Toivepentu
Kirjoittaja: Saaga
”Kumpi maistaa ensin?” Pyörrepentu kysyi ja haistoi hiirtä uudestaan. Haistelin itsekkin – se tuoksui myskiselle. “Minä voin”, sanoin ja haukkasin palan hiirtä. Se oli maukasta. Pureskelin lihan suussani. “Se on tosi maukasta”, sanoin yllättyneenä, suu täynnä hiirtä ja silmät suurina. Pyörrepentukin haukkasi sitä hieman epäluuloinen katse silmissään loistaen. “Niinpä onkin”, Pyörrepennun silmät loistivat nyt vuorostaan yllätyksestä. Itse olin jo tottunut lihaisaan makuun ja haukannut toisenkin palasen. Söimme sen yhdessä loppuun asti eikä Lumikkoviiksen tarvinnut uhrautua. Kun soturitkin olivat syöneet, Lumikkoviiksi jatkoi leikkiä meidän kanssamme mutta isämme ja emomme menivät sivumpaan istumaan ja vaihtamaan kieliä. Leikimme tovin erilaisia leikkejä muunmuassa kissaa ja kahta hiirtä ja sitten kahta kissaa ja yhtä hiirtä. Pyörrepentu oli jo hieman väsyneennäköinen eikä omaolonikaan ollut mikään maailman virkein. “Nyt teidän olisi aika mennä nukkumaan”, Lumikkoviiksi sanoi ja lähti johdattamaan meitä pentutarhalle. Kumpikaan meistä ei pannut vastaan, koska väsymys painoi jo minunkin silmiäni. Orvokkisydän oli jo kippuralla makuusijallaan ja Lumikkoviiksi asetti meidät hänen luokseen. Oli kuin Lumikkoviiksi olisi ollut toinen emo meille kahdelle. Katsoin häneen. Pyörrepentu oli jo sikeässä unessa. “Mihin sinä menet?” kysyin hiljaa. “En oikeastaan minnekkään”, hän vastasi. “Jää sitten meidän kanssa tänne”, sanoin. Silmäni meinasivat jo sulkeutua itsekseen. Lumikkoviiksi hymyili ja käpertyi sitten samaan pesään meidän kanssamme.
Räväytin silmäni auki. Pyörrepentu kiemurteli vieressäni ja Orvokkisydänkin oli vielä unessa. Lumikkoviiksi peseytyi makuusijamme reunalla. “Huomenta”, hän naukaisi lipaisujensa välissä. Oliko naaras nukkunut ollenkaan? mietin. “Huomenta”, Pyörrepentu mumisi ja nosti päätään unisena. “Nukuitteko hyvin?” naaras kysyi hymyillen. Nyökkäsin raukeana. Olin nukkunut todella hyvin.
//Pyörre?
