Toivepentu
Kirjoittaja: Saaga
Katselin leiriä hetken. ”Mennään!” sanoin sitten ja kipitin kohti soturien pesää. Pyörrepentu tuli perästäni mutta Orvokkisydän jäi katselemaan meidän menoamme pentutarhan edustalta. Nuuhkin ilmaa. Haistoin etäisesti tutun tuoksun – isä! ”Haistan isän!” sanoin. ”Se on vanha tuoksu. Isänne oli täällä hetki sitten mutta lähti äskettäin partioon,” kuului uusi ääni. Katsahdin äkkiä Pyörrepennun viereen ehtinyttä naarasta. “Kuka sinä olet?” Pyörrepentu kysyi harmaavalkoiselta naaraalta. “Olen L-” kissa oli sanomassa mutta keskeytin hänet. “Olet Lumikkoviiksi! Eikö niin?” huudahdin tietäväisesti. Olin kuullut emon puhuvan hänestä kun minulla oli veilä silmät kiinni. “Olen Lumikkoviiksi,” naaras hymyili. Tunsin ylpeyttä itsestäni, kun olin tinnyt jotain mitä veljeni ei. “Voitko veidä meidät ulos?” kysyin ja veljeni nyökytteli. “En. Pentuja ei saa viedä ulos ilman hyvää syytä,” Lumikkoviiksi sanoi mutta myönsi sitten, “Voin kyllä leikkiä teidän kanssa juuri nyt jos haluatte.” Katsahdin Pyörrepentuun. “Ei me osata vielä mitään leikkejä,” hän sanoi surullisena. “Minä opetan teitä,” Lumikkoviiksi sanoi itsestään selvyyden, “sen takia olette täällä.” “Minkä takia?” kysyin. “Oppimisen,” Lumikkoviiksi kehräsi rakastava ilme kasvoillaan. “Tunnetko emomme?” kysyin taas uuden kysymyksen. “Vai tunnenko? Hän on paras ystäväni samoin kuin isännekin,” naaras sanoi. “Minulla ei ole parasta ystävää,” Pyörrepentu totesi pää alhaalla. “Sinulla on minut, höpsö,” sanoin ja siirryin töykkäämään veljeäni kylkeen. “Mitä haluaisitte leikkiä?” Lumikkoviiksi vaihtoi puheenaihetta pokkana. Katsoin veljeeni. Toivoin hänen keksivän jotain.
// Pyörre?
