Tuhkajuova
Kirjoittaja: Elandra
Seisoin Sähkötuhon vierellä katsellen, kuinka oppilaamme kamppailivat toisiaan vastaan parin ketunmitan päässä. Olimme päätyneet pitämään taisteluharjoitukset yhdessä, sillä Loskatassu ja Salamatassu olivat pentuetovereina saman ikäisiä, jonka vuoksi uskoimme yhteisten harjoitusten olevan hyvä idea. Oppilaiden oli tosiaankin hyvä harjoitella taistelua myös itsensä ikäisiä vastaan, sillä sotureina me olimme ymmärrettävästi huomattavasti kokeneempia ja taitavampia taistelijoita.
Katseeni oli tarkkaavainen, mutta kylmä kuin kivi tarkkaillessani Loskatassun ja Salamatassun liikkeitä. Valkoturkkinen Salamatassu tai hänen tapansa taistella eivät olleet minulle tuttuja ennestään, sillä nämä olivat ensimmäiset harjoituksemme yhdessä. Oletin Sähkötuhon seuraavan siis tarkemmin oman oppilaansa liikkeitä, virheitä ja onnistumisia, sillä tämä tiesi parhaiten missä kollilla oli kehitettävää. Katseeni pysyttelikin siis lähinnä Loskatassun mustassa turkissa. Seurasin tarkkaavaisesti soturioppilaan jokaista liikettä havaitakseni niissä jotain kehuttavaa tai valitettavaa. Taistelu ei koskaan ollut kuulunut Loskatassun vahvuuksiin, joten kehitettävää hänellä oli ja paljon. Hän ei aina tuntunut ymmärtävän sitä, miten voisi hyödyntää parhaiten pientä kehoaan ja kuinka hänen tulisi taistella itseään suurempaa vastustajaa vastaan. Loskatassu oli lähinnä taistellut vain minun kanssani, joka poikkesi täysin kookkaamman Salamatassun kanssa taistelemisesta. Olin positiivisesti yllättynyt, kun Loskatassu onnistui kuitenkin voittamaan veljensä. Se näytti liiankin helpolta, mutta kenties Salamatassun huomio oli herpaantunut tai kolli oli muuten vain hitaalla päällä.
Mustaturkkinen Loskatassu onnistui kaatamaan itseään suuremman veljensä maahan ja täten voitti taistelun tätä vastaan, kun Salamatassu ei päässyt rimpuilemaan irti kollikissan otteesta. Kuulin Salamatassun kehuvan veljeään, mutta Loskatassun ilme pysyi yhtä neutraalina kuin aina. Musta kolli ei näyttänyt iloiselta, mutta olin jo tottunut siihen, ettei Loskatassusta juurikaan saanut irti hymyjä tai ilahtuneita kiljahduksia. Eikä se haitannut minua lainkaan, päinvastoin. Pidin siitä, että oppilaani oli hillitty ja rauhallinen. Kun oppilaat asettuivat eteemme, he hiljenivät ja jäivät odottamaan kommenttejamme. Päätin aloittaa ennen Sähkötuhoa:
”Hyvä Loskatassu, osasit hyödyntää hyvin Salamatassun hitautta reagoida hyökkäykseesi. Erityisesti suurempaa ja liikkeiltään hitaampaa vastustajaa vastaan taistellessasi sinun on hyödynnettävä ketteryyttäsi. Nopeat liikkeet ja hyökkäykset ovat sinun etusi taistelussa, jos vain opit käyttämään niitä.”
Loskatassu kuunteli ilmeettömänä, mutta näytti kuuntelevan tarkasti. Musta kolli nyökkäsi ymmärryksen merkiksi. Käänsin vihreän katseen Sähkötuhoon, antaen tälle tilaisuuden kommentoida oman oppilaansa suoritusta.
”Olen nähnyt sinun pystyvän parempaankin, Salamatassu”, raidallinen kolli lausui matalalla äänellä ja siristi aavistuksen verran sinivihreitä silmiään, ”sinun olisi hyvä muistella, miten vihollisen liikkeitä ennakoidaan. Et saa jäädä paikoillesi noin pitkäksi aikaa taistelukentällä tai vihollinen tekee sinusta hetkessä silppua.”
En antanut oppilaille liiemmin aikaa reagoida kommentteihimme, vaan päätin siirtyä nopeasti seuraavaan taisteluun. Taisteluharjoituksia ei ollut hyvä venyttää liian pitkiksi, jotta saisimme kaikki riittävästi lepoa ennen illan viimeisiä askareita.
”No niin, sitten vain uudestaan”, nau’uin terävästi kaksikolle, patistaen heidät taistelemaan toisiaan vastaan.
//Salamí?
SuperKP-boosti käytössä
