Tuhkajuova
Kirjoittaja: Elandra
Sellaiset asiat, joista normaalisti nautin, tuntuivat turhauttavilta ja tylsiltä. Kun partioin tai saalistin, ajatukseni harhailivat Väärävarjossa. Tein kaikkeni keskittyäkseni sataprosenttisesti tehtäviini, mutta se tuntui haastavalta. Inhosin itseäni sen vuoksi, miten tunteet veivät minua mukanaan huomaamattani. Ajattelin vain, koska näkisin Väärävarjon taas. Muistelin aiempia kohtaamisiamme ja yritin löytää ratkaisua ongelmaamme. Olisiko tulevaisuus pelkkää salailemista? Miten kauan tämä kaikki pysyisi muilta salassa?
”Kokoontumiseen lähtevät sotureista Tuhkajuova, Kuuraturkki, Haahkasurma, Väärävarjo, Sähkötuho ja Tuimakatse. Oppilaista kokoontumiseen pääsevät oppilaani Lehtitassu, Kuuraturkin oppilas Tuhotassu ja Haahkasurman oppilas, Turhatassu. Myös Ruostekukka ja Pihkatassu osallistuvat kokoontumiseen”, Punatähti oli kertonut aiemmin tänään, kun klaani oli kutsuttu koolle. Kokoontumiseen pääseminen oli hyvä asia. Vaikka Kuolonklaanilla meni hyvin, ei pitänyt unohtaa sitä, että rajanaapurinamme oli toinen klaani, jonka periaatteet ja ajatusmaailma olivat täysin erilaiset kuin Kuolonklaanissa.
Kokoontuminen oli ihan hyvä keino tiedustella, mitä vieraassa klaanissa oli meneillään. Punatähti oli vannottanut, ettei Kuolonklaani alkaisi haastamaan riitaa Eloklaanin kanssa, eikä minulla ollut mitään sitä vastaan. Niin kauan kuin Eloklaani osasi käyttäytyä, ei minulla ollut syytä vihoitella heille.
Yö saapui, ja Punatähti johdatti kuolonklaanilaisia kohti Kivikukkulaa. Taivas oli kirkas, vain muutama pilvenhattara mateli eteenpäin taivaalla. Täysikuu mollotti taivaalla. Sen hopeinen valo sai kissojen turkit miltei hohtamaan. En voinut olla huomioimatta sitä, miten Punatähti oli valinnut kokoontumiseen vain kissoja, jotka olivat selkeästi uskollisia Kuolonklaanille ja toimivat klaanin edun parhaaksi. Lempeät ja ystävälliset kissat oli jätetty kylmästi leiriin. Se oli lähinnä hyvä asia, sillä hyväntuuliset kissat antoivat Kuolonklaanista toiselle klaanille aivan vääränlaisen kuvan.
Kiipesimme päällikön perässä Kivikukkulan päälle. Hajujen perusteella Eloklaani oli jo paikalla. Kuu ei ollut vielä huipussaan, joten eloklaanilaisilla ei olisi varaa moittia meitä siitä, että olimme paikalla vasta heidän jälkeensä. Punatähti tervehti kohteliaasti Mesitähteä, joka istuskeli Puhujankiven liepeillä, mutta nousi ylös meidät nähdessään. Eloklaanin päällikön olemus, ulkonäkö ja eleet kiinnittivät taas huomioni. Jos kolli olisi ollut vitivalkoinen, tuota olisi voinut luulla Väärävarjoksi. Kaksikon samannäköisyys oli hämmentävä sattuma.
”Etsikää mukavat paikat itsellenne. Kokoontuminen alkaa pian”, Punatähti huikkasi klaaninsa jäsenille, jotka lähtivät käskystä etsimään paikkaa, josta kuulisi ja näkisi Puhujankivelle hyvin. Minä jäin aloilleni seurailemaan muiden kissojen touhuja. En halunnut tutustua eloklaanilaisiin, vaan tarkkailla heidän liikkeitään. Pidin vähän myös silmälläni Sähkötuhoa. En halunnut, että ainoa edes vähän järkevä pentuni ystävystyisi vahingossakaan vihollisklaanin jäsenen kanssa.
Henkäysvarjo pyyhälsi ohitseni ripein askelin. Kolli vilkaisi minua terävällä katseellaan, mutta käänsi sitten päänsä eteenpäin. Harmaaraidallinen kolli piti leukansa että häntänsä pystyssä kävellessään Puhujankiven luona maleksiviin kissoihin. Kolli tervehti kylmästi Minttuliekkiä, joka oli entinen kuolonklaanilainen ja Punatähden ainoa jälkeläinen.
”Etkö aio tutustua eloklaanilaisiin?” Väärävarjo kysyi astellessaan luokseni. Valkea kolli istui alas. Vilkaisin häntä, mutta en antanut katseeni jäädä soturin valkeaan turkkiin tai meripihkaisiin silmiin. Pudistin päätäni.
”Parempi katsella etäältä”, totesin lapojani kohauttaen.
