Tuhkajuova
Kirjoittaja: Elandra
Varistassun haluttomuus lähteä uintiharjoituksiin ei tuntunut erityisen hyvältä. Harmaa kolli tiesi, että jokainen sukumme jäsen osasi uida, joten se oli myös hänen velvollisuutensa. Kun Varistassu myöntyi, olin helpottunut. Hän tiesi varmasti itsekin, että niskurointi ei tässä tilanteessa auttaisi.
”Menee niin kauan kuin menee. Se riippuu siitä, miten kovasti sinä yrität”, vastasin ja viitoin oppilaan perässäni kohti piikkihernetunnelia. Leirin lammessakin olisi voinut harjoitella, mutta putouksen pauhu oli niin kova, että olisin joutunut huutamaan. Hehkulammen ranta oli nyt paras vaihtoehto. Siellä muutkin opetuksessani olleet olivat harjoitelleet uimista pääsääntöisesti. Varistassu käveli perässäni, välilä jääden hieman jälkeen, mutta aina kirien minut taas kiinni. Tummanharmaa kissa piti huolen, että pysyi visusti takanani. En sietänyt sitä, että oppilaat kirmasivat soturin rinnalle heidän kävellessään.
Päivä oli lämmin, vaikka viherlehti läheni loppuaan. Pian saisimme taas heittää hyvästit tällaisille säille ja toivottaa kylmät ja sateiset lehtisateen päivät tervetulleiksi.
Matka Hehkulammelle sujui ripeästi. Yllätyksekseni olimme matkalla kohdanneet Aaltotassun, jonka suuntana näytti olevan leiri. Olin yrittänyt etsiä katseellani Sähkötuhoa, mutta raidallista soturia ei ollut näkynyt oppilaansa seurassa. Kenties hän oli laittanut Aaltotassun saalistamaan.
”Olet jo totutellut olemaan vedessä, joten voimme siirtyä suoraan itse uimiseen. Ennen sitä sinun täytyy luvata, ettet koskaan mene veteen ilman minua, ennen kuin olen sanonut, että olet kyllin hyvä pärjätäksesi vedessä yksin”, kohdistin vihreän katseeni Varistassun vaaleanharmaisiin silmiin. Oppilaan katse siirtyi nopeasti kirkkaansinisestä vedestä minuun.
”Minä lupaan”, hän vastasi nyökytellen päätään.
”Hyvä. Ensimmäisten uintikertojen tavoitteena on oppia pysymään pinnalla ja löytää oikea tekniikka. Kaikkien jalkojesi tulee tehdä töitä yhdessä hallitusti. Aluksi oikean rytmin löytäminen voi olla vaikeaa, mutta onneksi sinä et helpolla luovuta”, totesin aluksi vakavailmeisenä, mutta väläyttäen sitten kollille hennon hymyn, joka kesti silmänräpäyksen ajan. Minä nautin Varistassun seurasta ja halusin luottaa siihen, että hänestä tulisi Kuolonklaanin paras soturi kautta aikojen. Hänen kanssaan olin löytänyt sen rakkauden kaltaisen tunteen, jota emo normaalisti tunsi pentuaan kohtaan.
Kävelin Varistassun edellä rantaveteen. Vesi kasteli hitaasti jalkani, sitten vatsakarvani ja lopulta pääsi jo kyljilleni. Käännyin ympäri Varistassua kohti, viittoen hänet perässäni veteen.
//Varis?
// 322 sanaa
