Susitassu
Kirjoittaja: Aura
Susitassu pesi oppilaiden pesässä pieniä tassujaan. Hänen korvansa kääntyilivät uteliaana äänien suuntaan. Kettutassu selitti harjoituksistaan Neilikkatassulle itsevarmasti ja määrätietoisesti. Välillä Susitassu kadehti siskoaan, joka oli aina sanavalmis ja itsevarma. Susitassu ei tuntenut oloaan samanlaiseksi, vaikka välillä hän olikin reipas. Räntätassu oli kuitenkin selittänyt, että reipas ei tarkoittanut itsevarmaa, joka oli hieman latistanut kollin olotilaa. Kun hän oli yrittänyt kysyä Räntätassulta asiasta lisää, oli kollioppilaalle tullut kiire lähteä harjoituksiin. Ja niin Susitassu oli jäänyt yksinään pesään pesemään tassujaan. Lopulta sinne oli saapunut harjoituksista palaavia oppilaita. Susitassu seurasi salaa naaraiden keskustelua ja päätteli, että heillä oli ollut yhteiset harjoitukset. Susitassu piti Neilikkatassusta, hänestä naaras oli kiva ja aika kauniskin.. Järjestäisiköhän Loiskevarjo heille joskus yhteiset harjoitukset, jos hän pyytäisi? Kolli päätti, että kysyisi asiaa heti, kun vain näkisi mestariaan. Susitassun jäänsiniset silmät imivät Neilikkatassun turkin kuviota muistiinsa ja hän halusi taltioida verkkokalvoilleen kaiken naaraasta. Kuitenkin hän unohtui vahingossa tuijottelemaan nuorempaa oppilasta ja kun heidän katseensa kohtasivat, käänsi tummanharmailla laikuilla varusteltu oppilas omansa pois. Susitassu nolostui hieman ja hänen korvansa lurpahtivat. Nyt Neilikkatassu ei varmastikaan halua olla hänen kaverinsa! Vähin äänin oppilas nousi ylös ja tepasteli aukiolle. Hän työnsi päänsä ulos pesästä ja tunsi sadepisaroiden kastelevan hänen päänsä märäksi. Vaistomaisesti hän ravisteli hurjasti päätään saadakseen korvaansa menneen sadepisaran pois. Kolli ei pitänyt sateesta. Se tuntui hänen turkissaan inhottavalta. Sadesäällä hän pysytteli mieluiten pesän suojassa ja lämmössä. Kolli olikin kääntymässä takaisin, kunnes hän tunsi jonkun pehmeän törmäävän häneen. Huonon tasapainon ja kömpelyytensä vuoksi kolli pyllähtikin kosteaan maahan. Hänen korvansa lerpahtivat päänsä sivuille, mutta Susitassu hymyili silti törmänneelle kissalle iloisesti.
“Ei se mitään!” Susitassu vastasi toisen pahoitteluihin. Ei häntä ollut edes sattunut.
“Kyllä, olen Susitassu. Loiskevarjo, hän on minun mestarini. Ja olitko sinä ööö- anteeksi, minä en oikein yleensä muista muiden nimiä”, kolli pahoitteli naarassoturille, joka hymyili hieman. Susitassua harmitti, että hän oli aika huono muistamaan klaanitovereidensa nimiä, paitsi jos he olivat hänen perhettään.
“Ei se mitään, minä olen Nuppujuova. Soturi ja Varjokarva oli minun mestarini”, pilkullinen naaras kertoi ja tarjosi tassuaan auttaakseen nuoremman klaanitoverinsa ylös. Susitassu tarttui naaraan käpälään ja hymyili hieman kiitollisena.
“Kiitos. Oliko Varjokarva hyvä mestari?” Susitassu päätti kysyä toiselta. Loiskevarjo ainakin oli hyvä mestari, Susitassu todella piti kollista.
“Ja haluaisitko sinä vaikka leikkiä? Tai kertoa jotain soturiudesta? Onko sinulla kumppania? Minä ainakin haluaisin joskus sellaisen!” Susitassu esitti kysymyksiä kysymyksen perään tohkeissaan ja sai naaraan hymyilemään hieman huvittuneena oppilaan innokkuudelle. Nuppujuovaksi esittäytynyt naaras vaikutti hänestä kiltiltä!
// Nuppu?
