Tuhkajuova
Kirjoittaja: Elandra
(yrtin hakija)
Miltei koko eilinen päivä ja ilta olivat menneet kaksijalkalan ylittämisessä. Mikäli päätösvalta olisi ollut minulla, olisimme kiertäneet kaksijalkalan. Kyseinen matka kaksijalkalan läpi oli koko elämäni ensimmäinen käynti kaksijalkojen, koirien ja hirviöiden asuttamassa kaksijalkalassa. Arvioni mukaan myöskään muut matkalaiset eivät olleet olleet kovinkaan innoissaan siitä, että olimme joutuneet kulkemaan kaksijalkalan suurien kivipesien varjoissa ja väistelemään milloin mitäkin kaksijalkalan vaaroja aina kaksijaloista vieraisiin kissoihin.
Vasta illan tullen olimme päässeet takaisin luonnon ääreen, ja olin kyennyt taas hieman rentoutumaan. Olimme nukkuneet yön suuren kuusen juurella, tietysti eloklaanilaiset omassa porukassaan ja kuolonklaanilaiset omassaan. Nukahtaminen vieraassa ympäristössä ja vieraiden kissojen lähettyvillä oli ollut oletettua vaikeampaa. En tosiaankaan ollut mukavuusalueellani tämän matkan aikana. Jos se olisi ollut minusta kiinni, olisin jäänyt enemmän kuin mielelläni leirin muurien turvaan ja joku toinen – vaikkapa Pimentovarjo – olisi lähtenyt matkaan minun puolestani. Mutta Punatähti oli lähettänyt minut, joten valittamisen varaa ei ollut. Kunniallinen soturi luotti päällikköönsä, hänen valintoihinsa ja toimi hänen käskyjensä mukaisesti mukisematta.
Aamulla olimme lähteneet saalistamaan, ja olin vetänyt klaanitoverini etäämmälle eloklaanilaisista syömään aamiaistaan. Olin iloinen, kun matka jatkui taas.
Kohtasimme paikan, jollaista en ollut aiemmin nähnyt. Kaksijalat olivat repineet koko metsän alas ja jäljellä oli vain karu muisto siitä, että paikalla oli aikoinaan ollut metsää. Puut oli kaadettu ja siellä täällä lojui kaatuneita puita, kantoja, risuja ja muuta. Nopeasti katseeni oli siirtynyt maasta taivaalle, jossa liihotteli suurikokoinen haukka. Katsoin parhaaksi varoittaa matkalaisia siitä, sillä kukaan tuskin halusi tulla petolinnun nappaamaksi. Suojanamme ei ollut lainkaan puita, joten vaara joutua haukan kynsiin oli kohtalaisen suuri. Sain pian kiittää tarkkaavaisuuttani, sillä haukka lähti kynnet ojossa syöksymään meitä kohti.
”Varo!” huudahdin hunajanväriselle naaraalle, joka näytti olevan haukan kohde. Onneksemme en ollut ainoa valppaana ollut kissa, sillä Mäyräkynsi syöksähti kanssani tismalleen samaan aikaan kohti eloklaanilaisnaarasta lähestyvää haukkaa. Petolintu ehti upottaa kyntensä Kultasiiveksi kutsutun soturinaaraan turkkiin, mutta kun minä ja Mäyräkynsi tartuimme kiinni linnun höyheniin, lintu päästi ilmoille kovan huudon. Sen ote irtosi eloklaanilaisnaaraasta ja lintu putosi maahan. Voimamme eivät riittäneet pitämään lintua aisoissa. Se pakotti meidät etäämmälle ravistellessaan valtavia siipiään. Sitten haukka ponkaisi itsensä ilmaan ja pyrähti ulottumattomiin. Käännähdin matkatovereideni suuntaan. Leimusilmä oli kiiruhtanut hunajanvärisen naaraan luokse.
”Oletko kunnossa?” eloklaanilaiskolli kysyi ja silmäili naaraan turkkia. Se oli ottanut hieman osumaa, mutta omaan silmääni suuremmilta vammoilta oli säästytty. Naaras nyökkäsi:
”Ei mitään hätää, olen ihan kunnossa.” Katseeni vaelsi taas taivaalle, jossa haukka edelleen liihotteli.
”Ei ole aikaa jäädä istuskelemaan, ellette halua tulla haukan ruuaksi”, lausahdin kylmäkiskoisesti.
//Matkalaiset saavat vapaasti jatkaa
