Tuhkajuova
Kirjoittaja: Elandra
Lauhatassun koulutus eteni melko normaalia tahtia. Kolli ei suinkaan ollut Kuolonklaanin surkein oppilas, mutta joissakin taidoissa oli melko runsaasti kehitettävää. Olin viimeisen puolen kuun ajan vältellyt Henkäysvarjoa niin paljon kuin suinkin pystyin. Jyrkänneloikka oli tullut eilen puheilleni ja muistuttanut siitä, etten voinut pakoilla vastuutani. Koska halusin olla isälleni maailman paras tytär, olin päättänyt mennä tänään Henkäysvarjon kanssa kävelylle. Odottelin raidallista soturia leirin uloskäynnin liepeillä. Hän oli käymässä Pihkatassun luona parantajan pesällä. Oppilas oli joutunut onnettumuuteen jokin aika sitten ja loukannut jalkansa. Olin kuullut huhuja, että kolli ei välttämättä voisi jatkaa soturikoulutustaan enää.
Aurinko paistoi korkealla taivaalla. Viherlehden lämpö tuntui mukavalta kehossani. Lehtikadon aikaan minulla oli aina ollut kylmä, joten lämpö teki hyvää. Olin käynyt uimassa niin usein kuin vain saatoin. Taitoni olivat kehittyneet, ja voisin pian opettaa myös Lauhatassulle uimista. Kolli oli innokas opettelemaan uusia asioita, joka oli minun onneni. Nostin katseeni Henkäysvarjoon, joka asteli kohti minua. Vaaleanharmaan kollin kasvoilla oli vieno hymy. Hän nyökkäsi ja odotti, että kävelin hänen edellään ulos leiristä.
Leirin ulkopuolella tunsin, kuinka hento viileä tuulenvire takertui lyhyeen turkkiini. Se jatkoi matkaansa kohti metsää.
”Miten Pihkatassu voi?” yritin avata keskustelun ja vilkaisin nopeasti minua kookkaampaa kollikissaa. Henkäysvarjo otti nopeasti paikan viereltäni. Suuntasimme kohti Hehkulampea.
”Ei hänestä soturia tule”, kolli murahti turhautuneena.
”Kyllä sinä varmasti saat pian uuden oppilaan. Pentutarhalla on vielä kaksi pentua”, huomautin. Täytyi yrittää tulla toimeen Henkäysvarjon kanssa, joten yritin miettiä sanojani mahdollisimman tarkkaan. Jyrkänneloikka oli sanonut, että minun täytyisi tehdä Henkäysvarjoon vaikutus. En tiennyt miten se tapahtuisi, mutta oli kai oltava vain kohtelias.
”Tässä meni vain niin paljon aikaa hukkaan”, kolli ärähti yhä turhautuneemmin. En vastannut mitään, koska en löytänyt sopivia sanoja. Olisin saattanut sanoa jotakin, joka tekisi Henkäysvarjon entistä ärtyneemmäksi. Niinpä kävelimme vain eteenpäin kaikessa hiljaisuudessa.
”Miten Lauhatassun koulutus sujuu?” kolli rikkoi hiljaisuuden ja käänsi sinisen katseensa minuun. Hänen kasvoillaan ollut ärtynyt ilme oli kadonnut. Tilalle oli tullut pehmeä hymy. Siristin silmiäni ja yritin tulkita kissan ilmettä.
”Ihan hyvin”, vastasin lyhyesti.
”Se on hyvä. Punatähti oli hyvillään siitä, että olin älynnyt ehdottaa sinua Lauhatassun mestariksi”, kolli totesi ja siirsi katseensa eteenpäin. Ideahan oli alunperin ollut minun. Olin luvannut alkaa kollin kumppaniksi, kun hän hankki minulle oppilaan. Lupaus oli lupaus, joka minun täytyi pitää. Eikä minulla muutenkaan ollut vaihtoehtoja, sillä olihan tämä Jyrkänneloikan suuri toive.
Hilljaisuus laskeutui jälleen yllemme. Saavutimme pian Hehkulammen. Lammen sininen vesi kutsui minua luokseen, mutta pakotin itseni pysymään rannalla Henkäysvarjon kanssa. Tyydyin vain ihailemaan kirkkaansinistä vettä. Istuimme alas rantahietikolle vieretysten. Olin hieman hermostunut. Henkäysvarjo kääntyi minun suuntaani. Hänen kasvoillaan oli jälleen lempeä hymy.
