Tuhkajuova
Kirjoittaja: Elandra
Kuuntelin epäuskoisena Lammikkopentua, kun raidallinen pentu kysyi, pidinkö hänen keppiensä järjestyksestä tai kepeistä ylipäätään – en ollut aivan varma. Pentu vaikutti olevan tosissaan, kun hän kertoi käyttäneensä niiden järjestelemiseen paljon aikaa ja pelkäävänsä Pimeyden Metsän suuttuvan, mikäli kepit olivat järjestyksessä. Minä en ollut lainkaan sellainen emo, joka säästeli pentujensa tunteita. Lammikkopennun ajatukset olivat aivan järjettömiä. Kylmät väreet kulkivat lävitseni, oliko tämäkin pentu pilalla? Sinilintu oli järjestellyt pentuna ties mitä; kiviä, keppejä, ötököitä.. Minun oli kitkettävä moiset typeryydet pois Lammikkopennusta, jotta hänestä ei tulisi Sinilinnun kaltaista hiirenaivoa, joka ei tuntunut ottavan tosissaan mitään soturiuteen liittyvää.
”Ei Lammikkopentu, en minä pidä niistä”, totesin kylmällä äänellä ja huomasin, miten ilo kaikkosi pienokaisen kasvoilta. Ylpeys muuttui pettymykseksi, kun Lammikkopennun vihertävä katse putosi minusta maassa lojuviin keppeihin.
”Ei Pimeyden Metsää kiinnosta kepit tai niiden järjestys, niillä ei ole mitään merkitystä. Pimeyden Metsä välittää vain siitä, miten soturit menestyvät ja puolustavat klaaniaan. Edistääkö maassa lojuvien keppien järjestys mielestäsi klaanin hyvinvointia ja turvallisuutta?” esitin kysymyksen terävällä äänellä. Lammikkopentu pudisteli päätään ja vilkaisi minua kulmiensa alta.
”Ei kai.” Olin tyytyväinen, että pentu sentään itse tajusi edes sen verran.
”Niinpä. Jos leiriimme hyökätään, keppiesi järjestys ei pelasta mitään tai ketään. Jätä moiset typeryydet ja keskity sellaisiin asioihin, jotka edistävät klaanisi hyvinvointia ja turvallisuutta – kuten harjoittelemiseen ja kokeneempien kissojen kunnioittamiseen”, käskin. En halunnut Lammikkopennun olevan kummajainen, jota muut pilkkasivat ja jolle he nauroivat selän takana. Minun pennuistani täytyi tulla sotureita, joista klaani olisi ylpeä tai sitten he eivät olisi enää minun pentujani ja vastuu heistä olisi jollain aivan muulla.
//Lammikko? :d
