Tuhkajuova
Kirjoittaja: Elandra
Katsoin, kuinka Harakkanauru lähestyi taas vettä. Kolli ei arastellut, vaan kapusi joentörmältä veteen sulavasti. Vesipisaroita roiskui päälleni, ja kolli katosi veden alle. Nopeasti Harakkanauru sai päänsä pintaan ja alkoi rauhallisin vedoin kauhoa käpälillään vettä. Nyt soturi oli huomattavasti aiempaa rauhallisempi. Hän näytti keskittyvän täysillä. Virtaus ei ollut tässä kohtaa jokea voimakas, mutta se riitti hyvin ensimmäiselle kerralle. Valkean kollin kasvoilla oli keskittynyt, päättäväinen ilme. Katsoin tarkasti, kun tuo pysytteli pinnalla ja ui eteenpäin. Huomasin, miten Harakkanauru meinasi kadottaa rytminsä, jolloin virta vei häntä mukanaan oman mielensä mukaan. Kävelin joentörmää pitkin ja katsoin, kuinka kolli löysi taas rytmin. Ennen astinkiviä Harakkanauru lähti uimaan kohti rantaa.
Kolli pääsi luokseni ja ravisteli läpimärkää turkkiaan kuivaksi.
”Eihän se ollutkaan kovin vaikeaa”, tokaisin rauhallisella äänellä. Harakkanauru nyökkäsi tyytyväisen oloisena.
”Kokeilenko vielä? Voin suoriutua paremminkin”, kolli ilmoitti ja katsoi minua empimättä suoraan silmiin. Minä pudistin päätäni ja käänsin katseeni kohti taakseni jäävää metsää.
”Odota siinä”, käskin ja käänsin selkäni soturille. Kevein juoksuaskelin suunnistin kohti metsän rajaa. Etsin katseellani maassa lojuvia keppejä, joita voisi hyödyntää seuraavassa harjoituksessa. Puu kellui, jonka vuoksi se oli hyvä apuväline.
Muistelin haikeana, kuinka Jyrkänneloikka oli opettanut minua samalla tavalla. Olin ylpeä siitä, että sain jakaa hänen oppejaan eteenpäin. Tiesin, että tein tärkeää työtä, vaikka kuolonklaanilaiset eivät sitä arvostaneetkaan. Löydettyäni sopivan kokoisen kepin, upotin hampaani siihen ja kannoin sen takaisin Harakkanaurun luokse. Kolli katsoi tarkkaavaisesti. Pidin Harakkanaurussa juuri siitä, että hän ei jaaritellut turhia. Minä opetin häntä, ja hän oppi minulta. Yhteinen aikamme kului juuri siihen, mihin olin sen suunnitellut kuluvan. Kenties kolli ei ollut samanlainen luonnonlahjakkuus kuten tyttäreni Sulkavirta, mutta hänen kanssaan opetustuokiot sujuivat ongelmitta ja kolli kuunteli minua. Sulkavirta teki liikaa omiaan, jonka vuoksi hän oli kenties surkein opetettava, jota minulla oli koskaan ollut. Jopa Lauhalaukka oli ollut parempi.
”Olet varmasti kuullut tarinoita kissoista, jotka ovat pudonneet jokeen. Sinä olet se, joka pelastaa heidät sieltä. Ajatuksena se saattaa kuulostaa helpolta, mutta sitä se ei ole. Jo pelkkä joessa uiminen on tietynlainen koetus, mutta räpiköivän kissan raahaaminen rantaan on paljon enemmän. Jos huonosti käy, se vie kaikki voimasi hetkessä ja hukutte molemmat”, lausahdin ja katsoin Harakkanaurua suoraan silmiin, ”keppi ei tietenkään ole sama kuin oikea kissa, mutta tällä hetkellä se riittää sinulle.”
”Tahdotko yrittää vielä joessa uimista, vai uskotko voivasi saada kepin kiinni ja tuoda sen rantaan?” esitin kysymyksen. Jos Harakkanauru oli vielä epävarma taidoistaan, hänelle täytyi antaa mahdollisuus uida vielä ilman keppiä. Olisi typerää laittaa epävarma kissa tekemään jotakin, josta hän ei välttämättä selviytyisi.
//Harakka?
// 403 sanaa
