Taivaslaulu
Kirjoittaja: Lonely Warrior
Istuskelin tuttuun tapaani sisäänkäynnin lähistöllä odotellen erakkokolmikon saapumista. Punatähti oli loppujen lopuksi myöntynyt ajatukseen, että minä kouluttaisin Merkuriusta, Coronaa ja Dakotaa taistelukelpoisimmiksi. Hän luultavasti suostui, koska olin yksi ainoista kissoista, joka tuli erittäin hyvin toimeen erakoiden kanssa, enkä ollut kovin kiireinenkään tavallisia soturintehtäviä lukuun ottamatta. Yksi ongelma oli, etten hallinnut itse taistelutaitoa niin hyvin, kuin olisin voinut. Teoria oli kuitenkin minulla hallussa, en vain osannut toteuttaa liikkeitä oikein huonon fysiikkani takia. Toisaalta tämä saattaisi olla hyvää harjoitusta myös minulle. Uskoin, että erakot kykenisivät pelkästään kuuntelemalla ymmärtämään mitä hain ja jos eivät – he saisivat nähdä mahtavat taisteluliikkeeni. Naurahdin itsekseni omille ajatuksilleni ja samalla kasteeni kiinnittyi sisäänkäynnistä työntyvään kolmikkoon. Tassutin heidän luokseen iloisena heidän saapumisestaan Tervehdin heitä ystävällisesti ja silmäni kävivät pakostikin Merkuriuksen suunnalla, vaikka kuinka yritinkin hallita niitä. Merkuriuksen veljen tuttu pehmeä ja hiljainen ääni kysyi, koska aloittaisimme ja heti perään harmaanruskea Dakota kysyi missä harjoittelisimme. Päätin vastata kysymyksiin kohteliaasti järjestyksessä.
“Ajattelin, että jos aloittaisimme oitis. Minulla ei ole aamupäivällä mitään tekemistä, kun lupauduin opettamaan teitä”, naukaisin silmät säihkyen. Minusta oli mahtavaa, että saisin viettää enemmän aikaa Merkuriuksen kanssa – ja niin Coronan ja Dakotankin.
“Jas olet oikeassa Dakota, emme me täällä harjoittele. Menemme ulos ja matkaamme eräälle aukiolle, jossa on tilaa meidän kaikkien harjoitella”, selitin ja viitoin jo pörheällä hännälläni sisäänkäynnin suuntaan. Erakot eivät kauaakaan ehtineet olemaan leirissä, kunnes jo tassutin ohjaamassa heitä kohti paikkaa, jossa olin suunnitellut harjoittelevamme. *Heidän kouluttamisensa on minulle hyvää harjoitusta omaa oppilasta varten! Voin ehkä todistaa tällä, että olisin pian kykeneväinen oppilaaseen! * Ajatus sai hymyn nousemaan huulilleni. Ei kestänyt hetkeäkään, kun jo näinkin aukion, jonka olin mielessäni kuvitellut. Sitä ympäröivät männyt haisivat rauhoittavasti pihkaiselta itseltään. Rakastin reviirimme luontoa.
“No niin. Tervetuloa ensimmäisiin harjoituksiinne!” naukaisin turkki innokkaasti pörhöllä. Kissat asettuivat siten, että heillä oli hyvä näköyhteys suoraan minuun. Harmikseni en kuitenkaan kykenisi täydellisiin esimerkkeihin. “Suunnittelin, että tänään voisimme aloittaa puolustuksella. Ajattelin jakaa meidät siten, että kaksi teistä on pari keskenään ja kolmas minun parini. Ensiksi kuitenkin selitän mitä teette”, kerroin ja katselin erakoita silmiin vuorotellen. Jokin kuitenkin aina hyppäsi sisälläni katsoessani Merkuriusta. Ei samalla tavalla kuin silloin, kun katsoin Coronan ja Dakotan silmiin. Katsoessani heidän silmiinsä, tunsin vain iloa siitä, että saisin tehdä jotain heidän hyväkseen. Pudistin päätäni, sillä olin karannut aiheesta.
“Aloitamme aivan helpolla liikkeellä, jossa opitte puolustautumaan teitä kohden hyökkäävää kissaa vastaan…”
//Erakot?
379 sanaa
