Toivepentu
Kirjoittaja: Saaga
”Jännittääkö sinua oppilaaksi pääseminen?” emo kysyi lempeästi kehräten. “Jännittää, mutta onneksi en ole yksin vaan Pyörrepentu on kanssani. Hän on paras veli, jonka voisi edes toivoa saavansa”, sanoin hymyillen ja ylpeänä veljestäni riidastamme huolimatta. Tunsin kuitenkin pienen piston sydämessäni riitamme ansiosta. Tiesin, että riitaei olisi pysyvä tai edes pitkä mutta minua harmitti silti hieman. Hymyilin. “Tuonko sinulle jotain riistaa saaliskasasta?” kysyin tekopirteästi. “Hae vain ja ota itsellesikin joku pieni hiiri tai vastaava”, Orvokkisydän kehotti. “Voinko ottaa meille yhteisen myyrän haluaisin maistaa sitä?” kysyin – olin nähnyt kasassa makoisannäköisen myyrän tänään. “Ota vain”, hän hymyili. Työnnyin ulos pesästä. Tassutin tuoresaaliskasalle ja nappasin samaisen myyrän, jonka oli nähnyt. Raahasin sen pentutarhalle. Myyrä oli suurempi kuin itse olin ja sain kamppailla sen viemiseksi emolle. Huohotin kevyesti, kun sain sen Orvokkisydämen eteen. “Ole hyvä!” naukaisin hymyillen ylpeästi. “Kiitos, rakas”, Orvokkisydän kehräsi ja haukkasin ensimmäisen palan myyrää. Minua vaivasi se, ettei Pyörrepentukin ollut maistamassa sitä joten nousin istumaan ja rupesin sukimaan todellakin takkuista turkkiani. “Haluaisitko, että Pyörrepentukin saisi maistaa myyrää samaan aikaan kanssasi?” emo arvasi. Nyökkäsin vaivaantuneena. “Ei kaikkea voi tehdä yhdessä ja sitä paitsi en halua, että näännyt nälkään joten syö hiukan”, hän kehotti. “Jos haenkin itselleni hiiren sitä olemme maistaneet jo”, sanoin silmät loistaen alakuloisesti. “Hae toki”, Orvokkisydän kehotti ja niin menin hakemaan hiiren. Söin sen nopeasti, samalla kun emo söi myyrää. “Emo.” “No pikkuinen?” Orvokkisydän nosti päätään. “Luuletko, ettei Pyörrepentu enää pidä minusta?”
// Orvokki?
