Tuhkajuova
Kirjoittaja: Elandra
Nuoren kollikissan sanat särähtivät korvissani. Hänen puheensa kuulostivat varsin ristiriitaisilta. Jos kolli havitteli rauhaa ja tasapainoa metsään, miksi hän ei ollut tarkkaavaisempi? Jos ei halunnut vaikeuksia, luulisi kissan huolehtivan erityisen tarkasti, että pysyisi omalla reviirillään. Oli ilmiselvää, etten voinut luottaa tämän kissan sanomisiin lainkaan. Hänen sanojensa ristiriitaisuus sai oletukseni vahvistumaan; eloklaanilaisiin ei voinut luottaa. Kollin kasvoille piirtynyt hymy sai minut entistä suuremman inhon valtaan. Luuliko hän todella, että luottaisin häneen yhden vaivaisen hymyn ja ristiriitaisten sanojen ansiosta?
”Henkäystähti saa päättää, mitä tekee sinun kanssasi”, lausahdin varsin kylmällä äänellä, aikomatta keskustella valkoturkkisen kollin kanssa enempää. Tiesin sen olevan turhaa, sillä eloklaanilaisten ajatusmaailma vain oli sellainen, ettei sitä ollut mahdollista ymmärtää. Tuskin he edes ymmärsivät sitä itse.
”Selvä”, kolli tyytyi vastaamaan, eikä onnekseni puhunut enempää.
Matka leiriin taittui hiljaisuuden vallitessa. Leirin sisäänkäynnillä pysähdyin ja katsahdin valkean kollin vihreisiin silmiin. Hän kohtasi empimättä katseeni hento hymy kasvoillaan.
”Kulje aivan perässäni. Jos yrität pakoon, jäät kyllä kiinni”, nau’uin terävällä äänellä ja viitoin kollin perääni. Hän seurasi mukisematta, eikä yrittänyt ollenkaan karkuun. Kenties kolli tiesi, ettei siitä seuraisi hänelle tai klaanilleen mitään hyvää. Piikkihernetunnelin toisessa päässä kohtasin Tattihallan pehmeän katseen. Hän näytti hämmästyvän ja muuttuvan todella varautuneeksi, kun perässäni astelikin eloklaanilainen. Kolli otti askeleen taaemmas, ja hänen kanssaan vartiossa oleva Tummasielu astui kollin vierelle.
”Mitä tämä on?” Tummasielu kysyi ja katsoi terävällä katseellaan eloklaanilaiskollia.
”Onko Henkäystähti pesässään?” sivuutin kollikissan kysymyksen, aikomatta kertoa tälle mitään enempää leiriimme saapuneesta vihollisesta. Tummasielu siristi silmiään, mutta nyökkäsi.
”Hän meni sinne juuri äsken.”
Vastaus riitti minulle, joten viitoin eloklaanilaisen perässäni eteenpäin. En juurikaan katsellut ympärilleni, mutta tunsin kuolonklaanilaisten pistävät katseet turkillani. Kukaan ei pitänyt siitä, että eloklaanilainen oli saapunut meidän leiriimme. Ymmärsin sen täysin, mutta tiesin, että Henkäystähti halusi puhua viholliselle, joka oli ylittänyt rajamme. Kiersimme lammen ja kuljimme vesiputouksen takana sijaitsevan pesän edustalle. Vesiputouksen kuohu peitti kaikki pääaukion äänet alleen.
”Henkäystähti, oletko siellä?” kysyin, vaikka tiesin päällikön olevan pesässään. Kolli ei vastannut, vaan työnsi päänsä ulos kallionseinämässä sijaitsevasta pesästä. Hän näytti jopa hiukan ilahtuvan nähdessään minut, mutta kaikki ilo hävisi kuin tuhka tuuleen, kun raidallinen päällikkö näki takanani seisovan eloklaanilaisen. Päällikön katse oli täynnä inhoa ja vihaa, hän ei todellakaan sietänyt eloklaanilaisia, ja sellaisen näkeminen omassa leirissään näytti saavan kollin raivon partaalle.
”Tulkaa sisään”, päällikkö komensi kylmällä äänellä ja vetäytyi takaisin hämärään pesäänsä. Annoin eloklaanilaisen mennä edeltä. Istuuduimme Henkäystähteä vastapäätä. Päällikön katse pysytteli visusti vihollisessa.
”Mitä tämä on?” kolli kysyi kääntämättä katsettaan minuun.
”Löysin tämän kissan rajan tältä puolen. Hän yritti livistää tiehensä, mutta sain hänet kiinni itse teossa”, kerroin rauhallisella äänellä, katsoen Henkäystähteä päin. Kolli ei kuitenkaan vilkaissutkaan minua, vaan katsoi sinisillä silmillään vihollista kuin peläten tämän karkaavan, jos irrottaisi katseensa edes hetkeksi.
”En usko, että hän ymmärtää tekojensa vakavuutta”, lisäsin vielä nopeasti. Halusin kertoa Henkäystähdelle kaiken oleellisen.
”Ei hätää, en minäkään. Saalistitko sinä meidän reviirillämme?” Henkäystähti kysyi, ja eloklaanilainen vastasi päätään pudistellen.
”Olen varma, että voimme selvittää tämän aivan rauhassa. Lupaan, ettei tekoni toistu enää koskaan”, valkoturkkinen soturi lausahti. Henkäystähti pudisteli päätään.
”En usko, että tarkoittaisit sanojasi. Eloklaanilaiset eivät koskaan ole kunnioittaneet rajojamme riittävästi. Joka ikinen kerta joku typeristä jäsenistänne rikkoo yhdessä laadittuja sääntöjä ja ylittää rajamme. Pidätkö sinä sitä rauhan vaalimisena?” päällikkö kysyi ärähtäen.
”Olen varma, että ne ovat olleet vahinkoja. En usko, että yksikään eloklaanilainen tahtoisi tarkoituksella aiheuttaa riitaa”, kolli vastasi ja katsoi Henkäystähteä vienosti hymyillen. Päällikkö ravisteli päätään.
”Kyllä minä tunnen sinunlaisesi kissat. Puhutte minkä kerkeätte, mutta tekonne ovat täysin ristiriidassa sanojenne kanssa. Jos tarkoittaisit sanojasi ja todella arvostaisit rauhaa, et olisi alkuunkaan ylittänyt rajaamme. En aio keskustella sinun kanssasi enempää. Lähdemme Eloklaanin leiriin ja kerron Mesitähdelle, että hän saa luvan antaa sinulle tuntuvan rangaistuksen. Minä en siedä tällaista käytöstä sinunlaisiltasi, en sitten alkuunkaan”, kolli tuhahti silmiään siristäen ja nousi ylös. Ensimmäistä kertaa hänen sininen katseensa pysähtyi minuun.
”Sinä lähdet mukaani”, päällikkö komensi ja kulki edellämme ulos pesästään.
//Korte?
KP-boosti käytössä
