Tuhkajuova
Kirjoittaja: Elandra
Pentujen kanssa oleminen ei ollut lempipuuhaani, oikeastaan en pitänyt siitä lainkaan. Pennut olivat olleet ihan okei siinä vaiheessa, kun he eivät olleett puhuneet tai kävelleet, ainoastaan vain juoneet maitoa, nukkuneet ja ryömineet sokeina. Nyt tilanne oli muuttunut varsin radikaalisti viimeisten neljäsosakuiden aikana. Sulkapentu, Sähköpentu ja Sinipentu olivat oppineet kävelemään ja puhumaan. Pennut olivat alousta saakka oppineet, että minä vihasin turhaa metelöintiä, riehumistä ja häiriköintiä.
Mäntyviiksi oli antanut minulle omaa aikaa, joten astelin ulos pentutarhan lämmöstä. Ilma pääaukiolla oli viileää, koska lehtisade oli jo puolessa välissä. Pian saapuisi lehtikato, jolloin ilma muuttuisi yhä kylmemmäksi ja lumi sataisi maahan. Ajatukseni keskeytyivät, kun olin vähällä törmätä vastaan tulevaan kissaan. Yllätyksekseni tunnistin tumman soturin Pimentovarjoksi.
”Ai hei. Joko olet kyllästynyt elämään kuningattarena? Minä tiedän, että itse olisin”, naaras naukui ja yritti kurkkia olkani yli pentutarhalle etsien katseellaan ilmeisesti pentujani. Pimentovarjo ei ollut nähnyt heitä aiemmin, ellei naaras sitten sattunut olemaan leirissä juuri silloin, kun Henkäysvarjo oli esitellyt kolmikolle leiriä.
”Kyllästyin siihen jo ennen kuin se alkoi”, tuhahdin ja astuin kokonaan pääaukion puolelle. Pimentovarjo hymähti pienesti, mutten ollut varma mitä hän sillä tarkoitti. Jatkoin matkaani soturin ohitse suuntanani piikkihernetunneli. Naaras kuitenkin lähti kulkemaan rinnallani.
”Tuletko mukaan?” kysyin, kun Pimentovarjo pysähtyi sotureiden pesän liepeille. Hän katsoi minua ja kohautti sitten lapojaan.
”Kävelyllekö?” hän kysyi nopeasti, ja minä nyökkäsin. Pimentovarjo käveli perässäni piikkihernetunneliin. Hidastin tahtiani päästyäni ulos leiristä. Vedin keuhkoni täyteen raitista ilmaa. Tuntui oudolta nauttia näinkin pienestä asiasta, vaikka ennen tämä oli ollut minulle arkipäivää. Minusta oli tullut pentutarhan vanki. Päätin suunnata kohti jokea. Metsän halki kulkeminen rauhoittaisi mieltäni entisestään. Se antaisi minulle voimaa jaksaa pentutarhalla.
”Miten pentusi voivat?” Pimentovarjo kysyi yllättäen. Naaras oli tullut vierelleni.
”Ihan hyvin. He kasvavat”, totesin, koska en tiennyt mitä muutakaan vastata. Emme olleet jutelleet Pimentovarjon kanssa ainakaan kuuhun, vaikka hän oli aiemmin ollut minulle lähestulkoon toveri. Minusta tuntui hyvältä olla täysi-ikäisen kissan seurassa, mutta pennuista puhuminen toi vain mieleeni pentutarhan kiviset seinät.
”No, miten sinulla menee?” vaihdoin puheenaihetta ja vilkaisin vuorostani tummaa naarasta. Käänsin nopeasti kuitenkin katseeni laskevaan aurinkoon.
//Pimento?
// 329 sanaa
