Tuhkajuova
Kirjoittaja: Elandra
Taas kerran väsymys oli vahvasti läsnä, kun raahauduin ulos paahtavan kuumasta ja nihkeästä sotureiden pesästä. Pesän ilma oli niin tukahduttavaa, että pääaukiolle päästyä tuntui kuin olisin saapunut täysin toiseen ulottuvuuteen. Leirin pääaukiolla ilma oli huomattavasti raittiimpaa kuin pesässä, jossa se ei juurikaan päässyt vaihtumaan.
Vedin keuhkoni täyteen raitista ulkoilmaa ja astuin sivuun pesän sisäänkäynniltä tehdäkseni tilaa perässäni ulos astelevalle Varissulalle. Ilokseni poikani jättäytyi minun seuraani oma-aloitteisesti. Tummaturkkinen kollikissa käveli ohitseni ja otti paikan oikealta puoleltani. Hän istuutui vierelleni ja tervehti minua päätään nyökäyttäen.
”Huomenta, Varissulka”, nau’uin ja avasin suuni isoon haukotukseen.
”Huomenta”, kolli tervehti matalalla äänellä. Pieni pilke hänen silmäkulmassaan kertoi, että kollilla oli jotain mielen päällä. Soturi näytti tavallista tyytyväisemmältä, aivan samalta kuin silloin soturinimityksensä jälkeen.
”Onko jotain sattunut?” kysyin ikään kuin ohimennen, tekemättä asiasta sen suurempaa numeroa. Varissulka oli pennuistani ainoa, jonka asiat minua oikeasti kiinnostivat – siis muutkin asiat kuin ne, jotka liittyivät soturiuteen.
”Itse asiassa on”, kollikissa myhäili ja paransi ryhtiään. Kiinnostukseni heräsi viimeistään nyt ja kohtasin taas poikani harmaan katseen.
”Voin kertoa sinulle lisää kävelyllä, jos se sopii”, Varissulka jatkoi sitten neutraalimmalla äänellä ja loi minuun kysyvän katseen.
”Se sopii”, tokaisin päätäni nyökytellen ja nousin ylös. Poikani tapansa mukaan antoi minun mennä ensin, aivan kuten olin hänelle opettanut: vanhemmat ja arvostetummat kissat kulkivat nuorempien edellä. Tassutin häntä pystyssä ryhdikkäästi aurinkoisen aukion halki kohti piikkihernetunnelia. Sen edustalla seisoivat vartiossa Sähkötuho ja Tattihalla. Katsahdin vuorotellen molempia sotureita silmiin, ja he antoivat meille tietä päästäen meidät ulos leiristä. Leirin sisäänkäynnin jatkuva vartiointi oli kuolonklaanilaisille jo arkipäivää. Harva enää kapinoi uusia sääntöjä vastaan, sillä klaani oli todennäköisesti ymmärtänyt niiden tärkeyden. Vihollinen vaani meitä yhä klaanissamme.
Kävelimme Varissulan kanssa peräkkäin jonkin matkaa aivan täydessä hiljaisuudessa. Jalkani johdattivat meitä kohti Hehkulampea.
*Voisimme pulahtaa veteen paluumatkalla*, ajattelin hiljaa mielessäni. Aurinko porotti jo melko korkealta taivaalta. Se tuntui suorastaan paahtavan hopeista turkkiani, enkä osannut edes kuvitella kuinka kuuma Varissulalla oli tumman turkkinsa kanssa. Hiljaisuus rikkoutui vasta, kun Kivikukkula häämötti edessämme. Emme olleet menossa kukkulalle, vaan ajatuksenani oli kiertää Hehkulampi ja kulkea kohti Eloklaanin rajaa. Voisimme ihan hyvin tarkastaa hieman rajoja kävelymme aikana. Koskaan ei voinut olla liian valppaana vihollisten varalta.
”Sinulla oli jotain kerrottavaa”, rikoin hiljaisuuden ja vilkaisin takanani kävelevää kollisoturia. Varissulan katse oli kääntynyt jonnekin kaukaisuuteen, mutta avattuani suuni hän kohdisti sen nopeasti minuun.
//Varis?
SuperKP-boosti käytössä
