Toivepentu
Kirjoittaja: Saaga
”Kaksikymmentä! Piilossa tai ei, täältä tullaan”, kuulin soturin huudon. Olin työntynyt takapää edellä oppilaidenpesän kaatuneen puun ksistoon. Olin lehtien suojassa painautuneena maatavstren. Kuulin kollin askeleet. “Missäs olet Toivepentu?” hän huhuili. Tunsin iloa hyvästä piilostani, kunnes… minut vedettiin hännästäni ulos pensaikosta. “Mitä sinä täällä teet?” Sielutassu kysyi, kun oli saanut minut vedetyksi lehtien seasta. “Olen piilosta!” sanoin murahtaen tyytymättömänä. “Selvä”, Sielutassu tuhahti ja lisäsi, “mene sitten takaisin piiloosi minä lähden partioon”, hän naurahti. Kaivauduin takaisin piilooni odottamaan. Kylmäliekki ilmeisesti kierteli leiriä edelleen koska kuulin hänet aina välillä lähempää ja välillä kauempaa. Sitten hän hokasi tarkistaa pesät sisältä, koska kuulin hänen puhuvan jonkun muun soturin kanssa sotureiden pesässä. Viimein hän saapui oppilaiden pesään. “Toivepentu oletko täällä?” hän huhuili. Tunsin taas vetäisyn hännässäni. “Löysinpäs!” hän nauroi ääneen. “Tämä oli huono piilo!” murahdin. “Minut löydettiin kahdesti!” “Niin mutta mennään nyt ulos niin emme häiritse oppilaita.” Kävelimme ulos pesästä. Ulkomaailman kirkkaus häikäisi minut taas hetkeksi. “Rakastan viherlehteä!” naukaisin iloisesti. Aurinko lämmitti mustaaturkkiani enemmän kuin muiden kissojen värikkäämpiä turkkeja. “Pidätkö sinä viherlehdestä? Entä onko sinulla kumppania?” kysyin, koska halusin tietaa kollista enemmän. “En tietenkään ole elänyt muita vuodenaikoja mutta lumi kuulostaa inhottavalta.” Värähdin. Vihasin vettä yli kaiken!
//Kylmä?
