Tuhkajuova
Kirjoittaja: Elandra
”Älä unta näe”, sanoin kylmästi Pimentovarjolle, joka oli juuri ehdottanut paikkojen vaihtoa niin, että olisin kuningattarena hänen käydessään partiossa, ”pyydä Mäntyviikseltä apua. Hän varmasti vahtii enemmän kuin mielellään pentujasi.” Pimentovarjo vilkaisi minua ja kohautti lapojaan. Olin itse hyödyntänyt Mäntyviikseä ollessani kuningattarena niin, että hän vahti pentuja aina silloin, kun kävin itse haukkaamassa vähän happea. Mäntyviiksi oli omasta mielestäni turhan höveli pentujen kanssa, mutta kyllä hänelle uskalsi hetkeksi pennut antaa hoitoon.
Saavuimme Kivikukkulalle ennen eloklaanilaisia. Muistutin Roihutassua vielä kerran siitä, miten kokoontumisessa tuli käyttäytyä. Tämä oli oppilaani ensimmäinen kokoontuminen, joten halusin hänen käyttäytyvän moitteettomasti. En halunnut, että kukaan pitäisi minua mestarina, joka ei osannut asettaa rajoja oppilaalleen.
Täysikuu mollotti kirkkaana korkealla pilvettömällä taivaalla, kun Eloklaani saapui kukkulalle pian meidän jälkeemme. Vieraan klaanin jäsenet alkoivat hetimmiten etsiä sopivia paikkoja kukkulan päältä. Mesitähti ja Punatähti kertoivat viime kuun tapahtumista kuten joka kokoontumisessa. Mesitähti puhui empimättä klaaninsa jäsenten kuolemista, ja näytti niistä puhuessaan surulliselta. Punatähti sen sijaan meni suoraan asiaan ja kertoi asiat kuten ne olivat. Punaruskea päällikkö ei jaaritellut turhuuksia.
Päälliköiden puheiden jälkeen viivyimme vielä hyvän tovin kukkulalla eloklaanilaisten seurassa. Osa kuolonklaanilaisista oli siirtynyt vaihtamaan kuulumisia vieraan klaanin jäsenten kanssa, mutta itse pysyttelin visusti poissa heidän seurastaan. Istuimme Pimentovarjon kanssa melko likeellä Puhujankiveä. Katseeni harhautui mustasta naaraasta valkeaan eloklaanilaissoturiin, joka oli keskittynyt juttelemaan jonkun klaanitoverinsa kanssa. Pakotin itseni kääntämään katseeni pois soturista toisaalle, sillä arvelin Pimentovarjon huomaavan, jos alkaisin käyttäytyä oudosti. Sydämeni takoi, kun katseeni liukui valkeasta soturista vain parin ketunmitan päässä hänestä istuvaan Varissulkaan. Ajatukseni alkoivat harhailla epämiellyttävästi. Pentuetoverit istuivat aivan toistensa lähellä tietämättä toisistaan mitään. Se tuntui inhottavalta ja sai ihoni kihelmöimään. Vilkaisin nopeasti Pimentovarjoa. Pimeyden Metsälle kiitos, naaras oli kääntänyt katseensa pois minusta.
Kokoontumisen jälkeisenä aamuna olisin saanut nukkua pitkään, mutta uni katkesi jo ennen auringonnousua. Kyllästyin pyörimään vuoteessani, joten nousin ylös ja suuntasin leirin pääaukiolle. Ajatukseni olivat koko ajan vähällä kääntyä valkeaan eloklaanilaissoturiin, jonka olin nähnyt edellisyönä kokoontumisessa. Jouduin toistamaan mielessäni monet kerrat, ettei hän on ollut minun poikani, ennen kuin ajatukset jättivät minut rauhaan. Pohjaharha oli vihollisklaanin jäsen, eikä millään tapaa minun poikani tai Varissulan veli. Hän oli Väärävarjon poika.
Huomioni kiinnittyi Henkäysvarjoon, joka keskusteli Latvaruusun kanssa piikkihernemuurin vierellä. En ollut aiemmin nähnyt kaksikkoa toistensa seurassa, jonka vuoksi näky oli varsin mielenkiintoinen. Kaksikon ilmeiden ja eleiden perusteella keskustelu oli rauhallinen. En kuullut heidän puheitaan tänne saakka, mutta vaikutti siltä, että he puhuivat vain niitä näitä. Hetken kuluttua Latvaruusu nousi ylös ja naukaisi jotakin varapäällikölle. Henkäysvarjo siristi silmiään ja hetken hiljaisuuden jälkeen sanoi jotakin, jonka jälkeen Latvaruusu lähti tiehensä. Varapäällikön katse alkoi käydä läpi pääaukiolla olevia kissoja, joten katsoin parhaakseni kääntää katseeni toisaalle. En vahingossakaan halunnut katseemme kohtaavan. Henkäysvarjo lähestyi minua enää vain harvoin, joka sopi minulle paremmin kuin hyvin. Pysyttelin mieluusti etäällä raidallisesta kollista, vaikka tämä olikin kumppanini.
