Taivaslaulu
Kirjoittaja: Lonely Warrior
”Ja jos sinä oikeasti lähdet, milloin aiot tehdä sen?” Merkuriuksen ääni oli tavallisen hiljainen, mutta tällä kertaa täynnä toivoa. Olin tosiaan aavistanut myös sen, ettei Kuolonklaani tulisi pitämään lähdöstäni. En tiennyt voisinko tehdä tätä, sillä silloin Merkuriuksen ja hänen ystäviensä pitäisi etsiä uusi koti, jotta säästyisivät Kuolonklaanin vainolta. Silmäilin tämän paksuturkkista ruumista, jossa lihasten päälle asettuva turkki aaltoili kauniisti. En kykenisi olemaan erossa tästä kollista, joka veti minua puoleensa kuin magneetti, enää hetkeäkään, lähtöni olisi tapahduttava pian.
”Olet oikeassa, Kuolonklaani ei hyväksy teitä enää sen jälkeen, kun ”varastatte” heidän kissansa”, naukaisin hieman haikeasti, sillä minä olin syy klaanin ja erakoiden suhteen katkeamiseen, ”Joten haluan, että teillä on aikaa suunnitella lähtöänne. En voi lähteä heti, mutta tulen luoksesi kolmen auringonnousun päästä jos päätät edelleen ottaa minut luoksenne, silläkin uhalla, että saatte Kuolonklaanin vihan niskaanne. Puhu muille ja valmistautukaa, tule sinä yksin kolmen auringonnousun päästä Kuolonklaaniin, kuin tulisit tavalliselle vierailulle. Silloin kerrot oletko sinä ja kumppanisi valmiit edelleen ottamaan minut luoksenne, jos olet, silloin teen ilmoituksen Punatähdelle ja lähdemme heti. Tarvitsen sinut tuekseni.” Merkurius nyökkäsi varmasti, kuin mikään ei voisi muuttaa hänen mieltään.
”Tietenkin sinä tulet. Emme ole muuttamassa mieltämme”, Merkurius sanoi, jonka seurauksena kasvoilleni levisi onnellinen hymy, joka oli täynnä rakkautta. Nuolaisin varoittamatta tämän poskea ja tunsin erakon hätkähtävän kosketusta. Kuitenkin hän hymyili minulle.
”Minun täytyy nyt mennä viettämään aikaa ystävieni luokse kun vielä voin. Nähdään Merkurius”, henkäisin lempeästi ja katsoin vielä kerran kollin oranssiin taittuviin meripihkaisiin silmiin.
”Näkemiin, Taivaslaulu.”
Oli Merkuriuksen tapaamista seuraava päivä. Olin eilen pitänyt Pilvitassulle kunnon harjoitukset ja väsyttänyt hänet niin, että hän saisi pitää vapaapäivän. Tarvitsin aikaa itselleni, olihan nämä viimeiset päiväni klaanissa. Istuskelin yksinäni leirin reunalla, odottaen näkeväni Pikkukaaoksen, joka oli äskön pujahtanut soturienpesään. Pian hänen valkoruskeat kasvonsa kurkkasivat pesän siimeksestä arvioiden leiriä ja tämä pujahti ulos. Hän oli varmaan vain käynyt sijaamassa vuodettaan. Ennen kuin paras ystäväni ehti karata mihinkään, juoksin tämän kiinni ja kohtasin tämän iloiset kasvot.
”Ai hei Taivaslaulu!” tämä hihkaisi ja pysähtyi istuakseen alas.
”Enhän keskeyttänyt mitään? Ajattelin, että voitaisiin vaihtaa vähän kuulumisia”, selitin ja hymähdin. Pikkukaaos pudisteli päätänsä.
”Ei ei,en ollut tekemässä mitään tärkeää.” Nyökkäsin hyväksyvästi ja räpäytin hitaasti eri parisilmiäni.
”Mitä sinulle kuuluu?” kysyin tavallisella kirkkaalla ja ystävällisellä äänelläni. Haluaisin Pikkukaaoksen kertovan ensin uutisensa, ennen kuin minä tiputtaisin pommini klaanin jättämisestä.
//Pikku? :3
375 sanaa
