Tipupentu
Kirjoittaja: Tipu
Hetken päässäni oli kaikki suht selvää, tiesin siis mitä tehdä, mikä oli suunnitelma kokonaisuudessaan saati mitä halusin toisen vastaavan. Mutta todellisuus tuntuikin lopulta olevan vain hämmentävämpää kuin muistinkaan. Aloitin heti juonen, joka oli ollut yllättävän vähän harkinnassa, en kuitenkaan ollut niin papanakasa etten osannut improvisoida. Kuitenkin tämä kolli.. En tiennyt yhtään mitä hänen reagtioiltaan odottaa, saati uskoa. Mitä hän tekisi edes? joutuisimmeko oikeasti ongelmiin pikku testini takia. Puollustukseni oli hyvä etten tiennyt kissoja kuin nimeltä, he tuskin edes olivat puhuneet minulle, saati se että he tietäisivät suunnitelmastani – joka oli siis täysin silmänräpäyksen pituisen harkinnan takana. Kaikki kuitenkin muotoutui päässäni. Kun ei ollut värejä ja kuvia päässä häiritsemässä oli helpompaa ajatella ja keskittyä siihen mitä muuta aisti. ”Kai te tajuatte, mitä siitä seuraisi?”, Mieleni teki ensimmäisenä naurahtaa hänelle kysymyksen typeryydestä. HÄN NÄKI! Että edessään oli sokea, arpinen, orpo pentukaksikko, joka menetti kaiken ihan vain yhden PIKKU karkureissun takia. Luimistin korviani hieman. Toisen reagtio ei ollut sitä mitä halusin, ei mitään merkkiä välityksestä, tai lojaaliudesta Sähötassulle, mutta ehkä sitä olisi tämän jälkeen, kaikki riippui siitä miten asettelin asiat juttelun jälkeen. Ehkä ei ollut järkevää antaa toisen luulla meidän oikeasti menevän sinne, saati lähtevän jonnekkin. Hänen olisi ehkä antaa parasta antaa tietää kaiken olevan koe. Hän voisi muuten lähettä sanaa asiasta tai valittaa Punatähdelle. Mutta taas miten asetella asia niin ettei se kuulostanut aivan limaniljakkaan pennun leikiltä, niin että meille jäisi vielä mainettakin jäljelle siskoni kanssa. Saati että kolli pystyisi joskus vielä luottamaan meihin kahteen jos keskustelu meni vielä suuntaan. En nimittäin tiennyt miten pitkänahkainen Tuimapentu todella oli. Mutta tyhmä hän ei ollut, hän ei lähtenyt mihinkään ajattelematta selvästi, mikä oli suorastaan loistavaa. Kuitenkaan pelkkä tuo ei riittänyt minulle. Siskoni ei selvästikään ollut niin hidasälyinen kun olin viha päissäni muistanut, hän oli tosissaan mukana, kiitos Lehtipentu, kiitos. Voisimme aina vetää “Me vain leikimme eikä tuo niljaskasa tajunnut sitä” -vähä älyinen pentu kortin Mäntyviikselle, mutta Punatähdelle se ei varmasti toimisi. Kaikki kuitenkin vielä sujuisi. Olin niin keskittynyt ajatuksiini etten kuullut tömähdystä kun kolli asettui istumaan, siskoni teki samoin. Heräsin vasta siinä vaiheessa kun siskoni asetti häntänsä lavalleni. Istahdinkin, miettien seuraavaa siirtoani. Minä en kylläkään joutunut tekemään siirtoa kun siskoni teki sen. ”Tajuamme, mutta joudumme ongelmiin vain jos jäämme kiinni”, Siskoni sanoi, hänen äänessään oli tietty vietos joka sanoi hänen tietävän mitä halusi, ”Tiedän idean kuulostavan riskialttiilta, mutta minulla on tarkka suunnitelma.” ”Miltä kuulostaa?”, Hymähdin, olin aivan tyytyväinen siskoni suoritukseen. Olimme tarpeeksi samalla aaltopituudella jotta hän tiesi täsmälleen mitä tehdä. Etten ollut tyytyväinen, janosin lisää. Mutta katseeni ei näyttänyt mitään siitä. Pokerinaama oli taito, jota jokainen ei omannut, ne heikot eivät varsinkaan. Ajatuskin sai minut vihaiseksi. “Missä sitten tapaamme”, Osaisinpa lukea hänen naamaansa vain niin näkisin tarkoittiko hän tätä todella. Minua ei niinkään innostanut olla hereillä siihen aikaan jolloin puhuimme “Karkaamisesta”, saati en innostunut kokeeni hyvästä tartunnasta, mutta hän nyt mukamas olisi mukana karkaamassa. Tai sitten ilmiantamassa kaiken. En voinut lopettaa tätä vielä siihen. “Katsos, Mustikkatassu on yövartiossa, en nyt muista kuka soturi siinä oli hänen kanssaan, mutta joku siinä oli hänen kanssaan. yövartiossa on kumminkin tänään kaksi kissaa. Sinitassu tulee kertomaan kuinka muisti haistaneensa leirin ulkopuolella hajun, johdattaen mustikkatassun apulaisen etsimään hajua. Sillä välin Minä ja lehtipentu hiivimme ulos. Kaksikolla puolestaan on oma suunnitelmansa. Joten meidän pitää olla hereillä silloin kun muut nukkuvat, hiipiä vaikka ulos pesästä juuri oikeaan aikaan, ja sitten kadota yön pimeyteen. Eihän kuulosta liian monimutkaiselta hiiren aivoillesi?”, Tokaisin. Toivoin suunnitelman olevan edes jotenkin tarpeeksi vakuuttava. kunhan toinen ei kysyisi takaisin tulemisesta. En tiennyt myöskään mitä siskoni uskoi suunnitelman toimivuudesta. Olisi ehkä ollut kätevää ajatella asiaa ennen juuri keskustelua mutta nah. Lupasin itselleni etten enää tämän tiedon jälkeen jatkaisi tätä. Tai no.. Varmasti jatkaisin! Tästä kollista ei saanut mitään irti. Jos hän puhuisi enemmän, edes pieni äänen vävähde olisi tarpeeksi. Nyt aistin ilmassa ja hänen puheessa vain ärsyyntymästymystä, ehkä vävähdyksen vihaa, turhautumista? Se ei sanonut paljoa mitään. Hänen koko olemuksensa sanoi että hän voisi vain murista joka vastaantulijalta vastaukseksi. Joten se voisi olla hänen normi ilmapiirinsä. En myöskään tietänyt oikeasti kaksikon oikeaa rutiinia, saati että tiesikö Tuimapentu niistä, mutta toivoin ettei hän tiennyt niistä mitään
//674 sanaa
//Tuima? Lehti?