”Minä ihan oikeasti pidän sinusta”, raidallinen soturi sanoi. Hänen sanansa yllättivät minut täysin. Nousin ylös ja astuin askeleen etäämmäksi kissasta. Hänen kasvoilleen ilmestyi pahoitteleva ilme. Kissa käänsi katseensa kohti Hehkulampea. Hän vaikutti alakuloiselta.
”Niin minä arvelinkin”, kissa huokaisi ja antoi päänsä roikkua surkeana kohti maata.
”Mitä?” kysyin ymmälläni ja odotin, että soturi kohtaisi katseeni. Niin ei kuitenkaan käynyt. Henkäysvarjo huokaisi syvään ja piti katseensa käpälissään.
”Haluat olla minun kanssani vain siksi, että Jyrkänneloikka haluaa niin. Sehän on totta, eikö niin?” harmaa kissa kysyi. Tämä keskustelu oli outo, kiusallinen ja hyvin, hyvin hämmentävä. Miten niin Henkäysvarjo piti minusta?
”Se on totta”, totesin, koska en tiennyt mitä muutakaan sanoa. Kolli nyökytteli ja nosti nyt katseensa minua kohti.
”Voisitko sinä koskaan kuvitella pitäväsi minusta ihan oikeasti?” Henkäysvarjo kysyi varovasti. En ollut koskaan nähnyt häntä niin haavoittuvaisena. Näytti siltä, kuin soturin maailma olisi juuri romahtanut. Hän oli kuin mikäkin pikkupentu, joka oli kadottanut sammalpallonsa.
”En voi luvata mitään. Voin olla kumppanisi, mutta sinulla ei ole enää tässä vaiheessa oikeuksia esittää vaatimuksia siitä, että minun pitäisi alkaa rakastamaan sinua”, sanoin tuhahtaen. Minua alkoi hiljalleen ärsyttämään tämä kiusallinen kohtaaminen soturin kanssa. Luulin hänen osaavan käyttäytyä kuin täysikasvuiset, mutta taisin olla väärässä.
”En minä sinulta mitään vaadi”, kolli sanoi ja pudisteli päätään pahoitellen. Pyöräytin silmiäni ja nousin ylös.
”Eiköhän meidän kannata jo palata leiriin”, sanoin ja olin jo lähdössä, mutta Henkäysvarjo pysäytti minut.
”Ei vielä mikään kiire ole. Aurinkokaan ei ole vielä laskenut. Jää edes hetkeksi”, soturi pyysi ja katsoi minua suoraan silmiini. Olin jo väittämässä vastaan, mutta päätin jäädä. Henkäysvarjo käveli varovasti lähemmäksi minua ja istui alas. Turkkimme hipoivat toisiaan. Minua jännitti koko tilanne jostain syystä. Henkäysvarjo nojautui varovasti lapaani vasten. Mieleni olisi tehnyt juosta pois ja huutaa kissalle, mutta pakotin itseni pysymään rauhallisena. Rentoutin lihakseni ja yhtäkkiä koko tilanne ei tuntunutkaan enää niin pahalta. Vedin syvään henkeä ja katselin Hehkulampea. Kuulin, kuinka Henkäysvarjon kurkusta pääsi matalaa kehräystä.
Palasimme leiriin auringonlaskun aikaan. Matkalla Henkäysvarjo oli ehdottanut, että etenisimme siihen tahtiin, mikä minusta tuntui hyvältä. Hänen mielestään suhteemme ei saanut vaikuttaa Lauhatassun soturikoulutukseen. Olin ollut asiasta täysin samaa mieltä. Oppilaan koulutus meni tämän koko suunnitelman edelle. Se oli yhteinen päätös, josta olin hyvilläni. Henkäysvarjo antoi minulle omaa tilaa ja aikaa.
Asetuin omalle sammalvuoteelleni sotureiden pesään. Henkäysvarjo oli vielä jäänyt pääaukiolle juttelemaan emonsa kanssa. Suljin silmäni ja vajosin nopeasti syvään uneen.
//797 sanaa
