Toivepentu
Kirjoittaja: Saaga
Närkästys levisi minussa ja lähdin jahtaamaan veljeäni. Olin häntä hitaampi mutta aivoni toimivat ihan yhtä hyvin ehkä jopa paremmin kuin veljeni omat toimivat. Jarrutin ja lopetin kollin jahtaamisen. Pyörrepentu hämmentyi ja pysähtyi. Hän käveli lähemmäs. “Mihin sinä jäit?” hän kysyi. Seisoin hiljaa ja odotin, kun veljeni asteli lähemmäs. Sitten hyökkäsin hänen kimppuunsa. “Sainpas!” “Ei hippaleikki toimi noin!” veljeni tukahtunut ääni kuului altani. “Nyt toimii”, hihkaisin ja “raastoin” hänen vatsaansa tassuillani ilman kynsiä tietenkin! Pyörrepentu taisteli takaisin ja kierimme karvakasana ympäriinsä. Murahdin ja iskin tassullani veljeäni kylkeen. “Hei!” hän rääkäisi ja hypähti kauemmas. Nauroin mmrrau-naurun ilmoille. “Sattuiko sinuun?” kysyin hilpeänä. Suunnitelmani oli onnistunut! “Ei”, Pyörrepentu sanoi. “Menen nyt emon luokse”, sanoin hymyillen. “Haluan jutella hänen kanssaan”, selitelin vielä mutta käännyin sitten ja menin sisään pentutarhaan. Se oli tyhjä lukuunottamatta emoani. “Hei Toivepentu, onko kaikki hyvin, rakas?” emo kysyi heti. “On kaikki on hyvin”, sanoin hymyillen ja istuuduin makuusijan reunalle, missä emo lepäsi.
// Orvokkinen <3
