Toivepentu
Kirjoittaja: Saaga
“No miten teillä on mennyt? En ole käynyt katsomassa teitä hetkeen ja olen pahoillani.”
“Ei se haittaa. Meillä on ollut ihan kivaa”, vastasin. Pyörrepentu nyökytteli.
“No hyvä”, isä näytti tyytyväiseltä. Hänen sokea silmänsä näytti pelottavalle lähempää katsottuna joten välttelin sen katsetta vaikka tiesin ettei harmahtava silmämuna voinut liikkua tai nähdä minua. “Miten silmäsi meni tuollaiseksi?” Pyörrepentu kysyi innoissaan. Mäyräkynsi pohti hetken. “Jahtasin jänistä ja se sai potkaistua jalkansa silmääni ja se tulehtui”, hän kertoi hieman nolona. “Vau!” Pyörrepentu hihkaisi. “Oletko saanut jäniksen!” “Olen montakin”, isän mieliala kohosi äkkiä ja sen luin hänen ilmeestään. “Eikö Pyräkkätassusta tullut nyt oppilaasi sitten?” kysyin räpäyttäen silmiäni uteliaasti. “Tuli! Hän on todella taitava pikku kissa”, Mäyräkynsi puhi kollista selvästi kiintyneesti – olihan se hänen ensioppilaansa. Meistäkin tulisi Pyörrepennun kanssa pian oppilaita! “Keitä olet pyytänyt mestareiksemme?” kysyin hymy huulillani loistaen. “En ole pyytänyt Punatähdeltä ketään mutta uskoisin, että hän osaa tehdä valintansa itse”, Mäyräkynsi lausui nopeasti ja köhähti sitten selvittääkseen kurkkuaan. Kurtistin kulmiani – eikö isäni välittänyt koulutuksestani! Siristin silmiäni ja katsahdin Pyörrepentuun. “Ai totta! Lumikkoviiksi pyysi Punatähdeltä pääsyä Pyörrepennun mestariksi”, Mäyräkynsi hymyili ja kosketti käpälällään pennun lapaa. “Hän sopii sinulle”, Orvokkisydän avasi suunsa ensi kertaa hetkeen.
Kävin makuulle Pyörrepennun. Tämä oli jo syvässä unessa mutta olin vielä käynyt ulkona katselemassa salamoivaa taivasta isän kanssa. Hän olisi halunnut Pyörrepennunkin mukaan muttei halunnut herättää tätä. Ne olivat olleet upeita – salamat siis! Orvokkisydän silitti minut hännällään uneen, kun olin päässyt hänen vierelleen kippuralle.
//Pyörre
