Taivastassu
Kirjoittaja: Lonely Warrior
Oli kulunut jo aikaa siitä, kun olin tippunut leirin lampeen. Olin todellakin oppinut läksyni ja olin ikikiitollinen Tuhkatassulle hengestäni. Pentutarhalla oli jännittynyt tunnelma, Ruusutuike suki vuorostaan Pikkupentua. Minua oli suittu äsken. Kuningatar oli käskenyt napakasti meitä olematta sotkemasta turkkejamme. Jotain oli meneillään. Toivoin kovasti, että se olisi oppilasnimityksemme. Katsahdin vierelläni istuskeleviin Pihkapentuun ja Haahkapentuun. Kollit olivat Pikkupentua ja minua hiukan nuorempia, joten odotukseni kasvoi entisestään, kun vain minua ja Pikkupentua suittiin. Olisiko tosiaan tänään se päivä? Pääsisimmekö tosiaan partioimaan ja kiertelemään reviiriä? Tulisiko meistä tosiaan oppilaita? En ollut pysyä turkissani.
“No niin, nyt turkkisi on siisti”, Ruusutuike naukaisi ylpeänä työstänsä ja päästi Pikkupennun luoksemme. Käännyin tummanruskean naaraan puoleen ja ilmeeni sädehti intoa.
“Toivottavasti pääsemme tänään oppilaiksi! Mitä muuta tämä voisi olla?”, intoilin ja nousin seisomaan ja kävelin pientä ympyrää. En kestä olla paikallani.
“Tämä on niin jännää!” miukaisin ja mietin jo sitä, kenet saisin mestarikseni. Tiesin, että pettyisin suuresti jos saisinkin kuulla sen olevan jotain muuta. Naarmunenä katsahti suuntaani tummanvihreillä silmillään:
“Rauhoitu nyt ennen kuin käpäläsi irtoavat.” Olin jo oppinut, ettei kaikkea Naarmunenän sanomaa tarvitsisi ottaa toisissaan, mutta pysähdyin kuitenkin varmuuden vuoksi. En halunnut riskeerata mahdollisuuksiani parhaaksi soturiksi. Sydämeni hyppäsi kurkkuuni, kun kuulin kustuhuudon kantautuvan aukiolta. Vilkaisin Pikkupennun meripihkaisiin silmiin, jotka olivat pyöristyneet innosta. Lähdimme kipittämään aukiolle, johon kissat alkoivat hiljalleen kerääntyä. Vedin syvään henkeä. *Rauhoitu nyt!* Istahdin muiden pentujen lähettyville ja katselin kuinka Punatähti haravoi yleisöä katseellaan ikään kuin tarkistaisi kaikkien olevan paikalla.
“Taivaspentu ja Pikkupentu, astukaa eteen”, Punatähti naukui ja hänen kirkkaanvihreät silmänsä porautuivat minuun ja vieressäni olevaan Pikkupentuun. Teimme työtä käskettyämme, mutta vilkaisin vielä taakse Haahkapentuun ja Pihkapentuun, joiden rauhallisuus rohkaisi minua. Seistessäni edessä huomasin myös Jäätassun yleisössä. Hänet ja hänen pentuetoverinsa nimitettiin meitä hieman aikaisemmin ja tietenkin se pönkitti Jäätassun itsetuntoa.
“Olette täyttäneet kuusikuuta, joka tarkoittaa, että pääsette oppilaiksi. Taivastassu sinun mestarinasi toimii tästä lähin Rapakynsi”, kolli naukui. Etsin katseellani yleisöstä Rapakynttä, jonka hetken etsinnän jälkeen bongasin. Valkean ja mustan sekamelskaisen turkin omaava naaras katsoi tummanvihreine silmineen minua silmiin. Mielestäni naaras vaikutti rauhalliselta ja se sai oloni hyväksi. Hänestä voisi tulla loisto mestari minulle. Väläytin pienen hymyn uudelle mestarilleni, jonka jälkeen katselin pentutarhasta tuttuja ystäviäni haikeana. En voisi enää käpertyä heidän viereensä iltaisin, onneksi minulla olisi silti Pikkupentu – tai oikeastaan Pikkutassu. Käännähdin kohti ruskeaa naarasta, joka nimitettäisiin seuraavaksi. Kukakohan hänen mestarinsa mahtaisi olla? Toivottavasti pääsisimme tutkimaan leirin ulkopuolta yhdessä!
//Pikku?
383 sanaa
