Tuhkajuova
Kirjoittaja: Elandra
”Yrtit eivät riitä kaikille”, kuulin Hehkuaskeleen kertovan Punatähdelle parantajan pesän edustalla. Istuskelin itse muutamien ketunmittojen päässä kaksikosta, ja aivan sattumalta kuulin heidän keskustelunsa. Päällikön kasvoille piirtyi vakava ilme.
”Moniko jää ilman yrttiä?” päällikkö esitti kysymyksen kireällä äänellä.
”Ei kovin moni, mutta Varjokarva kieltäytyi ottamasta yrttejä ja halusi antaa omansa muille. Raparperipistos seurasi hänen esimerkkiään. Minun laskujeni mukaan he ovat nyt ainoat vakavasti sairastuneet, joille yrttiä ei riitä”, musta parantaja lausahti surkealla äänellä. Tunsin piston rinnassani. Olimmeko tuoneet kuitenkin liian vähän yrttejä? Käänsin varovaisesti vihreän katseeni kaksikon suuntaan toivoen, etteivät he syyttäisi tapahtuneesta minua. Huojennuksekseni kumpikaan kissoista ei katsonut minuun päin.
”Sitten ratkaisu on selvä; annat yrttejä kaikille, joille ne riittävät. Varjokarva ja Raparperipistos ovat tehneet valintansa, ja me tuskin voimme muuttaa heidän mieltään. Onko mahdollisuutta, että he selviäisivät taudista ilman yrttiä?” Punatähti kysyi rauhallisella äänellä. En voinut kuin ihailla päällikön tapaa käsitellä vaikeita asioita. Hehkuaskel pudisteli päätään pettyneenä:
”Se on hyvin epätodennäköistä.”
Punatähti nyökkäsi.
”Tee kaikkesi, jotta heidän viimeiset hetket olisivat mahdollisimman kivuttomia”, punaruskea kolli käski, ja Hehkuaskel lupasi tehdä niin. Syyllisyys tuntui ikävänä puristuksena rinnassani. Kun Punatähden katse hivuttui Hehkuaskeleesta minun suuntaani, päällikön katseen kohtaaminen oli vaikeaa. En pelännyt klaanitovereideni kuolemaa, vaan Punatähden pettymystä. Hyvä soturi ei koskaan pettäisi päällikkönsä luottamusta, kuten minä koin nyt tehneeni.
Varjokarvan ja Raparperipistoksen kuolemista sekä taudin katoamisesta oli kulunut jo jonkin aikaa. Olin yrittänyt olla mahdollisimman hyvä ja tunnollinen soturi korvatakseni Punatähdelle sen, että olimme arvioineet yrttien riittävyyden väärin. Päällikkö ei ollut sanonut syyn olleen minussa, enkä ollut viitsinyt vaivata päällikköä asialla. Hänellä oli varmasti parempaakin mietittävää, kun lehtikato lähestyi kovaa vauhtia.
Olin lähtenyt jo auringonnousun aikaan ulos leiristä joelle kalastamaan, sillä edellisestä kalastuskerrasta oli jo tovi aikaa. Saalisonni ei ollut kovinkaan hyvä, sillä aika oli mennyt lähinnä kaloja odotellessa. Auringonnoususta oli jo hyvän aikaa, mutta olin saanut kalastettua vain yhden kalan. Edelleen kyyhötin joen rannassa ja katselin hitaasti virtaavaa vettä, odottaen kalan uivan ohitseni.
Epäonni jatkui, sillä pian huomasin vesipisaroiden putoilevan veteen. Nousin ylös ja yllätyksekseni erotin tutun hahmon vastarannalla. Punatähti käveli rantaa pitkin kohti astinkiviä. Myös päällikkö oli huomannut minut, sillä tämä seurasi katseellaan minua. Tihkusade muuttui hetkessä kaatosateeksi, mutta päällikkö lähti siitä huolimatta ylittämään jokea. Punatähti liikkui hitaasti ja varovaisesti liukkailla astinkivillä. Seurasin tämän sulavaa liikehdintää ja lähdin rauhallisin askelin kulkemaan astinkivien toiseen päähän tervehtiäkseni päällikköä tämän päästessä joen toiselle puolelle.
Seuraavat tapahtumat kävivät nopeasti. Punatähti oli muutaman kiven päässä rannasta, kun tämä loikkasi taas uudelle kivelle. Päällikkö pudottautui kiven päälle, mutta harmaan kiven pinta oli liukas. Punaruskean kollin käpälät luiskahtivat pois kissan jalkojen alta ja kollin pää kolahti kiveen. Tämä yritti tarttua kiinni kiveen, mutta liukkaasta pinnasta ei saanut otetta. Kolli joutui veden armoille.
En epäröinyt hetkeäkään, kun loikkasin vauhdilla kohti virtaavaa jokea ja Punatähteä. Vajosin pinnan alle, mutta lähdin saman tien uimaan takaisin kohti pintaa. Pinnalla yritin löytää Punatähden ajelehtivaa kehoa, mutta kaatosade heikensi näkyvyyttä. Viimein punaruskea turkki tuli näkyviin veden alta. Lähdin uimaan virran mukana kohti päällikköä.
Saavutin Punatähden nopeasti ja tartuin hampaillani tämän niskanahkaan. Kolli ei liikkunut, joten uiminen rantaan onnistui suhteellisen helposti. Koska joentörmä oli tässä kohtaa olematon, sain raahattua itseäni huomattavasti kookkaamman kissan miltei kokonaan pois vedestä. Punatähden päässä oli haava, joka vuosi verta. Raahasin kissan kokonaan pois joesta, ettei virta veisi häntä uudestaan mukanaan.
