Tiputassu
Kirjoittaja: Tipu
En ollut ollut oppilaana kovinkaan kauaa, mutta se mitä kaikkea olin jo tehnyt tyydytti minua. Ensimmäinen käsky oli toki tehdä peti parantajan pesään, sekä opetella likkumaan siellä. Hehkuaskel todella otti sokeuteni huomioon tunteen kanssa. En ollut varma veikö hänen tunteellisuutensa kyvyn tehdä kaikkea tarvittavaa pois, mutta hän vaikutti loppujen lopuksi ihan kelpuutettavalta mestarilta. Hän jaksoi kuunnella kielen käyttöäni, vaikka totesi minulle että menettäisin viran nopeasti jos räyhäisin näin potilaille, joten mukamas yritinkin pitää suuni kiinni. Olin jotenkin oppinut pesän ulkoa, tietäen missä sammaleet olivat ja missä niistä oli oma sammaleeni. Tietty ne eivät tuntuneet samalta kuin oma petini, jonka takia huomasinkin jos menin väärälle pedille. Siskoni oli aika kiireinen Soturi oppilas koulutuksensa takia, emmekä siksi nähneet niin paljoa, mutta en syyttänyt siitä häntä. Tiesin että hän tulisi joka kerta käymään mutta hiirenaivokin tarvitsi täytettä tyhjään pääkoppaansa. Ehkä sitten hän tajuaisi jotain. Mestarini oli myös laittanut minut tunnistamaan jo joitain yrttejä, sekä niiden pito paikkoja yrttivarastossa. Hän tosiaan kohteli minua aivan kuin pentua koska olin sokea. Kyllä minun piti ne opetella koska en saanut musertaa lehtiä kokeilemalla useimmiten. Mutta ei se tarkoittanut että minulle erikseen siitä täytyi sanoa! Olin jo tottunut näköni puuttumiseen, sekä silti pystyin mielessäni näkemään yrtit kun pidin niitä tassuissani. Nyt istuin mestarini kanssa aukiolla, puhuimme parhaista yrtin keruu paikoista, tai hän puhui, minä vain kuuntelin ja painoin niitä mieleeni. Sekä pysyin ajatukaissani.
”Mikä tuo kamala katku on?”, Tietty kuulin kissan askeleet, mutten tunnistanut niitä. Kissan täytyi olla siis joku turhanpäiväinen kuolonklaanilainen jota en sen kuummemmin tuntenut tai välittänyt tutustua. Kyllä minä omani tunnistin. Hehkuaskeleen askeleet olivat vielä opettelussa, Lehtitassu milloin vain, sekä Tuimatassun jotenkin tunnistin. Mutta tämä vieras haisi aivan kaamealta, missä hiirenpapanassa hän oli pyörinyt ja miksi? Ei kai tuosta tulisi minun ongelmani. Ajatuskin sai minut aukomaan kynteni. Rajansa kaikella! Kenenkään papanaista turkkia en alkaisi sukimaan, kastaisin nuo mielummin jokeen. Mutta piti huomioda ettei toisella ollut ruhjeita. Mistä hän edes tuli? Hän ei ainakaan haissut millekkään muulle kuin papanoille, eikä veren rautainen haju värittänyt häntä. Tietty pääni oli suunnassa jossa kuulin kissan tulevan. Mestarini vastasi kuitenkin kysymykseen.
”Se on Sulkatassu. Missä sinä Sulkatassu olet pyörinyt, kun haiset tuolta?” Mestarini kysyi tapansa omaan. Eli siis se ylipäinen höyhen aivo suku johon Sähkötassukin kuului, suku vai perhe, yksi lysti. Heikkous. En yllättynyt lainkaan että pari kuuta minua vanhempi pentu ei edes osannut hoitaa turkkiaan.
”Tiputassu, voisitko auttaa minua yhdessä asiassa?” Meinasin suoraa ärähtää että jos hän kaipasi turkkinsa kanssa apua hän saisi painua kuuseen, sillä minä en ollut hänen tassujaan nuolemaan. En ollut niin alhainen. Mestarini kuitenkin ehti vastata ensin asiaan.
”Totta kai. Minä menen järjestelemään yrttivarastoja siksi aikaa. Jutelkaa vain aivan rauhassa”, Näytin hampaita mestarilleni. Toisaalta olin hieman kiinnostunut mitä naaralla oli asiaa. Tämä kai oli sitä sosiaalisten tilanteiden harjoittelua kielen käyttöni kanssa kuten mestarini oli sen kuvaillut. Miksi ihmessä minun pitäisi vastata saasta kasalle kuin tuo?
”Okei. Millaista on olla sokea? Miten sinä liikut eteenpäin, kun et näe mitään?”, Eli siis hän oli kiinnostanutu näkökyvystäni joka hänelle ei kuulunut? Etenkin sen puuttumisesta?
”Hiiren aivo, miten sinä liikut kun silmäsi on suljettu, voit painaa joka reitin muistiisi, tunnustella varoen maastoa, tai omata jonkun kissan rinnallasi uudessa maastossa. Ei se ole mikään saastainen ongelma”, Mutisin, oli hyvä etten sihissyt naaraalle.
”Miten tunnistat yrttejä esim sokeana tai oman vuoteesi? Mistä tiedät miltä mikin riista näyttää?”, Sulkatassu jatkoi kysymyksiensä litanniaa. Kurtistin kulmiani. Tajusiko hän sentään että olin joskus ollut näkevä ja nähnytkin riistaa.
”Tarkasta muodosta, hajusta. Peti ja jokainen asia on eri muotoinen. Kuka vain nimanuljaska sen nyt tietää. Enkä minä syntynyt sokeana, muistan kyllä jokaisen riistan ulkonäöllesisesti”, Tokaisin. Nyt käänsin pääni ja katseeni toiseen suuntaan. Minua ei kiinnostanut todellakaan olla tuon löyhkäävän kasan luona.
”Oliko sinulla jotain oikeaakin asiaa? Eivätkö ikäisesi pennut enää osaa sukia papanaista turkkiaan kun haisetkin tuolta”, Murisin. Ei minua toisaalta haitannut kysymykset, kunhan hän menisi nokkani edestä pois haisemasta. Klaanissa oli monen hajuisia kissoja, kyllä, siellä oli huonoja hajuja mutta kukaan muu ei haissut noin saastaiselle. Enkä uskonut tuonkaan olevan Sulkatassun ominaisuus tuoksu.
//659 sanaa
//Sulka? :3 Tipitiin seuraan saa aina tulla. Herra saattaa olla aina äkänen mutta kyllä hän yllätykseks vastailee.
