Tuhkajuova
Kirjoittaja: Elandra
Leirin pääaukio oli tyhjillään. Taivas oli hämärtynyt auringon painuessa mailleen. Varjot olivat peittäneet koko metsän alleen. Istuin piikkihernetunnelin edustalla katse kohti pääaukiota. Pian kävisin kiertämässä leirin ympäri varmistaakseni, ettei yksikään vihollinen tai petoeläin ollut lähistöllä. Lauhalaukan nimitysten jälkeen minulla oli ollut paljon vapaa-aikaa. Välillä tuntui, että sitä oli ollut liikaakin. En voinut enää keksiä tekosyitä vältellä Henkäysvarjon kanssa keskustelemista. Olin kuullut, kuinka kuolonklaanilaiset huhuilivat minun ja Henkäysvarjon suhteesta. Tottahan se oli, että me olimme kumppaneita, mutta ei sitä tainnut vielä kukaan tietää. Olimme sopineet, että kerromme asiasta vain, jos joku tulee kysymään. Olimme käyneet pitkillä kävelylenkeillä ja vain keskustelleet.
Henkäysvarjo oli kertonut haaveistaan tulla päälliköksi ja saada paljon pentuja. Hän halusi sukunsa kasvavan, jotta Kuolonklaani saisi vahvistusta. Soturin mukaan meidän piti olla kaiket ajat valppaina erakoiden vuoksi. Minua ärsytti raidallisen soturin suhtautuminen erakoihin, jotka puolustivat eteläistä rajaamme. Liikehdintä rajalla oli aina ollut vilkasta, kun kaksijalan kulkukissat vaeltelivat siellä. Viimeisten kuiden aikana rajan suojelijat olivat pitäneet ylimääräiset kissat pois rajalta. Punatähden mukaan erakoista oli vain hyötyä.
Henkäysvarjo oli kehottanut minua miettimään omia tunteitani häntä kohtaan. Hän todella uskoi, että tulisin rakastumaan häneen, mutta minä en pitänyt ajatusta kovinkaan todennäköisenä. Henkäysvarjo ei ollut klaanin kamalimpia kissoja, mutta en minä vapaaehtoisesti hänen kumppaninsa olisi.
”Mitä mietit?” matala ääni kysyi ja sai minut säpsähtämään. Punaruskea kolli asteli vierelleni ja istui alas. Punatähti kohotti katseensa kohti tähtiä, jotka tuntuivat himmenevän mitä vanhemmaksi minä kasvoin. En tiennyt, olinko vain kuvitellut, jonka vuoksi en ottanut asiaa koskaan puheeksi.
”Ajattelin juuri käydä kiertämässä leirin”, vastasin päällikölle ja suoristin selkäni. Minua hieman hävetti, koska olin antanut itseni painautua alaspäin miettimään asioita. Jos joku olisi hyökännyt leiriin, en välttämättä olisi osannut reagoida oikein. Piti skarpata, koska olin nyt vastuussa koko leiristä. Minun tehtäväni oli pitää huolta siitä, että muut saivat nukkua rauhassa ja turvassa.
”Istuisitko hetken kanssani?” päällikkö pyysi kohteliaasti. Ymmärsin, miksi Punatähti oli pidetty päällikkö. Kolli kohteli klaanitovereitaan hyvin, ja ajatteli aina heidän parastaan. Siitä huolimatta hän oli koko sydämestään kuolonklaanilainen. Kolli puolusti aina klaaniaan raivokkaasti, mutta ajatteli kuitenkin järjellä. Hän piti järjestyksen koko klaanissa.
”Totta kai”, totesin ja kohtasin päällikön katseen. En ollut aiemmin saanut kunniaa keskustella kahdestaan päällikön kanssa. Olimme muutaman kerran keskustelleet ohimennen, mutta siihen se olikin jäänyt. Punatähti oli kiireinen, eikä hänellä ollut aina aikaa keskustella kaikkien kanssa. Tiesin hänen kuitenkin pyrkivän siihen, sillä hän halusi tuntea kaikki klaaninsa jäsenet.