Punatähti makasi liikkumattomana maassa. Katsoin hänen elotonta ruumistaan kauhuissani ja odotin, että tämä virkoaisi. Vesipisarat iskeytyivät Punatähden jo valmiiksi märälle turkille, ja hetket tuntuivat ikuisuudelta. Oliko tämä ollut Punatähden viimeinen henki?
Purin hammasta yhteen ja aloin jo vaipua epätoivoon, kun päällikön keho nytkähti. Helpotus valtasi mieleni Punatähden vetäessä ilmaa keuhkoihinsa. Koska vesi oli ehtinyt täyttää kissan keuhkot, hän alkoi saman tien yskiä armottomasti. Saatuaan enimmät vedet pois keuhkoistaan, punaruskea kolli kääntyi minun puoleeni.
”Pimeyden Metsälle kiitos, että se ei ollut viimeinen henkesi”, henkäisin hiljaa, ”anteeksi, etten kyennyt pelastamaan henkeäsi.” Painoin pääni alas vilpittömän anteeksipyynnön merkiksi. Punatähti kampesi itsensä vaivalloisesti ylös ja ravisteli turkkiaan. Sade kasteli sen kuitenkin nopeasti aivan yhtä märäksi kuin aiemminkin.
”Jos paikalla olisi ollut joku toinen, olisin varmasti menettänyt jokaisen jäljellä olevan henkeni”, päällikkö huomautti vakavailmeisenä, ”kiitos, että pelastit henkeni. Vanhuus alkaa nähtävästi tehdä tehtävänsä, kun joen ylityskään ei enää onnistu..”
Punatähden vihreiden silmien katse oli synkkä. En voinut kieltää, etteikö päällikkö olisi ollut jo iäkäs, mutta tuntui pahalta nähdä Punatähti niin pettyneenä itseensä.
”Minun olisi pitänyt osata reagoida nopeammin”, väitin, mutta Punatähti pudisteli päätään.
”Älä mieti sitä, Pimeyden Metsä halusi tämän menevän näin. Minä olen kunnossa”, päällikkö vakuutteli ja viittoi minut peräänsä, ”on kai paras palata leiriin ennen kuin vilustumme molemmat.”
Katsoin epäröiden päällikköä, mutta en alkanut väittämään vastaan. Soturin tehtävä oli noudattaa päällikön jokaista käskyä ja olla väittämättä vastaan, vaikka olisikin ollut asiasta eri mieltä.
”Jaksathan varmasti kävellä? Pääsi haava näyttää kipeältä”, varmistin varovaisesti. Punatähti nyökkäsi, mutta seuraavassa hetkessä hän oli vähällä menettää tasapainonsa. Kiiruhdin nopeasti päällikön rinnalle antaakseni tämän tukeutua tarvittaessa minuun.
”Pysähdytään hetkeksi”, kollin sanat saivat minut huojentumaan. Olisi ollut suuri riski lähteä viemään heikossa hapessa olevaa päällikköä yksin takaisin leiriin. Kävelimme vielä muutaman ketunmitan verran erään läheisen kuusen oksien alle. Ne suojasivat melko hyvin kaatosateelta, joka ei näyttänyt laantuvan.
Kun istuimme kaksistaan puun juurella, keskustelun aiheet olivat vähissä. Olisin halunnut pyytää päälliköltä anteeksi sitä, että olimme arvioineet yrttien määrän väärin, mutta arvelin, ettei hetki olisi ollut oikea. Punatähdellä oli varmasti tärkeämpääkin mietittävää juuri nyt kuin menneet tapahtumat, joihin ei voinut enää vaikuttaa.
”Olitko sinä kalastamassa ennen kuin sade alkoi?” Punatähti rikkoi hiljaisuuden ja käänsi vihreän katseensa minuun. Nyökäytin päätäni nopeasti, ja samassa muistin rannalle jääneen kalan. Olin unohtanut sen siihen paikkaan, kun olin lähtenyt pelastamaan Punatähteä.
”Täytyy hakea kala myöhemmin, kunhan olen ensin saatellut sinut leiriin”, naukaisin rauhallisella äänellä ja kohtasin punaruskean kollin katseen. Punatähti nyökkäsi nyt vuorostaan.
Keskustelu päättyi lyhyeen, kun kuulin lähestyviä askeleita metsän puolelta. Kurkistin maata hipovien oksien välistä tulijoita, jotka tunnistin nopeasti kuolonklaanilaisiksi. Partion johdossa kulki Mäyräkynsi, ja hänen perässään tulivat Latvaruusu, Tattihalla ja Pyräkkätassu.
Päästessään kohdallemme, Mäyräkynnen kysyvä katse kääntyi kuusen oksien alle suoraan meihin. Partio pysähtyi, ja Mäyräkynsi otti muutaman askeleen lähemmäs meitä. Huomatessaan Punatähden pään vasemmalla puolella komeilevan haavan, kolli siristi vihreitä silmiään.
”Mitä on tapahtunut?” hän esitti kysymyksen. Vilkaisin Punatähteä antaakseni hänelle mahdollisuuden selittää äskeiset tapahtumat.
”Ylitin jokea, ja kivet olivat sateen vuoksi liukkaita. Menetin tasapainoni ja putosin veteen. Tuhkajuova pelasti minut, ja pysähdyimme tähän odottamaan sateen laantumista”, kolli vastasi tasaisella äänellä ja kohtasi Mäyräkynnen katseen.
//Mäyrä?
