomillapentu loikkasi niskaani. En pitänyt erityisemmin taisteluleikeistä, joten pyristelin nopeasti pennun alta pois ja hain taas jalansijaa käpälilläni. Katsoin Kamomillapentua suoraan silmiin hyväntuulisena ja väläytin naaraspennulle veikeän hymyni. Pentu vaikutti minusta todella mukavalta kissalta. Pidin pennuista erityisen paljon, koska he tuntuivat olevan niin selkeitä eikä heidän sanoissaan ollut piilomerkityksiä. Olin oppinut sen, että erityisesti aikuiset kissat olivat hyviä kiertelemään sanoissaan ja he harvoin tarkoittivat sitä, mitä sanoivat. Minusta sellainen oli outoa eikä sopinut minun ajatusmaailmaani sitten lainkaan. Minä tarkoitin sitä mitä sanoin. Minusta oli kummallista, että pitäisi sanoa jotain kivaa vain, jotta se olisi kohteliasta. Sehän olisi valetta enkä minä tosiaankaan halunnut valehdella kenellekään. Sehän olisi todella rumaa! Kamomillapentu meni houkuttelemaan emoaan mukaan leikkiin ja ilahduin. Piilonenhan oli ihan paras leikki! Naaras ei kuitenkaan halunnut leikkiä, vaan tarjoutui opettamaan taisteluliikkeitä. Iloinen ilmeeni vaihtui hieman pettyneeseen ja sen huomasi. En pitänyt taisteluliikkeiden opettelusta, vaan tahdoin tehdä jotain rauhallista.
“Joo!! Näytä minulle jokin siisti taisteluliike, emo!” Kamomillapentu kiljaisi innoissaan ja hymyili.
“Ei käy, minä en tykkää. Tehdään mieluummin jotain muuta”, vastasin ja ravistelin päätäni. Kamomillapentu polkaisi jalkaa itsepäisesti.
“Minä tahdon, että emo näyttää taisteluliikkeitä. En tahdo kuulla tarinaa!” naaraspentu miukaisi itsepäisenä ja yritti loikata emonsa hännän kimppuun. Minä tuijotin pentua takaisin, en aikonut pyörtää minun päätöstäni.
“Taisteluliikkeet ovat ihan tyhmiä, minä en tahdo taistella. Tehdään jotain muuta”, kinasin vastaan ja suuret korvani heilahtivat ravistellessa päätäni. Kamomillapentu saisi luovuttaa.
“Älkäähän nyt kinatko”, Höyhenhalla rauhoitteli tilannetta lempeällä äänellä ja sukaisi tyttärensä selkää rauhallisesti. En vastannut valkoturkkiselle naaraalle mitään, odotin vain että Kamomillapentu luovuttaisi.
“Minähän voin kertoa teille tarinan ja voimme harjoitella taisteluliikkeitä sitten myöhemmin?” naaras ehdotti lempeällä ja sovittelevalla äänellä. Nyökkäsin, se sopi minulle mainiosti! Minä rakastin tarinoiden kuuntelua yli kaiken ja Höyhenhallalla olisi varmasti loistavia tarinoita kerrottavana.
“Minä olisin kyllä mielelläni jatkanut piilosta, mutta tarina sopii kyllä myös”, naukaisin vanhemmalle soturille, joka kohotti kulmaansa hieman kysyvänä. En ymmärtänyt mitä naaras tarkoitti. Liian epäselvää, ajattelin.
“Näinkö, Loiskevarjo?” kysyin mestariltani, kun olin pudottautunut vaanimisasentoon. Loiskevarjo nyökkäsi minulle kannustavasti.
“Aika hyvä vaanimisasento puoliveriseltä”, kolli maukaisi minulle ja siirsi hieman tassuani, jotta asentoni olisi vielä parempi. Taas, en ymmärtänyt mikä siinä puoliverisyydessä oli niin kovin ihmeellistä. Pidin suurinta osaa kissoja outona ja minusta tuntui väliltä siltä, että olin aivan yksin. Kukaan ei tuntunut ymmärtävän minua ja minä en ymmärtänyt muita. Muut kissat olivat liian epäselkeitä ja -loogisia minun makuuni. Puoliverisyys oli yksi asia mitä en vain ymmärtänyt. Minä olin aiemmin vuotanut verta ja se oli näyttänyt aivan samalta, kuin muiden kissojen veri. Mitä ihmeen väliä sillä oli, vaikka emoni emo oli ollut erakko. No ei sitten yhtään mitään väliä! Siksi en ymmärtänyt miksi muut kissat jaksoivat vouhottaa siitä. En kuitenkaan kysynyt Loiskevarjolta, koska kysyminen tuntui turhalta. En minä kuitenkaan voisi ymmärtää mitä toinen haki sillä puoliverisyydellä. Ehkä minun ei tarvitsisikaan ymmärtää.
