Tuhkajuova
Kirjoittaja: Elandra
Kun Mäyräkynsi oli puoliääneen mutissut jotakin epäselvää, Punatähti oli tapojensa mukaan ollut kiinnostunut selvästi apean kissan voinnista ja siitä, oliko tällä kaikki hyvin. Kun Mäyräkynsi kertoi Kaaostuhon kuolleen, ilmeeni ei värähtänytkään. Kollin kuolema oli ollut ennustettavissa, sillä hän oli ollut iältään yksi Kuolonklaanin vanhimmista kissoista. Se, miten suuresti Mäyräkynsi oli reagoinut moiseen, sai mielessäni aikaan pienen huolen. Jos valkean, mustan ja harmaan sekoitteinen soturi ei kyennyt käsittelemään vanhan, selvästi kuolemaa tekevän kissan kuolemaan, miten tämä voisi loppujen lopuksi kestää mitään? Oli huolestuttavaa, miten kovasti nykynuoret kiintyivät ympärillään pyöriviin kissoihin.
Vilkaisin Punatähteä, jonka kasvoille oli ilmestynyt haikea ilme. Punaruskea kolli naukui nyökäten:
”Onneksemme minun tilanteeni oli vain läheltä piti-tilanne, ja vain yksi kuolonklaanilaisista on liittynyt tänään Pimeyden Metsän riveihin.” Mäyräkynsi nyökytteli päätään edelleen kovin vakavailmeisenä:
”Jos jatkatte matkaanne niin minä voin mennä tästä saalistamaan”, kookas kolli naukui hermostuneena. Katseeni lipui soturista kuusen oksien taakse; sade oli lakannut jo lähes kokonaan. Punatähti pysyi hetken vaiti, kunnes vastasi Mäyräkynnen ehdotukseen rauhallisella äänellä:
”Se kuulostaa hyvältä. Kuolonklaani tarvitsee kaiken mahdollisen riistan nyt, kun lehtikato lähestyy kovaa vauhtia.” Mäyräkynsi kohtasi vielä kerran päällikön vihreät katseet, ennen kuin nyökkäsi uudelleen. Nuori soturi peruutti pois kuusen oksien alta ja lähti omille teilleen syvemmälle kuusimetsään.
Kun Mäyräkynsi katosi näkyvistä, oma katseeni siirtyi punaruskeaan päällikköön. Hän näytti huomattavasti parempivointiselta kuin aiemmin, vaikkakin vihreistä silmistä paistoi väsymys. Kolli nousi venytellen ylös ja lähti hitain askelin kulkemaan eteenpäin. Pieni levähdyshetki oli selvästi tehnyt tehtävänsä, sillä Punatähti näytti olevansa taas täysissä voimissaan. Seurasin isokokoisempaa kissaa pois kuusen oksien suojasta ja kuljin hänen perässään pienelle polulle, joka johti pois metsästä.
Emme puhuneet matkalla leiriin enää mitään. Vasta pääaukiolle astuttuamme, Punatähti kääntyi minun puoleeni vieno hymy kasvoillaan:
”Minä pärjään tästä eteenpäin, sinä voit palata omiin puuhiisi.” Nyökkäsin vakavailmeisenä ja hyvästelin sanattomasti päällikön, joka lähti kävelemään kohti parantajan pesää. Ennen kuin poistuin taas leiristä, varmistin että päällikkö pääsi varmasti parantajan pesälle.
Käännyin ympäri lähteäkseni, mutta yllätyksekseni piikkihernetunnelista pääaukiolle astui kolme kissaa peräkkäin. Ensimmäisenä leiriin astunut Henkäysvarjo katsoi minua silmiään siristäen, mutta jatkoi sitten matkaansa. Sähkötuho ja Lehtituuli kulkivat kollin perässä vakavailmeisinä. Seurasin hetken kolmikon menoa, kunnes Henkäysvarjo lähti omille teilleen ja kaksi muuta soturia jäivät istuskelemaan sotureiden pesän edustalle.
Poistuin tämän jälkeen leiristä ja suuntasin kohti jokea toivoen, etteivät metsän eläimet olleet löytäneet kalastamaani kalaa. Ainakin yksi kuolonklaanilainen saisi siitä vatsansa täyteen.
