Tuhkajuova

Hahmon kuva
190 sanaa | 4 kokemuspistettä | KP-boosti ei käytössä

Kirjoittaja: Elandra

Pimentovarjo oli lähtenyt hetkeksi luotani, kun naaras oli käynyt päällikön juttusilla. Hän oli lähtenyt niin nopeasti, etten ollut ehtinyt sanoa mitään. Oloni oli jotenkin tavanomaista hitaampi. Toki olin tiennyt, ettei Henkäystähti arvostaisi Pimentovarjon uteluita, mutten voinut estää klaanitoveriani, kerta asia häntä todella niin syvästi kiinnosti. Uskoin, että jos kysyjä olisin ollut minä enkä Pimentovarjo, Henkäystähti olisi saattanut olla suopeampi. Hän olisi voinutkin kertoa jotain, mutta kuten olin arvellut, Pimentovarjo ei ollut saanut päälliköstä irti kunnollista vastausta. Lisäksi musta naaras kertoi, ettei kolli ollut arvostanut hänen kyselyitään. En ihmetellyt yhtään. Tuskin yksikään päällikkö pitäisi siitä, että joku hänen alaisistaan epäili klaanin historiaa sen vuoksi, mitä toisen klaanin jäsen oli kertonut.
”Minä olisin voinut kertoa sinulle sen, ettei hän arvosta kyselyitäsi”, totesin kylmällä, mutta rauhallisella äänellä. Tiesin, ettei Pimentovarjo ollut tällä hetkellä päällikkömme suosiossa. Varapäällikkö ei oikeastaan nauttinut päällikön luottamusta, sillä Henkäystähti oli useita kertoja puhunut minulle Pimentovarjosta negatiiviseen sävyyn. Mutta minä ymmärsin Henkäystähteä hyvin, olihan Pimentovarjo kuitenkin ollut vastuussa eloklaanilaisista, kun he olivat pelastaneet panttivangit.
”Luulen, että Henkäystähti on sinulle vihainen”, lisäsin vielä rehellisesti, ”en ala neuvomaan sinua, mutta itse pysyisin ainakin hetken aikaa poissa hänen näköpiiristään.”

//Pimento?

Author: Elandra