Tuhkajuova
Kirjoittaja: Elandra
Pentutarhalla olo oli kerrassaan uuvuttavaa. Mitä enemmän päiviä kului, sitä turhautuneemmaksi kävin. Sain kiittää esi-isiäni siitä, että pentutarhalla oli vain kolme pentua, vaikka kuningattaria olikin lisäkseni kolme. Sulkavirta ja Lokkipentu olivat pääasiassa vain pesässä, eikä kaksikko ollut toistaiseksi onnistunut häiritsemään minua. Sen sijaan Matopentu ja Aamupentu olivat pitäneet meteliä yllä hämärässä pentutarhassa. Lähes päivittäin Matopennun kanssa tuli ongelmia, kun tämä ei suostunut tottelemaan Mäntyviikseä.
Olin niin väsynyt, etten jaksanut viettää päiviä jalkeillani. En muistanut, että edellisiä pentueita odottaessani olisin missään vaiheessa ollut näin väsynyt. Kenties olin vain tulossa vanhaksi, eikä kehoni kestänyt tiineyttä samalla tavalla kuin nuorempana. Ajatus vanhaksi tulemisesta tuntui kummalliselta, koska en pitänyt itseäni vanhana, vaikka olinkin tätä nykyä yksi klaanin vanhimmista sotureista.
Heräsin siihen, kun Lumikkoviiksi saapui pentutarhalle. Raotin turhautuneena silmiäni, sillä olisin mielelläni nukkunut vielä pidempään. Harmaa naaras kävi herättämässä Mäntyviiksen vierellä nukkuvan Aamupennun, ja onnekseni soturi vei pennun ulos pesästä. Aamupentu oli jäänyt orvoksi Henkäystähden surmattua hänen isänsä ja Orvokkisydämen kuoltua. Mäyräkynsi oli arvostellut töykeästi uusia sääntöjä sekä päällikön kykyjä toimia Kuolonklaanin päällikkönä. Mielestäni Henkäystähti oli toiminut oikein. Soturin tehtävä ei ollut arvostella päällikköään etenkään tällaisessa poikkeuksellisessa tilanteessa. Klaani tarvitsi päällikköä, mutta yhtä epäkunnioittavaa ja uskotonta soturia klaani ei kaivannut.
Olisin halunnut jatkaa unia, mutta vatsassani möyrivät pennut tekivät sen mahdottomaksi. Synnytys oli lähellä, niin Hehkuaskelkin oli sanonut pari päivää aiemmin. Mukavan asennon etsiminen oli tätä nykyä haastavaa, kun pennut painoivat sisäelimiäni kasaan tehden välillä jopa hengittämisestä haastavaa. Yllättäen tunsin vihlaisun vatsassani. Sitä seurasi hento kipuaalto, jonka aikana tunsin vatsani kovettuvan ja pentujen liikkeiden lakkaavan. Suustani parahdus, joka näytti herättävän pentutarhan nukkuvat asukit.
Sulkavirta nosti päänsä ylös ja katsoi minua hämmentyneenä ja väsyneenä. Kampesin itseni pystyyn ja ilmoitin naaraalle, että synnytys oli alkamassa.
”Voin hakea Hehkuaskeleen”, naaras tarjoutui ja oli jo nousemassa ylös, mutta pudistin päätäni.
”Menen itse. En tosiaankaan aio synnyttää täällä, missä ei saa edes hetken rauhaa omille ajatuksilleen”, tuhahdin ja lähdin vaivalloisesti vaappumaan ulos pesästä. Matka parantajan pesälle tuntui kestävän ikuisuuden. Aukiolla oli jo jonkin verran kissoja, vaikka aurinko oli vasta nousemaisillaan. Suustani pääsi vähän väliä matalaa mouruntaa, kun oloni muuttui hetki hetkeltä epämukavammaksi. Toivoin synnytyksen olevan vain nopeasti ohi.
Hehkuaskel oli kertonut, että synnytys oli käynnistymässä, mutta ei vielä käynnissä. Hän oli luvannut, että voisin jäädä synnyttämään rauhalliseen parantajan pesään. Olin jäänyt odottamaan pentujen syntymää tyhjälle sammalvuoteelle. Kielsin parantajaa ilmoittamasta synnytyksestä Henkäystähdelle. En halunnut kollia paikalle, sillä hänen läsnäolonsa saisi minut vain stressaantuneeksi. Tiesin, että se voisi vain pitkittää synnytystä pahimmillaan jopa päivillä.
Kun synnytys oli viimein käynnistynyt, se oli ohi nopeasti. Pennut syntyivät yksitellen lyhyellä aikavälillä, ja Hehkuaskel oli sanonut kaiken menneen juuri kuten pitikin. Kolme tervettä pentua olivat parantajan mukaan kaikki naaraita. Kukin heistä omasi vaaleanharmaan, raidoitetun turkin.
