Tuhkajuova
Kirjoittaja: Elandra
Suljin silmäni, kun hento lehtisateinen tuulenvire leikitteli turkillani. Se toi mukanaan metsän lukuisia eri tuoksuja. Vedin keuhkoni täyteen raitista ilmaa ja avasin hitaasti silmäni. Katselin alleni avautuvaa kaunista maisemaa aivan hiljaa. Olin antanut itselleni luvan rentoutua, mutta se ei ihan onnistunut. Korvani kääntyivät äänen suuntaan jopa silloin, kun linnut visertelivät kauempana.
Seisoin Kivikukkulalla katsellen Hehkulampea ja sen peilityyntä pintaa sekä laskevaa aurinkoa. Auringonlasku oli maalannut taivaanrannan keltaisen, punaisen ja oranssin eri sävyillä. Taivaanrannan värit heijastuivat tyynen lammen pintaan. Koko metsässä näytti vallitsevan rauha.
Olin lähtenyt karkuun leirin melua, kun auringonlaskun partiot olivat saapuneet leiriin. Olin ollut viime päivinä niin sosiaalinen, että kaipasin hetken omaa rauhaa. Olin kouluttanut Roihutassua, vaihtanut pelottavan usein kuulumisia Pimentovarjon kanssa ja joutunut sietämään minua piirittävää Henkäysvarjoa. Varapäällikkö oli jostain syystä viime aikoina pyörinyt ympärilläni aivan kuten silloin, kun olin ollut nuori soturi. Olin varma, että raidallisella kollilla oli ketunhäntä kainalossa. Hän halusi minulta jotakin, mutten ollut vielä saanut selville, mitä se oli.
Kun ajatus Henkäysvarjosta ja hänen lipevästä luonteestaan ujuttautui mieleeni, rauhallinen hetki oli rikkoutunut. Hännänpääni nyki ja lihakseni jännittyivät tahtomattani. En voinut sietää ajatusta siitä, etten tiennyt mitä harmaa kolli suunnitteli. Sen tiesin, ettei se voinut olla mitään hyvää. Henkäysvarjo oli aina ollut sosiaalinen, mutta nyt olin huomannut hänen käytöksessään entistä enemmän poikkeavuuksia. Lisäksi hänen erakkovihansa oli ottanut kollissa vallan. Varapäällikkö ei enää peitellyt inhoaan niitä kuolonklaanilaisia kohtaan, jotka itse tai joiden vanhemmat eivät olleet klaanisyntyisiä.
Ravistelin turhautuneena päätäni ja nousin ylös. Oli enää turha yrittää rentoutua, kun ajatukseni poukkoilivat tähän tapaan. Käännyin ympäri ja kuljin ripein askelin alas Kivikukkulalta. Olisin voinut käydä pulahtamassa Hehkulammessa, mutta mieleni oli liian kireä moiseen. Siispä suuntasin suorinta tietä takaisin leiriin.
Jo piikkihernetunnelissa kuulin puheensorinaa. Siitä päättelin pääaukion olevan yhä pullollaan kuolonklaanilaisia. Enkä ollut lainkaan väärässä, sillä astuessani sisään leiriin, siellä täällä värjötteli kuolonklaanilaisia joko yksin tai pienemmissä porukoissa. Etsin katseellani Varissulan tummanharmaata turkkia, muttei kollia näkynyt aukiolla. Sen sijaan katseeni käväisi Henkäysvarjossa, joka oli keskittynyt juttelemaan Latvaruusun kanssa. Kaksikko istui leirin toisella laidalla aivan kallionseinämän vieressä, hieman etäämmällä muista kissoista.
Kaatuneen kuusen tältä puolen ei näyttänyt löytyvän vähänkään rauhallista paikkaa, joten kävelin puun toiselle puolelle. Putouksen ympärillä oli muutamia kissoja, jotka juttelivat kovaan ääneen saadakseen äänensä putouksen kohinan yläpuolelle. Ei rauhallista paikkaa täälläkään, ajattelin turhautuneena ja käännyin ympäri. Lopulta päädyin istumaan sotureiden pesän eteen, joka vaikutti kaikista rauhallisimmalta paikalta.
