Toivepentu
Kirjoittaja: Saaga
Kävin makuulle makuusijalleni. Kaamostassu, Myrskytassu ja Pyräkkätassu oli nimitettu juuri oppilaiksi tänä samaisena päivänä. Kaamostassu oli saanut Jääviillon ja Pyräkkätassu oli saanut isäni Mäyräkynnen mestarikseen. En muistanut vaikka kuinka yritin, kenet Myrskytassu oli saanut mutta yhdentekevää se oli. En välittänyt Kaamostassusta sitten ollenkaan. Enkä jaksanut käyttää voimiani yhden uuden oppilaan mestarin nimen muistamiseen, kun kuitenkin saisin kysyä sen aamulla emolta. Orvokkisydämen hengitys tuntui tassuissani. Osasin kuvitella hänet eteeni. Hänen kauniin täplikkään turkkinsa ja sirot lapansa etenkin hänen pöyheän häntänsä, joka kosketti vatsaani hiukan. Tunsin myös Pyörrepennun turkin omaa selkääni vasten
Makasin hieman vinkkelissä asennossa mutta se ei tuntunut epämukavalta joten yritin keskittyä unen päästä kiinni saamiseen. Pian nukuinkin jo syvää ja rauhallista unta. Tänä yönä en nähnyt unia lainkaan.
Heräsin huomatakseni, että pesä oli tyhjä lukuun ottamatta pesällään edelleen nukkuvaa Mäntyviikseä. Pyörrepentu oli ehtinyt lähteä jo hetki sitten ja Orvokkisydän oli todennäköisesti juomassa. Nousin pesältä ja venyttelin. Olin pienikokoinen verrattuna veljeeni ja vanhempiin pentuihin jotka olivat juuri päässeet oppilaiksi. Ainiin! Nyt muistin jo Myrskytassun uuden mestarin nimen – Henkäysvarjo, hän oli klaanin varapäällikkö – emo oli kertonut sen minulle. Hän oli onnekas varapäällikön oppilas! Tassutin pentutarhasta ulos haukotellen raukeana. Räpyttelin rähmät silmistäni ja etsin katseellani jotakuta kenen kanssa jutella. En nähnyt ketään potentiaalista juttukumppania joten päätin vain istuutua pentutarhan vierelle. Huomasin Kaamostassun tassuttavan kohti minua. Pyöräytin silmiäni mutta pystyin pitämään suuni kiinni. ”Oletko kateellinen meille -tassuille! Te pentuetoverisi kanssa varmaan pääse ikinä oppilaiksi olette sekä huonosta perheestä että heikkoja!” hän piikitteli. Katselin kollia hymyillen ivallisesti. ”Ja sinullapa ei ole muuta tekemistä kuin kiusata pienempiäsi”, isäni murahti ja usutti kollia lähtemään. ”Jaahas ja sinä panet hanttiin vai?” Mäyräkynsi huitasi käpälällään oppilaiden pesää kohti murahtaen juuri kun oppilas oli avaamassa suunsa. ”En tottele erakkoja!” Kaamostassu ärähti. Mäyräkynsi nosti kuonoaan. ”Häivy siitä jo”, ärähdin itsekin. Kaamostassu mulkoili meitä ja lähti sitten. Hän ei selvästi jaksanut tapella. ”Hyvin hoidettu”, isä kehui. ”Älä anna hänen lannistaa.” Hymyilin ylpeästi. Säilyttäisin tämän itsevarmuuden ja käyttäisin sitä Kaamostassua vastaan jatkossa. “Olen valtavan ylpeä sinusta, kiitos”, Mäyräkynnen hellä ja lempeä äänensävy yllätti minut täydellisesti. Hymyilin. “Kiitos mistä?” kysyin hämilläni. “Sinusta! Sinusta oma poikani”, isän äänensävy tihkui rakkautta, joka vaikutti hassulle niin järkälemäisen ja muutenkin ronskin kollin suussa. “Minun täytyy mennä harjoituksiin Pyräkkätassun kanssa mutta pidä huoli ettei tuo oppilaan penikka pompottele sinua enää niinkuin eilen.” Mäyräkynsi nyökkäsi ja lähti sitten ulos leiristä. Katselin hänen peräänsä. Olin niin onnekas, kun minulla oli tuollainen isä, niin ihana emo ja paras veli ikinä! Siirsin katseeni leirin suuaukolta muuhun leiriin ja huomasin Pyörrepennun. Tassutin tämän luokse. “Heii, Pyörrepentu!” sanoin hymyillen. “Hei vain”, Pyörrepentu kääntyi minuun päin. “Oletko ehtinyt tutustua klaanitovereihimme sen syvemmin?” “En muihin kuin hieman Mäntyviiksen kanssa vain juttelin”, vastasin. Pyörrepentu oli sekä minua isompi kokoinen, sosiaallisempi ja vanhempiemme lempi pentu selvästi. Jäin hänen rinnallaan aina taka-alalle mutten välittänyt siitä sillä en sen suuremmin nauttinut huomiosta. “Ajattelin jutella jonkun kanssa vielä jos vaikka löytäisin ystäviä”, sanoin. “Jutellaan hetki!” Pyörrepentu hihkaisi. “Meistähän tulee pian oppilaita kenet haluaisit mestariksesi?” hän kysyi. Mietiskelin hetken. Klaanissa oli monta hyvää mestariehdokasta. Sähkötuho, Lumikkoviiksi, Varissulka ja Tuimakatse ja suuri osa sotureista oli ilman oppilasta. Harmi vain, että melkein kaikki vaihtoehdot jäljellä olevista mestariksi valmiina olevista oli tylyjä tai ilkeitä. Haluaisin mestarin, jonka kanssa ei tarvitsisi pelätä epäonnistumista. “En oikeastaan tiedä”, sanoin totuuden mukaisesti, “varmasti jonkun kenen kanssa en joutuisi pelkäämään epäonnistumista.” Pyörrepentu nyökytteli. “Menen nyt tuonne”, sanoin ja nyökkäsin kohti leirin keskustaa. “Hei sitten.” Tassutin leirin keskustaa kohti ja huomasin savunharmaan kollin. “Hei”, lähestyin kollia ystävällisesti hymyillen. En muistanut hänen nimeään joten päätin esittäytyä jos hän seuraisikin perässä. “Olen Toivepentu.”
