Tuhkajuova
Kirjoittaja: Elandra
Minun tehtäväni oli saalistaa, kun oppilaat hoisivat pesänrakennuksen. Pimentovarjo oli jäänyt seuraamaan kolmen oppilaamme suoritusta.
Olin käynyt Lehtikuusilaaksossa, ja olin saanut kohtalaisen hyvin saaliita näin lyhyessä ajassa. Olin saanut kiinni yhden päästäisen, jäniksen ja varpusen. Ainakin oppilaat saisivat syödäkseen, ja todennäköisesti myös minulle ja Pimentovarjolle jäisi jotakin. Muiden joukkueiden jäseniä minä en ruokkisi. Jos heidän mestarinsa eivät olleet saaneet mitään kiinni, se ei ollut minun vikani.
Aurinko oli juuri laskemassa, ja metsässä hämärsi jo. Kiristin tahtiani päästäkseni nopeammin takaisin muiden luokse.
”Sisällä on lähes valmista!” kuulin Tuimatassun sanovan. Astelin esiin puiden välistä, ja Pimentovarjo kääntyi minun puoleeni. Naaras näytti tyytyväiseltä, kenties se johtui saalismäärästäni tai sitten oppilaat tuntuivat pärjäävän erityisen hyvin. Pudotin saaliit maahan ja istuuduin toisen soturin vierelle. Annoimme oppilaille vielä hetken aikaa viimeistellä pesänsä, jonka jälkeen käskimme heidät luoksemme.
”Syökää nyt. Pimentovarjo käy muiden mestareiden kanssa arvioimassa kaikkien joukkueiden pesät, jonka jälkeen yövartio voi alkaa. Minä menen nukkumaan toisen joukkuen pesään, ja Pimentovarjo nukkuu ensimmäisen joukkueen pesässä. Teidän kanssanne nukkumaan tulevat Varjokarva ja Henkäysvarjo”, kerroin rauhallisella äänellä nuorille kissoille, jotka kuuntelivat tarkkaavaisina. Pimentovarjo nyökkäsi ja poistui luotamme. En tiennyt lainkaan, minne muut oppilaat olivat pesänsä rakentaneet. Mieleeni muistuivat jälleen omat harjoitukseni. Meidän joukkueemme oli rakentanut pesän kivenkoloon. Me emme olleet voittaneet pesänrakennuskilpailua, enkä tiennyt monensiako me olimme olleet. Mestarit olivat kertoneet vain voittajajoukkueen, mutta tänä vuonna jokainen joukkue saisi tietää tarkemmin sijoituksestaan.
Kun katselin oppilaiden väsäämää pesää, en ollut kovinkaan vakuuttunut. Pesä näytti ulkoa tilavalta, eikä pensas ollut huonoin vaihtoehto pesäksi, mutta en osannut sanoa mitään siitä, millainen siellä olisi nukkua tai miten oppilaat olivat pärjänneet yhdessä. Söin oman osuuteni saaliista, ja jätin Pimentovarjolle puolet jäniksestä. Naaras palasi jonkin ajan kuluttua luoksemme.
”Toisen joukkueen pesä on tuolla suunnassa”, naaras ilmoitti ja viittoi hännällään oikean suunnan. Nyökkäsin pienesti kiitokseksi ja työnsin puoliksisyödyn jäniksen kohti soturia.
”Miten he pärjäsivät?” kysyin ja viittasin etäämmällä oleviin kolmeen oppilaaseen. Naaras kohautti lapojaan.
”Aina on jotakin parannettavaa, mutta huonomminkin voisi mennä”, naaras kuittasi. Eli ei siis aivan surkeasti, ajattelin.
Kun olimme saaneet syötyä, lähdin kulkemaan kohti toisen joukkueen pesää. Ennen lähtöä olimme keskustelleet Pimentovarjon kanssa oppilaidemme vahvuuksista ja heikkouksista, sekä muiden joukkueiden oppilaista. Lintutassu oli yksi klaanin vanhimpia oppilaita, mutta vastapainoksi sille Tuimatassu oli koko klaanin nuorin oppilas. Raparperitassu oli melko keskivaiheilla. Hänen koulutuksensa ei ollut aivan alussa, mutta ei myöskään lopussa.
