Tuhkajuova
Kirjoittaja: Elandra
Kun kuulin Pyräkkäpirun murahduksen, terävä katseeni kääntyi oitis hänen suuntaansa. En ollut varma, yrittikö nuorempi kollikissa vain ärsyttää minua vai oliko hän todella niin naiivi mitä antoi olettaa. Siristin silmiäni ja ravistelin päätäni.
”Mikäli luulet Eloklaanin olevan tänä päivänä meidän ainoa vihollisemme, olet todella unohtanut miten tämä maailma toimii”, lausahdin kylmällä äänellä ja käänsin katseeni eteenpäin, jotten keskittyisi liikaa turhaan keskusteluun, ”tiedätkö millaista tuhoa tuo eläin olisi saanut aikaan, jos olisit lähtenyt haastamaan sitä taisteluun?”
Pyräkkäpiru ei ehtinyt vastata, kun toisella puolellani istuva Latvaruusu tuhahti ennen häntä:
”Heh, ei olisi tuosta kissaraasusta ollut sen jälkeen mitään jäljellä. Paitsi eihän sitä tiedä, ehkä Pyräkkäpiru osaakin puhua metsäneläimille. Kenties hän olisi usuttanut sen meidän kimppuumme.”
Raidallinen naaraskissa naurahti itsekseen pari kertaa, mutta minä pysyin vakavana. En ymmärtänyt, mitä hauskaa entinen oppilaani tilanteessa näki. Tuntui siltä, että minut oli laitettu vartioon kahden aivan aivottoman kissan kanssa. Kumpikaan ei tuntunut ottavan riittävän vakavasti työtä, jonka olimme päälliköltämme saaneet. Joskaan se ei tullut minulle yllätyksenä. Nuoret soturit olivat usein välinpitämättömiä ja huolimattomia, he eivät ymmärtäneet sitä, millaisia aidot soturit olivat.
”En kysynyt sinulta, Latvaruusu”, nau’uin vilkaisten terävästi entistä oppilastani. Naaras siristi inhoten silmiään, mutta vaikeni. Sentään naaras oli oppinut kunnioittamaan minua edes sen verran, ettei alkanut vänkäämään vastaan, kuten hänellä oli oppilasaikoinaan ollut tapana tehdä. Vilkaisin taas odottavasti Pyräkkäpirua, joka ei edelleenkään ollut vastannut kysymykseeni.
//Pyräkkä?
