Susitassu
Kirjoittaja: Aura
Susitassu makasi suurella kerällä omilla sammalillaan oppilaiden pesällä. Aina kun hän kuuli mau’untaa pesän suulta, nosti kolli päätään toiveikkaana. Olisiko tulija joku hänen sisaruksistaan, mieluiten Savutassu? Susitassu oli saanut oppilasnimensä hetki sitten eikä kolli ollut sopeutunut kovinkaan hyvin oppilaaksi. Susitassu kaipasi rutiineja, mutta kollin oli hyvin vaikea pitää kiinni aikatauluista ja ohjata omaa toimintaansa. Yleensä kollin päivät menivätkin vain istuskeluksi tai muuksi puuhailuksi, jos kukaan ei ollut ohjaamassa häntä. Susitassu olikin jo kiintynyt mestariinsa Loiskevarjoon. Kolli oli Susitassusta ystävällinen, vaikkakin mahtaili taidoillaan. Ainakin toinen oli rohkea, Susitassu oli kuullut toisen olleen useammassakin taistelussa. Susitassu tunsi olonsa turvalliseksi Loiskevarjon seurassa. Hän itse pelkäsi taisteluja ja toivoi, että jos sellainen osuisi hänen kohdalleen, olisi hän mestarinsa seurassa. Sitten Loiskevarjo voisi suojella häntä, niin Susitassu ainakin järkeili. Loiskevarjo oli joskus huomauttanut Susitassulle siitä, että hän ei ollut puhdasverinen. Laikukas kolli ei ymmärtänyt miksi puhdasverisyydestä puhuttiin niin paljon. Susitassu kyllästyi sisaruksiensa odotteluun nopeasti ja nousikin ylös kömpelösti. Kollilla kesti hetki saada sopiva tasapaino ja jalansija tassuilleen, mutta lopulta hän sai kerättyä itsensä ja lähti tassuttelemaan ulos pesästä. Taivasta koristavat pilvet olivat harmaita ja painavia, joten Susitassu päätteli vesisateen olevan lähellä. Hän hytisi hieman kylmän ilman vuoksi, sillä hänen turkkinsa oli lyhyttä ja ohutta. Kolli kadehti hieman muiden kissojen paksuja turkkeja, mutta lopulta totesi itselleen hänen turkkinsa olevan myös hieno ja hyvä. Ainakaan lämpimillä säillä hänellä ei olisi kuuma! Susitassu ilahtui huomatessaan hänen mestarinsa aterioivan yksinään aukion laitamilla ja kolli tajusi samassa olevansa itsekin nälkäinen. Toiveikkaana oppilas lähti vaappumaan kohti Loiskevarjoa, joka parhaillaan maiskutti Susitassusta herkullisen oloista hiirtä. Susitassu pyllähti Loiskevarjon eteen ja osoitti tassullaan tummaturkkisen kollikissan hiirtä.
“Nälkä, saisinko minäkin?” suurikorvainen oppilas sai kysytyksi ja hymyili aurinkoisesti vanhemmalle kissalle. Hän toivoi, että Loiskevarjoa ei haittaisi jakaa! Susitassu rapsutti takajalallaan kömpelösti omaa täplikästä kylkeään ja lipaisi huuliaan nälkäisenä hänen vatsansa kuristessa äänekkäästi.
//Loiske?
