Tuhkajuova
Kirjoittaja: Elandra
Olin tullut Hehkulammelle purkamaan ajatuksiani. Ajattelemalla ne eivät kuitenkaan tuntuneet selkeytyvän. Minun ja Väärävarjon kohtaamisesta leirin ulkopuolella oli kulunut jo puolisen kuuta.
En ollut jutellut soturille sen jälkeen, koska pelkäsin jonkun näkevän meidät. Pelkäsin jonkun näkevän minun lävitseni sen, mitä kollin läsnäolo sai minussa aikaan. Leirissä maleksi päivät pitkät liian monta sellaista kissaa, joka seurasi toisten touhuja liiankin kiinnostuneina. Valkean soturin vältteleminen oli ollut miltei mahdotonta. Joka paikassa olin törmännyt häneen ja sydämeni oli alkanut laukata. Samaan aikaan olisin vain halunnut painautua soturia vasten, mutta järki käski mennä pois. Minä ajattelin aina järjellä. Oli järkevintä pysyä kaukana Väärävarjosta ja elää Kuolonklaanille. Klaanin puolustaminen oli kaikkein tärkeintä.
Hehkulammen vesi oli kaunista. Päättyvän Viherlehden lämmin aurinko heijastui vedenpintaan saaden lammen veden kirkkaansiniseksi. Lämpimiä päiviä olisi tuskin enää kovinkaan montaa jäljellä ennen Lehtisateen saapumista.
Ajatukseni keskeytyivät, kun kuulin minua lähestyvät askeleet. Tulija ei yrittänytkään olla huomaamaton. Tunnistin hänet nopealla vilkaisulla Harakkanauruksi. Ennen kissan soturinimityksiä olin opettanut tuota uimaan. Harakkanauru oli yksi niistä harvoista kuolonklaanilaisista, jotka olivat kiinnostuneita uimisesta. Vesi tuntui olevan kirosana muille kissoille. He inhosivat sitä, eivätkä suostuneet edes yrittämään uimista.
Pienen keskustelun päätteeksi päädyin yllättämään itsenikin, kun tarjosin luisevalle kollille mahdollisuutta oppia uimaan vielä paremmin minun opettamanani.
Harakkanauru oli ilmoittanut olevansa valmis. Kasvoilleni hiipi tyytyväinen virne, kun käänsin katseeni soturista lampeen. Hän osasi jo kaikki perusjutut. Sukeltaminen tai pieni kamppailu vedessä ei ollut Harakkanaurulle enää tässä vaiheessa ongelma. Katseeni karkasi lammesta jokeen, joka laski vetensä Hehkulampeen. Nousin ylös ja viitoin nuoren soturin perääni. Harakkanauru seurasi minua kyselemättä.
Kun olimme puolivälissä Hehkulampea, vilkaisin perässäni kulkevaa soturia.
“Emme ole vielä uineet kertaakaan joella. Joessa uiminen on haastavampaa, sillä vesi virtaa. Tämän päivän tehtäväsi on oppia uimaan virtaavassa vedessä”, lausahdin rennolla äänellä.
Pitkästä aikaa oloni tuntui oikeasti rennolta. Sain tehdä sitä, mistä nautin, eli opettaa jollekulle aidosti kiinnostuneelle uimista. Harakkanauru oli moneen kertaan todistanut, että hän halusi oikeasti oppia kaiken.
//Harakka?
// 306 sanaa
