Tuhkajuova
Kirjoittaja: Elandra
Pimentovarjo oli hetken harkinnan jälkeen tullut kanssani samaan lopputulokseen. Ketun karkuun pääseminen oli meidän vastuullamme, joten järkevintä oli lähteä etsimään sitä. Kettu oli niin sekaisin päästään, että se takuuvarmasti hyökkäisi Lehtikuusilaaksoon lähetetyn partion kimppuun, mikäli saisi sopivan tilaisuuden. Ajatuskin siitä sai aikaan kylmiä väreitä, sillä Varissulka oli osa partiota. Tietysti luotin siihen, että poikani pysyisi koko ajan valppaana, etenkin kun partio tiesi ketusta.
Pimentovarjo lähti kulkemaan kohti Lehtikuusilaaksoa minun edelläni. Mustaturkkinen soturi oli minua jonkin verran isokokoisempi, joten oli ihan hyvä, että hän kulki edellä. Lunta oli satanut kiitettävästi, joten hänen oli hieman helpompaa kahlata umpihangessa kuin minun. Pysyttelin visusti Pimentovarjon jalanjäljissä.
”Oletko huolissasi Varissulasta?” soturi rikkoi hiljaisuuden kääntäessään päätään minun suuntaani. Todellisuudessa huoli omasta pennustani sai vatsassani aikaan epämukavia muljahduksia, mutten olisi halunnut paljastaa sitä Pimentovarjolle. Olin kuitenkin varma, ettei valehteleminen auttaisi. Olimme tunteneet Pimentovarjon kanssa toisemme pennuista asti, joten huomasimme kyllä, mikäli toisella oli jotain mielen päällä. Soturi oli yksi harvoista, joiden kanssa viettämäni aika ei ollut yhtä kidutusta. Pimentovarjon kanssa saattoi toisinaan jopa keskustella asioista ilman, että halusin heti paeta paikalta.
”Minä kyllä luotan hänen taitoihinsa, enemmänkin olen huolissani partion muista jäsenistä. Jääviiltoa ja Tuhopolttoa ei ikimaailmassa pitäisi laittaa samaan partioon. He puhuvat liikaa ja häiritsevät muidenkin keskittymistä”, kerroin päätäni pudistellen.
Enempää emme ehtineet keskustella, kun saavuimme jo Lehtikuusilaakson reunalle. Rajapartion jalanjäljet erottuivat selvästi hangesta. Pimentovarjo laskeutui loivaa mäkeä alas laakson pohjalle partion jälkiä pitkin. Seurasin naarasta aivan hänen kintereillään. Tarkkailin herkeämättä ympäristöäni ketun varalta. Se saattoi tälläkin hetkellä vaania meitä alastomien kuusipuiden lomasta, odottaen tilaisuuttaan hyökätä. Seurasimme partion jälkiä syvemmälle laaksoon. Aivan tyhjästä ilmoille kajahti vertahyytävä parkaisu. Jähmetyin hetkeksi aloilleni, yrittäen selvittää äänen tulosuuntaa. Kun edestäpäin alkoi kuulua taistelun ääniä, Pimentovarjo syöksyi edelläni juoksuun. En suinkaan ollut Kuolonklaanin nopeimpia kissoja, joten välimatka minun ja klaanitoverini välillä kasvoi nopeasti. Kaiken kukkuraksi pehmeä hanki oli huomattava hidaste lyhyille jaloilleni.
Erotin liikehdintää jonkin matkan päässä, ja taistelun äänet sen kun voimistuivat. Punaturkkinen, yltä päältä veressä oleva kettu kamppaili kolmea kissaa vastaan raivokkaasti. Pimentovarjo oli ennättänyt jo mukaan taisteluun. Silmäilin nopeasti ympäristöä ja erotin kermanvärisen, veren tahriman karvamytyn lojuvan etäämmällä. Kauempaa katsottuna Tuhopoltoksi tunnistamani soturi näytti elottomalta. Kuuraturkki makasi myös hangessa jonkin matkan päässä Tuhopoltosta. Laiska soturi oli kuitenkin hyvinkin elossa, vaikka hänen turkillaan komeilikin ikävän näköisiä, tuoreita haavoja.
Jääviilto, Varissulka ja Pimentovarjo kamppailivat kettua vastaan. En voinut käsittää, miten petoeläimellä riitti niin paljon voimaa ja energiaa. Vuorotellen joku sotureista roikkui sen selässä, puri jalkoja, häntää tai jakeli iskuja kasvoille, muttei kettu näyttänyt väsyvän lainkaan.
Näin tilaisuuden tulevan, joten syöksyin mukaan taisteluun. Varissulka oli loikannut pedon selkään, Pimentovarjo oli vetänyt sen huomion itseensä ja Jääviilto valmistautui myös hyökkäykseen. Ponkaisin itseni ilmaan ja loikkasin kynnet ojossa kohti kettua, jonka huomio oli täysin Pimentovarjossa. Iskeytyessäni ketun kylkeen, se horjahti, muttei riittävästi kaatuakseen. Kuin sanattomasta pyynnöstä, vaalean punaruskea hahmo upotti hampaansa ketun toisen puolen takajalkaan. Se riitti tasapainon pettämiseen, ja kettu rojahti vikisten hankeen. Varissulka ehti juuri ja juuri loikata alas pedon selästä, ennen kuin se olisi kaatunut hänen päälleen.
Kettu oli nyt maassa, ja me kaikki viisi soturia yritimme pitää sitä aloillaan tappaaksemme sen. Kettu riuhtoi päätään ja käpäliään vimmatusti minkä kerkesi, vaikka miten yritimme estellä sitä. Vuorotellen joku jakeli sille iskuja eri puolille kehoa, jotta Pimentovarjo olisi päässyt käsiksi pedon kaulaan antaakseen sille tappavan iskun. En voinut käsittää, miten kettu oli yhä hengissä. Sen turkki oli yltä päältä veressä, siellä täällä sen kehoa oli syviä haavoja. Jokin oli tosiaankin saanut sen sekoamaan totaalisesti.
//jatkan tästä Jäällä :))
// 562 sanaa
