Susitassu
Kirjoittaja: Aura
Susitassun korvat lerpahtivat hänen päänsä sivuille ujosti. Loiskevarjo kuului selvästi heihin ketkä eivät pitäneet näistä ‘puoliverisistä’. Susitassulle käsite oli kovin vaikea ymmärtää. Kaikkihan he olivat kissoja, vaikkakin osa olivat eri lähtökohdista. Kolli nielaisi. Hän oli kuulemma myös puoliverinen, vaikkakin vain osittain. Susitassun molemmat vanhemmat nimittäin olivat kyllä klaanikissoja, vaikkakin edesmennyt Huomenkyyhky oli ollut osittain erakko. Huomenkyyhkystä hän ei paljoa tiennyt, Jääviilto-setä ei halunnut puhua naaraasta mitään hyvää. Susitassu uskoi, että kaikissa kissoissa oli kyllä hyvää, myös Huomenkyyhkyssä. Kolli kuitenkin hieman pelkäsi Jääviiltoa, joten ei ollut kysellyt toiselta paljoa enempää. Kaksikko matkasi reippaasti kohti rajaa, minkä Loiskevarjo oli luvannut esitellä Susitassulle. Kollioppilaan askeleet olivat hänen mestarinsa omia paljon lyhyemmät ja pienemmät. Susitassu vilkaisi hieman kateellisena ja kaihoisana mestarinsa Loiskevarjon jalkoja. Ne olivat pitkät ja vahvat, aivan toista mitä Susitassun omat. Susitassu oli rakenteeltaan pieni ja heiveröinen. Tulisiko hänestä edes soturia?
“Odota!” laikukas oppilas huohotti Loiskevarjolle, joka oli jo ehtinyt talsia kauemmaksi. Suurikokoinen soturi kääntyi ja pysähtyi, jotta Susitassu voisi ottaa hänet paremmin kiinni.
“Sinun pitää oppia pysymään mukanani paremmin”, Loiskevarjo vastasi viileästi Susitassulle, joka nyökkäsi toiselle. Kolli pelkäsi tuottaneensa jo nyt pettymyksen oppilaana, mutta toisaalta, eihän Loiskevarjo ollut niin sanonut. Susitassu uskoi, että muut sanoisivat sanottavansa suoraan, joten hänen kasvoilleen piirtyi pieni hymy. Ehkä hän olikin varsin kelvollinen oppilas!
“Loiskevarjo, sinähän olet tavannut kujakissayhteisön jäseniä? Millaisia he olivat? Oletko tavannut myös paljon eloklaanilaisia?” Susitassu uteli mestariltaan iloisemmalla äänellä. Loiskevarjo ei ehtinyt vastaamaan, kun metsän puista tipahti kaksikon niskaan suuri kasa lunta. Susitassu säikähti äkkinäistä liikettä, vinkaisi ja kääräisi tassunsa Loiskevarjon jalkaan kiinni. Kollia pelotti kovasti kaikki äkkinäiset asiat ja nyt hän tärisi mestarinsa vatsan alla pelokkaana. Susitassun oli vaikea tunnistaa ja sanoittaa omia tunteitaan, joten helpointa oli vain painautua muihin kissoihin kiinni. Se teki Susitassun olon aina paremmaksi. Kollioppilas ei osannut edes ajatella, että Loiskevarjo saattaisi pahastua hänen tempauksestaan; kunhan hän vain halusi olla toisen lähellä.
//Loiske?
