Taivastassu
Kirjoittaja: Lonely Warrior
Lähdin loikkimaan tummanruskean Pikkutassuna nykyään tunnetun ystävättäreni perään. Minua vähän harmitti, että oppilaskoulutus veisi aikaa Haahkapennun ja Pihkapennun tapaamiselta, mutta päätin kuitenkin, että kun meillä olisi vapaa-aikaa ehdottaisin Pikkutassulle, että menisimme opettamaan heillekin oppilasjuttuja. Halusin, että pentutarhan toverini pääsisivät myös yksiksi parhaimmista sotureista! Saavuttaessani Pikkutassun käännyin tämän puoleen.
“Aivan mahtavaa, että olemme oppilaita! Nyt saamme alkaa tehdä osamme klaanin hyödyksi, emmekä ole vain pentutarhassa tyhjänpantteina”, naukaisin ja pörhistin turkkiani ylpeänä. Pikkutassu nyökkäsi ja otti pari harppovaa askelta, jotta saavuttaisi lähellämme olevan tuoresaaliskasan nopeammin. Kiristin myös itse tahtia ja pian edessämme oli maailman herkullisimman näköinen kasa. Vedin saaliseläinten herkullista aromia syvälle kuonooni ja tunsin, kuinka suuni kostui.
“Jaetaanko?” kysyin ja kiinnitin huomioni meripihkaiseen katseeseen vierelläni, joka tutkiskeli pieniä saaliseläimiä edessämme nälkäisenä. Naaras nyökkäsi.
“Mitä syötäisiin? Kävisikö hiiri?” Pikkutassu ehdotti ja osoitti kohtalaisen pitkällä hännällään kasan päällimmäisenä olevaa paksun talviturkin omaavaa saalista.
“Käy!” hymähdin ja nappasin saaliin Pikkutassun ja minun väliin. Söimme nopeasti hiiren puoliksi ja hautasimme syömisestämme tulleen jätteen.
“Mihinköhän Huurrelilja ja Rapakynsi menivät?” solakka naaras naukui ja tähyili ympärilleen. Pian huomasin hänen ilmeestään hänen bonganneen mestarimme.
“Tuolla!” hän hihkaisi ja osoitti tietä. Hän lähti rauhallisesti kävelemään naaraita kohti. En tajunnut miten Pikkutassu osasi olla noin rauhallinen! Pian minkin huomasin tummanruskean Huurreliljan ja pohjaväriltään valkean Rapakynnen, jonka turkkia koristi mustat ja ruskeat kilpikonnakuviot. Mielestäni mestarimme vaikuttivat oikein miellyttäviltä.
“Saitte syötyä?” Huurrelilja kysyi ja kun nyökkäsimme, hän jatkoi, “Eiköhän sitten lähdetä. Muistakaa pysyä koko ajan niin lähellä, että olemme näköetäisyydellä toisistamme. Emme halua hukata teitä.” Nyökkäsimme samaan aikaan naaraan tomeralle käskylle, jonka jälkeen lähdimme etenemään kohti uloskäyntiä. Sydämeni hakkasi todella kiivaasti ja aloin hermostua. Paniikki oli nousemassa valloilleen, sillä uudet tilanteet olivat joskus hieman ylivoimaisia. Vedin syvään henkeä ja puhalsin sen huuruna ulos. Olin ennenkin selvinnyt uusista tilanteista, miksen nytkään selviäisi? Kiinnitin huomioni Pikkutassun värisevään turkkiin ja huomioni muualle kiinnittäminen sai minut unohtamaan jännittyneisyyteni. Näin kuinka Pikkutassun tumman ruskeat kyljet kohoilivat hengityksen mukana. Ollessamme sisällä uloskäynti tunnelissa tunsin jo ulkoilman nenässäni. Perä pitävä Rapakynsi käveli rauhallisesti perässäni. Hän vaikutti hieman ujolta, mutta se sopi minulle. Kaikki saivat olla sellaisia, mikä tuntui heistä hyvälle. Pian koko maailma tuntui räjähtävän eteeni suuruudellaan, kun saavuin ulos. Silmäni pyöristyivät ja aistini valpastuivat kaikista uusista aistittavista asioista. Kuononi valtasi kokonaisvaltaisesti havupuiden vihreä tuoksu ja niiden runkojen pihkaisen puinen hajuyhdistelmä. Olin aivan pyörällä päästäni, aistini eivät voineet hallita tätä ylilatausta. Säpsähtelin ja korvani pyörivät ympäriinsä sen mukaan, minkälainen ääni mistäkin kuului. Kuului rasahduksia puiden oksista, lintujen siipien satunnaista kahinaa ja niiden rääkäisyjä niiden tapellessa luultavasti, jotain ruokapalasta ja tuulen humina, joka matkasi puusta puuhun ja heilutti niiden oksia niin kovasti. Huomasin, kuinka partiota johtava Huurrelilja oli jo jatkamassa matkaa eteenpäin, joten jätin ihmettelyn sikseen ja kuroin välimatkaa tummanharmaaseen naaraaseen. Hetken päästä Rapakynsi käveli melkein vierelläni.
“Mihin olemme menossa?” kysyin mestariltani ja katsoin tätä silmät säihkyen. Hän hieman hätkähti kysymyksestä, mutta vastasi kuitenkin.
“Menemme tänään katsomaan Hehkulampea, se on tarpeeksi lähellä leiriä ensimmäiseksi päiväksi”, naaras selitti, samalla kuin hänen katseensa loikki siellä täällä ujosti. Nyökkäsin kiitollisena. Sen jälkeen otin pari nopeampaa askelta ja saavutin Pikkutassun, joka rupatteli puheliaaseen tapaansa Huurreliljan kanssa. Kun tummanruskea soturi huomasi minut, hän naukaisi Pikkutassulle jotain, jonka jälkeen oppilas tassutti vierelleni.
“Me mennään katsomaan Hehkulampea, eikö kuulostakin hienolta?” tokaisin ja kuvittelin mistä lampi olisi saanut nimensä. *Hohtaisikohan se siten, että silmiin sattuisi ja ne vuotaisivat kuin vesiputoukset?*
“Kuulostaa. Siellä on varmaan kaunista”, Pikkutassu naukaisi mietteliäänä. Seurasimme leiristä lähtenyttä puroa ja kiinnostus pulppusi rinnassani katsellessani pienesti pulppuavaa puroa, joka ei kumma kyllä ollut jäässä. Veden liplatus sai mieleni kuplimaan iloisesti, pidin vedestä kaikesta huolimatta. Pieni pulahdus leirin lampeen ei ollut muuttanut kiinnostustani tähän kirkkaaseen nesteeseen, jonka avulla selvisimme hengissä. Miten yksi asia saattoi olla niin tärkeää?
//Pikku? Toivottavasti en hitannu liikaa c:
600 sanaa