”Käynkö nyt ilmoittamassa Henkäystähdelle pentujen syntyneen?” parantaja kysyi rauhallisella äänellä. Nyökkäsin väsyneenä. Päälliköllä oli oikeus nähdä pentunsa, mikäli hän niin tahtoi. Pelkäsin hänen suuttuvan siitä, ettei häntä oltu kutsuttu synnytykseen mukaan.
Kun Hehkuaskel poistui pesästä, nimesin hiljaa mielessäni kolme pentuani. Heistä vanhin sai nimekseen Lampipentu, toisesta tuli Lammikkopentu ja kolmas sekä pienin kantaisi nimeä Lätäkköpentu. Kuten olin arvellut, en tuntenut välitöntä rakkautta pentuja kohtaan. Kun katsoin pentuja, oloni oli melko neutraali. En tuntenut kuvotusta kuten ensimmäisen pentueen kohdalla, mutten myöskään emomaista rakkautta, kuten Varissulan kanssa. Pennut vain olivat, ja minä hyväksyin sen. Tehtäväni olisi kasvattaa heistä sotureita, joista klaani saisi olla ylpeä. En tulisi nauttimaan siitä, mutta ainakin tekisin kaikkeni. En halunnut tulla muistetuksi soturina, jonka pennuista lähes jokainen oli klaanille jonkin sortin pettymys.
Henkäystähti astui sisään pesään parantajan edellä. Hän kiiruhti minun ja vastasyntyneiden pentujen luokse. Päällikön kasvoilla oli tyytyväinen hymy, kun tämä kumartui raidallisten pentujen luo.
”Upeita, puhdasverisiä pentuja”, päällikkö lausahti ylpeänä ja nosti sitten sinisen katseensa minuun, ”joko keksit heille nimet?” Nyökkäsin ja luettelin kylmällä äänellä pentujen nimet:
”Lampipentu, Lammikkopentu ja Lätäkköpentu.” Henkäystähti katsoi pentuja mietteliäästi, mutta nyökkäsi sitten.
”Ei kovin vahvoja nimiä, mutta kai ne kelpaavat”, kolli kohautti lapojaan. Siristin silmiäni, mutta en sanonut mitään, vaikka päällikkö oli juuri arvostellut valitsemiani nimiä. Koin, että päällikkönä hänellä oli siihen oikeus. Halutessaan hän olisi jopa voinut vaihtaa nimet, mutta olin iloinen, että päättämäni nimet sopivat hänelle.
”Minä toivoisin, että voisin osallistua taisteluun Eloklaania vastaan”, lausahdin rauhallisella äänellä ja kohtasin Henkäystähden katseen. Kolli siristi mietteliäästi silmiään.
”Ensimmäiseen taisteluun et voi osallistua, koska olet vielä pentutarhalla, mutta lupaan, että pääset kyllä taistelemaan. Sota on tulossa, eikä se ole ohi ihan hetkessä”, päällikkö lausui rauhallisella äänellä.
Hän oli kertonut klaanille pääpiirteittäin sopimuksestaan kujakissojen kanssa ja vannottanut kuolonklaanilaisia pysymään hiljaa. Mikäli joku yrittäisi kertoa suunnitelmista Eloklaaniin, kissa tultaisiin telottamaan ilman mahdollisuutta armahdukseen. Päällikkö ei ollut kertonut sen tarkemmin suunnitelmista, enkä viitsinyt udella niistä häneltä. Tiesin vain, että minä halusin osallistua sotaan klaanini rinnalla. Koska Kuolonklaanin tavoitteena oli päästä metsän ainoaksi klaaniksi, halusin tukea klaaniani kaikin mahdollisin tavoin.
”Selvä. Minä muistan lupauksesi”, vastasin rauhallisella äänellä.
Henkäystähti jaksoi vielä hetken ihailla jälkeläisiään, kunnes hän kai sai tarpeeksi ja lähti omiin hommiinsa. Hehkuaskel auttoi minua siirtämään kolme pentua pentutarhalle, jonka jälkeen jäin pentujeni kanssa yksin. Olin päättänyt, etten ottaisi keneltä tahansa vastaan apua pentujeni kasvatuksessa. Uskoin, että Sulkavirrasta, Sähkötuhosta ja Sinilinnusta oli tullut mitä sattuu juuri siksi, että olin työntänyt pennut milloin kenenkin hoitoon aina kun vain pystyin. Nämä pennut tulisivat olemaan klaanin ylpeys, enkä antaisi kenenkään pilata heitä.