Enempää emme ehtineetkään puhua, kun Punatähti ja Mesitähti loikkasivat Puhujankivelle. Eloklaanin päällikkö puhui ensin. Hän jaaritteli pitkät pätkät kaikkea melko turhaa ja tylsää uusista pennuista, sotureista ja oppilaista. Kun kolli mainitsi Eloklaanin leirissä majailevasta erakosta, katseeni siirtyi välittömästi Henkäysvarjoon. Kolli suorastaan inhosi erakoita, ja tuon korvansa luimistuivat nopeasti Mesitähden sanat kuullessaan. Siinä oli Henkäysvarjolle taas yksi syy enemmän vihata Eloklaania; klaani majoitti väliaikaisesti erakoita leirissään, jotka tarvitsivat apua.
Punatähti puhui lyhyesti ja ytimekkäästi. Myös hän otti fiksuin sanoin kantaa Eloklaanin päällikön sanoihin erakosta. Ennen puheosuuden päättymistä Mesitähti tahtoi kuulla uusien sotureiden ja pentujen nimet. Punatähti empi hetken, mutta myöntyi sitten. Kuolonklaanilaisten nimet eivät olleet mitään salaista tietoa.
Enempää kerrottavaa päälliköillä ei ollut. He ilmoittivat, että kokoontuminen päättyisi pian. Kissat saisivat taas aikaa keskustella keskenään ja vaihtaa klaanien välisiä kuulumisia.
Minä en aikonut jaaritella eloklaanilaisten kanssa mitään, vaan käännyin Väärävarjon puoleen.
”Oletko huomannut, miten paljon sinä ja Mesitähti muistutatte toisianne?” kysyin harkittuani hetken, miten ottaisin asian puheeksi. Väärävarjo katsahti minua kummastuneena.
”Miten niin? Eivät kaikki lyhytkarvaiset, valkoiset kissat ole samannäköisiä”, kolli naurahti hieman huvittuneesti.
”Ei se ole pelkkä turkin väri. Te olette molemmat kolleiksi melko siroja ja hoikkia, pitkäjalkaisia ja muutenkin ilmeenne ja eleenne muistuttavat kovasti toisiaan”, selitin ilmeettömänä, vaikka oikeasti pelkkä keskusteleminen Väärävarjon kanssa sai perhoset lentelemään vatsassani. Väärävarjo naurahti taas hieman kiusaantuneena.
”Kuvittelet vain”, kolli lausahti ja käänsi katseensa Mesitähteen. Huvittunut virhe pyyhkiytyi valkean soturin kasvoilta, ja tuo muuttui vakavaksi.
”Mitä sinä oikeastaan tiedät tuosta Mesitähdestä? Mistä hän oikein on tullut tänne?” Väärävarjo katsahti minua vakavissaan. Kollin vakavuus hämmensi minua. Miksi häntä yhtäkkiä kiinnosti vieras kissa niin paljon?
”Sen mitä olen kuullut muilta. Hän ja sisarensa Liljatuuli vaelsivat jostakin kaukaa tänne kuulemma Tähtiklaanin johdattamana. Tähtiklaani on kai jonkinlainen korvike Pimeyden Metsälle sellaisille, jotka pelkäävät ikuista pimeyttä. He vain hakivat Minttuliekin ja perustivat Eloklaanin”, kerroin kaiken sen, mitä itse tiesin. Henkäysvarjo oli kertonut minulle kaiken tämän.
”Tähtiklaani”, Väärävarjo henkäisi ja katsoi minua suoraan silmiin. Kollin katse ei ollut sellainen rakastuneen kissan katse, jolla Väärävarjo minua usein katsoi. Se oli pohtiva, hieman jopa järkyttynyt. Sitten soturi käänsi katseensa pois, eikä sanonut enää mitään. Hän vain vajosi omiin ajatuksiinsa, enkä aikonut häiritä häntä. Väärävarjo ei selkeästikään halunnut keskustella, ja se sopi minulle. En tiennyt, oliko hän joskus kuullut Tähtiklaanista. Oli tai ei, se ei minua kiinnostanut.
Viimeinkin tuli aika, kun kokoontuminen päättyi. Täysikuu oli jo laskemaan päin. Aurinko nousisi jonkun ajan kuluttua. Taivaalle oli kerääntynyt rykelmä harmahtavia pilviä. Pian saattaisi sataa.
Punatähti johdatti Kuolonklaanin ensin alas Kivikukkulalta. Väärävarjo oli jättäytynyt joukon perälle, ja minä kuljin aivan Henkäysvarjon ja Punatähden perässä. Loikin kivenmurikoita pitkin alas maan tasalle.
Punaruskea päällikkö odotti, että kaikki kuolonklaanilaiset olivat päässeet alas. Sitten kolli lähti johdattamaan meitä kohti leiriä. Vilkaisin taakseni. Myös eloklaanilaiset kapusivat alas kukkulalta.
Olin suunnattoman väsynyt, kun saavuimme leiriin. Suuntasin suoraan muiden tavoin sotureiden pesään nukkumaan. Onnekseni saisin nukkua ohi auringonnousun huomenna. Henkäysvarjo oli laittanut minut vasta aurinkohuipun rajapartioon.
//904 sanaa