Ensimmäisessä joukkueessa olivat Sulkatassu ja Sinitassu, jotka saisivat varmastikin jo seuraavien kuiden aikana soturinimensä. Lehtitassu sen sijaan oli vain vähän Tuimatassua vanhempi. Olimme päätelleet, että toisella joukkueella oli suurimmat mahdollisuudet voittaa. Harakkatassu oli oppilaista vanhin, ja Sähkötassu ja Mustikkatassu olivat kanssa koulutuksensa loppupuolella. Sitä tasoitti kuitenkin se, että Mustikkatassu tuntui olevan melko surkea oppilas, jos totta puhuttiin. Kollilla ei ollut oikein luonnetta, ja hän ei koskaan vaikuttanut sellaiselta, joka voisi pärjätä soturina kovinkaan hyvin.
Kohtasin Henkäysvarjon katseen, kun saavuin toisen joukkueen pesälle. He olivat rakentaneet pesänsä kahden kiven väliseen koloon. Ohitin kollin kuitenkin nopeasti sanomatta tälle mitään. En halunnut juuri nyt keskustella Henkäysvarjon kanssa. Epäilin yhä, että kolli oli jotenkin sekoittanut pentumme kieroihin suunnitelmiinsa, jotka kaiken lisäksi olivat Punatähden sääntöjen vastaisia.
”Hei, nukun teidän kanssanne tämän yön”, tervehdin kolleja rauhallisella äänellä. Pähkinäkorva oli jo saapunut paikalle, ja hän nyökkäsi minulle tervehdyksen. En tervehtinyt nuorempaa soturia takaisin. Kohtasin katseellani Sähkötassun sinivihreän katseen. Soturioppilas katsoi minua ja nyökkäsi pienesti. Hänellä ei joko ollut aavistustakaan siitä, että oli äänyt kiinni Eloklaanin reviirillä seikkailemisesta, tai sitten kolli oli vain erittäin hyvä peittämään sen aavistuksen. En voinut olla enempää pettynyt poikaani. Olimme kuitenkin sopineet, ettemme kertoisi oppilaille harjoitusten aikana siitä, että he olivat jääneet kiinni.
Minusta meidän olisi täytynyt kertoa välittömästi ja antaa pennuilleni rangaistukset, mutta Punatähti oli eri mieltä. Päällikkö ei halunnut pilata oppilaiden mieltä. He halusivat, että jokainen oli parhaimmillaan harjoituksissa. En vointu muuta kuin totella päällikön käskyjä. Jyrkänneloikka oli ollut kanssani samaa mieltä, ja se oli tuntunut äärimmäisen hyvältä. Kolli oli sanonut sen jopa ääneen ”olen samaa mieltä Tuhkajuovan kanssa.”
”Sähkötassu, sinä hoidat ensimmäisen vartiointivuoron minun kanssani. Sen jälkeen on Mustikkatassun vuoro. Kuuhuipun jälkeen minä ja Pähkinäkorva vaihdamme vuoroa, jonka jälkeen Mustikkatassu jatkaa vielä jonkin aikaa. Harakkatassu hoitaa sitten vartion loppuun Pähkinäkorvan kanssa”, selostin oppilaille yön suunnitelman, eikä kenelläkään tuntunut olevan mitään sitä vastaan. Myös Pähkinäkorva nyökytteli. En tiennyt, oliko kolli kanssani samaa mieltä, vai eikö hän vain uskaltanut väittää vastaan.
Muut kissat katosivat pesän suojiin, ja me jäimme Sähkötassun kanssa kahden. Jos totta puhuttiin, minä järjestelin tämän juuri niin, että saisin hieman kahdenkeskistä aikaa poikani kanssa. En välittänyt juurikaan mistään emo-poika-hetkistä, mutta halusin selvittää Sähkötassun ajatusmaailmaa. Pentuna kolli oli ollut kovin kuuliainen, ja vain Sulkatassun houkuttelemana kolli oli joskus joutunut vaikeuksiin lähdettyään esimerkiksi luvatta pesästä pääaukiolle.
”Miten koulutuksesi etenee?” kysyin kollilta ja kohtasin hänen katseensa. Pidin oman ilmeeni vakavana. Tiesin kyllä varsin hyvin, miten Sähkötassun koulutus eteni. Jyrkänneloikka oli kehunut minulle sitä, miten tunnollisesti kolli oli harjoitellut jokaisen taisteluliikkeen.
Jossain sisimmässäni leimahti pieni ylpeys pojastani silloin, kun Jyrkänneloikka oli puhunut hänen koulutuksestaan. Olin ollut varma, että kollista tulisi kuuliainen soturi Kuolonklaanille. Nyt se varmuus ja pienikin ylpeys oli kadonnut, kun olin saanut kuulla kollin seikkailusta. Olin todella pettynyt Sähkötassuun.
//Sähköö?
// 826 sanaa