Arvelin kuolonklaanilaisten havahtuneen siihen, että lehtisade oli täällä ja nämä olivat viimeisiä vähänkään lämpimiä päiviä. Yhtäkkiä kukaan ei halunnutkaan kyhjöttää pesissään, vaan nauttia kauniista illasta klaanitovereidensa seurassa ennen lehtikadon pimeitä ja kylmiä iltoja.
Katseeni siirtyi muista klaanitovereistani tummaan hahmoon, joka lähestyi minua. Pimentovarjon harmaansininen katse oli kohdistettu minuun, josta tiesin tumman soturin aikovan liittyä seuraani. Koska kyseessä oli juurikin Pimentovarjo, olin vastoin tapojani jopa iloinen päästessäni keskustelemaan hänen kanssaan. Soturitar tervehti minua ja istuutui vierelleni. En heti ehtinyt vastata klaanitoverilleni, sillä katseeni jumittui ohitsemme kulkevaan Henkäysvarjoon. Latvaruusu kipitti varapäällikön kintereillä ja seurasi tätä leirin uloskäynnille. Henkäysvarjo ei vilkaissutkaan minua, vaan kulki ohitseni kuin olisin ollut näkymätön. Kollin käytös sai aikaan monta kysymystä ja pienen ärsytyksen, kun en tiennyt niihin vastausta. Miksi kolli piiritti minua toisinaan jatkuvasti, mutta toisinaan näytti kuvittelevan, ettei minua ollutkaan?
Seurasin Henkäysvarjon kulkua niin pitkään, että raidallinen kolli katosi piikkihernetunnelin uumeniin. Sitten katseeni siirtyi vierelläni istuvaan Pimentovarjoon, jonka huomasin katselevan minua. Oli selvää, että tarkkaavainen soturi oli huomannut reaktioni. En halunnut enää velloa tässä epätietoisuudessa, joten päätin käyttää hyväksi sitä, että olimme lähtenyneet Pimentovarjon kanssa näinkin paljon.
”Oletko huomannut Henkäysvarjon käytöksessä jotakin omituista viime aikoina?” kysyin suoraan mustalta naaraskissalta. Pimentovarjo siristi aavistuksen verran silmiään.
”Mitä tarkoitat?” naaras vastasi kysymykseeni kysymyksellä. Oikeastaan se oli ihan hyvä, sillä tällä tavalla pääsisimme suoraan asiaan, ilman ylimääräistä jutustelua. Mietin vielä hetken, voisinko todella luottaa Pimentovarjoon. Lopulta päädyin siihen tulokseen, että jos minä johonkuhun voisin luottaa, se olisi juurikin tämä vierelläni istuva kissa.
”Olet kai huomannut, että välimme.. Noh, ne viilenivät joitakin vuodenaikoja sitten. Aivan yllättäen Henkäysvarjo on alkanut hakeutumaan yhä enemmän seuraani, ja hänen käytöksensä on muuttunut aiemmasta. Hyvä että hän enää edes puhuu erakkotaustaisille sotureille, mutta sen sijaan hän on alkanut viihtymään klaanisyntyisten kuolonklaanilaisten seurassa tiiviimmin kuin ennen. Olen varma, että hän suunnittelee jotakin”, naukaisin hiljaisella äänellä, jotta muut aukiolla olevat eivät kuulisi keskusteluamme. Katseeni pysyi visusti ympärillämme häärivissä sotureissa, ja välillä vain käväisi Pimentovarjon tummissa kasvoissa. Kun sain asiani sanottua, pysäytin katseeni soturiin;
”Minä tahdon selvittää, mitä hän suunnittelee. Mutta tiedän, ettei hän ikimaailmassa paljastaisi sitä minulle. Arvelen, että myös sinä tahdot selvittää hänen salaisuutensa, ja sinulle hän sen jopa saattaisi paljastaa, jos vain osaat olla hänelle mielin kielin. Luuletko, että voisit tehdä niin?”
Kohtasin vakavailmeisenä Pimentovarjon katseen ja saatoin vain toivoa, etten ollut tehnyt isoa virhettä ottaessani asian puheeksi hänen kanssaan. Päässäni alkoi pyöriä miljoona eli variaatiota siitä, miten soturi voisi tuhota koko elämäni kertomalla ehdotuksestani Henkäysvarjolle. Pakotin ajatukset syrjään, jotta en paljastaisi heikkouttani Pimentovarjolle ja jäin odottamaan hänen vastaustaan.
