Tuhkajuova
Kirjoittaja: Elandra
Käännyin katsomaan Varispentua. Olin valmistautunut siihen, että pentu alkaisi vanhetessaan kysellä Henkäysvarjosta ja siitä, miksei kolli käynyt katsomassa poikaansa.
”Hän on varapäällikkö, ja varapäälliköt ovat kiireisiä”, totesin rauhallisella äänellä luoden katseeni pilvien peittämälle taivaalle, ”tietenkin hän välittää sinusta, olet hänen poikansa.”
Ajatukseni harhautuivat Väärävarjoon ja valkoiseen pentuun, jonka kolli oli vienyt mukanaan. Varispentu ei tulisi koskaan näkemään oikeaa isäänsä tai veljeään ja niin oli parempi. Pennun oli parempi olla varapäällikön poika kuin klaanin hylänneen erakon. Se antaisi hänelle paremmat eväät elämään.
Ravistelin ajatukset pois päästäni. Olin luvannut olla miettimättä Väärävarjoa ja pentua, joka ei enää ollut minun. Käännyin Varispennun puoleen. Tummanharmaa pentu katseli yhä taivaalta leijailevia lumihiutaleita.
”Tule, haetaan tuoresaaliita ja mennään pentutarhalle. Olet varmasti väsynyt leikeistä”, sanoin rauhallisella äänellä ja viitoin Varispennun perääni. Kolli seurasi minua aina tuoresaaliskasalle saakka. Valikoin saaliiksi oravan, jonka tuuhea häntä oli rispaantunut ja harventunut. Varispentu seurasi minua tuoresaaliskasalta takaisin pentutarhalle. Astuin hämärään pesään pennun edellä ja kuljin sen perälle, missä vuoteemme sijaitsi.
Varispentu asettui ensin sammalvuoteen vierelle istumaan ja odotti, että olisi hänen vuoronsa syödä. Olin opettanut pennulle, että vanhemmat söivät aina nuoria ennen. Hän joutui katsomaan, kun söin oman osuuteni tuoresaaliista. Varispentu katseli tyynenä, kuinka söin kaikessa rauhassa oman osuuteni saaliista.
En koskaan lehtikadon aikaan syönyt vatsaani täyteen. Täytyi ajatella muitakin. Työnsin puoleksisyödyn oravan Varispennun luokse. Kolli katsoi minua ja nyökkäsi ikään kuin kiitoksen merkiksi. Sitten tummanharmaa pentu alkoi syödä osuuttaan saaliista.
Kun pentu söi, suunnittelin mielessäni kasvatustapaani. Varispentu alkoi olla jo sen verran iso, että hän voisi alkaa ansaitsemaan itse teoillaan saaliinsa. Päätin, että tästä eteenpäin kolli saisi syödäkseen vasta, kun oli tehnyt tehtäviä, joita hänelle järjestäisin. Pennun täytyisi pienestä pitäen oppia ansaitsemaan itse ruokansa. Mikään ei tullut nenään eteen ilmaiseksi, etenkään Kuolonklaanissa.
Kun Varispentu oli saanut syödyksi sen mitä jaksoi, hän nappasi oravan miltei täysin kalutun raadon ja vei sen klaaninvanhimmille, jotka mielellään söivät kaiken sen, mitä saaliista jäi jäljelle.
”Tämä oli viimeinen ateriasi, jonka sait ilmaiseksi. Tästä eteenpäin joudut tekemään erilaisia tehtäviä ansaitaksesi ruokaa”, kerroin pennulle, kun tuo oli palannut luokseni. Varispentu kallisti pienesti päätään, muttei ehtinyt sanoa mitään, kun jo jatkoin:
”Tehtävä voi olla esimerkiksi sammalpallossa uuden liikkeen oppiminen tai piilotetun asian löytäminen hajun perusteella. Ei mene kauaakaan, kun ansaitset oppilasnimesi, joten sinun on aika oppia ansaitsemaan itse ruokasi.”
//Varis?
// 370 sanaa