”Olen huomannut sinun viihtyvän melko paljon Henkäysvarjon kanssa. Kenties olette enemmänkin kuin vain ystäviä?” vihreäsilmäinen kolli kysyi tasaisella äänellä. Kysymys sai minut jännittyneeksi. Pakotin itseni rauhoittumaan ja vastasin nyökäten.
”Me olemme kumppaneita”, sanoin ja käänsin katseeni poispäin päälliköstä.
”Sehän on hyvä. Henkäysvarjo on hyvä soturi”, punaruskea kolli vastasi. Käänsin katseeni taas hänen suuntaansa. Kolli avasi jo suunsa, mutta hiljeni sitten. Hän vaikutti olevan hyvällä tuulella.
”Mikä pitää sinut hereillä?” vaihdoin sulavasti aihetta. Punatähti mietti hetken ennen kuin vastasi mitään.
”Kaikki on vain niin hyvin, etten malta nukkua”, kolli vastasi. Vaikka hän vaikutti onnelliselta, hän ei missään vaiheessa muuttunut samanlaiseksi pehmoksi kuin osa kuolonklaanilaisista. Tietty kovuus välittyi edelleen päällikön eleistä ja olemuksesta.
”Edessä taitavat olla hyvät ajat”, nau’uin tyytyväisenä.
”Minusta tulee isä”, kolli ilmoitti. Kolli takuulla huomasi yllätyksen kasvoillani. Nopeasti vaihdoin ilmeeni taas normaaliksi. Olin luullut, ettei Punatähden kumppani Rapakynsi voinut saada pentuja. Ennen kuin ehdin sanoa mitään, Punatähti tarkensi sanojaan;
”Tapahtui ihme, ja Rapakynsi odottaa pentuja. Olen varma, että Pimeyden Metsä viestittää pentueella sitä, että seuraavat vuodenajat tulevat olemaan helpompia kuin edelliset.”
”Onnea”, sanoin, koska en osannut sanoa muutakaan. En pitänyt pennuista, mutta Punatähti oli onnessaan. Päällikkö nyökkäsi kiitokseksi. Sitten hän nousi ylös.
”Annan sinun jatkaa vartiointia. Hyvää yötä, Tuhkajuova”, punaruskea kolli sanoi ja käänsi minulle selkänsä. Hyvästelin hänet nopeasti ja nousin itsekin ylös. Kun päällikkö oli kadonnut kaatuneen kuusen taakse, astelin ulos leiristä.
Yö sujui ongelmitta. Ennen auringonnousua ensimmäiset soturit astuivat ulos pesistään. Kun Surmakynsi astui neljäntenä soturina pääaukiolle, nousin ylös ja jätin vartiopaikkani. Varapäällikkö tervehti minua nyökäten. Se oli merkki siitä, että varapäällikkö vapautti minut vartiosta ja sain mennä nukkumaan. Niinpä astelin sotureiden pesään ja kävelin pedilleni. Se oli Henkäysvarjon vuoteen vieressä, koska kolli oli halunnut minun siirtävän sen siihen. Aiemmin olin nukkunut aivan lähellä pesän reunaa, mutta nyt se oli keskemmällä. Raidallinen soturi nukkui vuoteellaan, mutta väräytti korviaan minun astuessa pesään. Hän räpytteli hitaasti silmiään ja kohotti päätään nähdessään minut. Tervehdin häntä ilmeettömänä ja asetuin omalle sammalvuoteelleni makaamaan.
”Miten yövartiossa meni?” kolli kysyi haukotellen. Heilautin häntäni etukäpälieni päälle päästyäni mukavalle kerälle.
”Hyvin”, vastasin lyhyesti ja suljin silmäni. Henkäysvarjo ymmärsi, että halusin nukkua, joten hänkään ei sanonut enää mitään. Nukahdin nopeasti.
// 738 sanaa