“Kiitos, Loiskevarjo! Mitä minä teen seuraavaksi?” kysyin mestariltani uteliaasti ja räpäytin jäänsinisiä silmiäni. En uskaltanut kysyä Loiskevarjolta mitään siitä, että todellako hän oli miettinyt, että minä en saisi soturinimeäni. Kaamoskukka oli vannonut, että en saisi kertoa siitä kenellekään. Mutta Loiskevarjohan tiesi siitä jo, joten..? No, sama se, ajattelin. Olin jo luvannut Kaamoskukalle ja en voisi pettää sitä. Kaiken lisäksi kolli vaikutti niin siistiltä! Hänellä oli paljon arpia sun muita turkissaan, ne olivat kyllä minun makuuni jopa hieman pelottavia..
“Sitten sinä lähdet saalistamaan. Katson ovatko taitosi siinä kehityksessä missä niiden pitäisi olla. Minä katselen sinua hieman kauempaa”, vanhempi kollikissa nyökkäsi ja antoi minulle luvan lähteä saalistamaan. Loikkasin pystyyn ja lähdin jäljittämään hiirtä. Olin saanut siitä hajujäljen mestarini puhuessa ja minulta olikin mennyt osa kollin sanoista ohi. Ainoa mitä minä muistin oli, että olin saanut saalistaa. Keskustelut muiden kissojen kanssa tuntuivatkin usein hankalilta, sillä harvoin jaksoin keskittyä muiden sanomisiin. Itse kyllä tykkäsin höpöttämisestä, mutta kuunteleminen oli aika usein turhan tylsää. Olinkin saanut muilta huomautuksia, että minä puhuin päälle. Askelsin metsässä pienillä askelilla ja nautin siitä tunteesta, kun ruohikko osui anturoihini. Se tuntui minusta kivalta. Hiekalla tassuttelu sen sijaan tuntui ihan hirveältä ja siitä syystä välttelin alueita, mistä saatoin löytää hiekkaa. Miten kukaan kissa ikinä saattoi kestää sitä tunnetta, kun hiekka rapisi vasten anturoita? Värähdin pelkästä karmaisevasta ajatuksesta ja pieni haukotus pyrki kidastani ulos. Kun pääsin tarpeeksi lähelle hiirtä, hiljensin vauhtia ja laskeuduin vaanimisasentoon. Pieni harmaanruskea saaliseläin söi pähkinöitä pensaan juurella. Minua jopa hieman suretti saalistaa, sillä nuokin olivat eläimiä, kuten minä! Minä olin vain isompi tapaus. Ehkä jos en saalistaisi tätä yksilöä, hänestäkin kasvaisi iso? Loiskevarjo oli kuitenkin pyytänyt minua tuomaan saalista ja olin luvannut. Entä jos en löytäisi mitään muuta? Loikkasin hiiren kimppuun ja katkaisin pienen eläimen niskat yhdellä puraisulla. Veri valahti suuhuni ja laskin hiiren maahan. Inhosin sitä tunnetta, kun lämmin veri purskahti suuhuni. Se tuntui turhan kuumalta näin valmiiksi lämpimänä päivänä. Riittäisiköhän tämä Loiskevarjolle? Muistelin aiempaa keskustelua, mutta en muistanut oliko kolli pyytänyt tuomaan useampaa saalista. Ei se varmaan olisi niin tarkkaa, kai? Tassuihini särki jo valmiiksi ja minua väsytti. Tahdoin takaisin leiriin lepäämään. Ehkä Höyhenhalla voisi jopa kertoa uuden tarinan? Muistelin hyvällä eilistä, jolloin Höyhenhalla oli kertonut minulle ja tyttärelle Kamomillapennulle varsin hauskan tarinan seikkailuistaan. Pidin Höyhenhallasta ja Kamomillapennustakin, mutta en pitänyt siitä, että Kamomillapentu halusi leikkiä taisteluleikkejä. Ehkä pyytäisin naarasta leikkimään jonain päivänä taas piilosta, se ainakin oli ollut hauskaa. Nappasin jo hieman kylmettyneen hiiren leukoihini ja lähdin etsimään Loiskevarjoa. Olin aika kelpo jäljittäjä ja sain napattua ilmasta kollisoturin tutun hajujäljen. Päivä oli ihanan aurinkoinen, vaikka olikin turhan kuuma saalistamiseen. Toivottavasti Loiskevarjo voisi viedä minut myöhemmin illalla saalistamaan eikä tarvitsisi enää tällä säällä huhkia.
KP-boosti käytössä
