Tuhkajuova
Kirjoittaja: Elandra
Istuin leirin pääaukiolla ja katselin juuri heränneiden kissojen toimia. Aurinko ei ollut vielä edes noussut, jonka vuoksi oli hämärää. Tänään näyttäisin tuoreelle oppilaalleni Kuolonklaanin rajat. Lauhatassu nukkui yhä, mutta tarkoituksenani oli herättää hänet pian. Viime päivät olivat menneet Henkäysvarjoa pakoillessa. Halusin nauttia vielä itsenäisyydestä täysin rinnoin. Halusin keskittyä tuoreeseen oppilaaseeni, jotta saisin hänet mahdollisimman pian soturiksi. Kohtasin nopeasti Pimentovarjon katseen. Soturi käveli ulos pesästä ja jäi istuskelemaan aukiolle jonkun matkan päähän minusta. Hänelläkin oli ilmeisesti harjoitukset tiedossa. Musta naaras oli saanut Minttuvarjon oppilaan Mahlatassun koulutettavakseen. Nuori soturi oli kuollut jäätyään hirviön alle. En ollut lainkaan surullinen, koska en tuntenut Minttuvarjoa. Olin aina pakoillut häntä, koska naaraan ylipirteä olemus sai minut ärsyyntymään. Iloinen sai olla, mutta ei sitä tarvinut kaikille näyttää ja kertoa.
Nousin ylös ja käännyin kohti oppilaiden pesää. Työnnyin oksien alle ja etsin katseellani valko-oranssia kollikissaa. Hän makoili Mahlatassuksi tunnistamani kissan vieressä.
”Lauhatassu”, sanoin tasaisella, mutta melko hiljaisella äänellä. Kun toistin kollin nimen vielä uudelleen, hän säpsähti hereille ja katseli hämmentyneenä ympärilleen. Kun kolli huomasi minut, hän ymmärsi mistä oli kyse.
”Lähdemme ihan pian”, sanoin ja peruutin ulos pesästä. Kävelin takaisin soturien pesän edustalle. Ikäväkseni Henkäysvarjo astui juuri silloin ulos pesästä. Mieleni teki kääntyä takaisin, mutta se olisi ollut todella lapsellista käytöstä. Niinpä kohtasin vain soturin sinisen katseen ilmeettömänä.
”Tein mitä pyysit, joten sinun vuorosi”, soturi sanoi matalalla äänellä. Hän viittasi sopimukseemme. Henkäysvarjo oli hankkinut Lauhatassun oppilaakseni. Olin luvannut alkaa kissan kumppaniksi, jos hän onnistuisi kyseisessä tehtävässä.
”Katsotaan sitä myöhemmin. Minulla on oppilas koulutettavana”, vastasin kylmästi ja kävelin raidallisen soturin ohitse. Huomasin Pimentovarjon katsovan meidän suuntaamme, mutta hän käänsi pian päänsä pois.
Kun viimein Lauhatassu tuli ulos pesästä, nousin ylös. Oppilas loikki innoissaan luokseni. Hänen kasvoillaan oli leveä, innostuntut hymy.
”Mitä me teemme ensimmäisenä?” kolli kysyi.
”Tuo hymy vielä katoaa kasvoiltasi. Soturikoulutus ei ole pelkkää hauskanpitoa. Joudut raatamaan enemmän kuin koskaan, jotta sinusta tulisi joku päivä soturi”, sanoin sivuuttaen oppilaan kysymyksen. Lauhatassu ei tuntunut lannistuvan siitä, ennemminkin hän näytti ottavan haasteen vastaan.
”Kierrämme ensin rajat, jonka jälkeen opetan sinulle saalistuksen perusteet”, sanoin tyynesti ja lähdin johdattamaan oppilasta ulos leiristä. Hän ei ilmaissut haluaan syödä heräämällä niin myöhään, joten hän saisi syödä vasta harjoitusten päätteeksi. Astuin ulos piikkihernetunnelista ja suunnistin kohti ukkospolkua. Halusin aloittaa kierroksen sieltä. Saatoin selkeästi kuulla oppilaan askeleet takanani. Ne kuulostivat siltä kuin olisin johtanut mäyrälaumaa. Pysähdyin ja huomasin, että kolli oli vähällä törmätä minuun. Käännyin hänen suuntaansa vakava ilme kasvoillani.
”Kun kävelet, tee se hiljaa”, sanoin. Lauhatassu nyökkäsi nopeasti, muttei hän näyttänyt olevan moksiskaan sanomastani. Olin yllättynyt, sillä kuvittelin oppilaan suuttuvan heti. Tämä päivä menisi perusasioita korjaillessa. Halusin selvittää, miten pitkä pinna kollilla oli. Aina kun kolli teki jotakin epäsoturimaista, kertoisin siitä hänelle. Soturit eivät huutaneet, loikkineet kuin pennut tai innostuneet jokaisesta pienestä asiasta. Jatkoimme matkaa kaikessa hiljaisuudessa. Huomasin, että Lauhatassulla oli vaikeuksia kulkea hiljaa. Hän taisi olla liian innoissaan, sillä kolli katseli koko ajan ympärilleen ja oli vähällä jäädä jälkeen. Toivoin todella, että kyse oli vain siitä, että kissa oli ensimmäistä kertaa leirin ulkopuolella.
Saavutimme ukkospolun. Sen lähettyvilä oli paljon puiden kantoja. Kaksijalat olivat syystä tai toisesta kaataneet täältä puita. Minä en ollut koskaan nähnyt paikkaa silloin, kun puut olivat pystyssä.
”Miksi täällä on näin paljon kantoja? Onko tuo ukkospolku?” Lauhatassu kysyi innostuneena. Vilkaisin tyyni katse kasvoillani oppilastani.
”Kaksijalat ovat kaataneet täältä puita. Kyllä, se on ukkospolku. Et saa ikinä mennä sinne ilman erittäin hyvää syytä. Minttuvarjo menetti tuolla henkensä, kun holtiton oppilas juoksi suin päin ukkospolulle saaliin perässä”, selitin ja pudistelin turhautuneena päätäni. Pihkatassun olisi todellakin pitänyt keskittyä siihen mitä hän teki. Nyt hän saisi todennäköisesti kantaa syyllisyyttä harteilleen loppuikänsä. Huhujen mukaan kolli ei välttämättä edes kävelisi koskaan, tai ainakaan tulisi soturiksi. En halunnut, että Lauhatassun tulevaisuus olisi samanlainen.
”Kun tottelet sääntöjä ja pysyt poissa ongelmista, oppilasajastasi voi tulla varsin mukava. Oletko valmis tekemään kaikkesi sen eteen, että koulutuksesi sujuisi mahdollisimman moitteettomasti?” kysyin kollilta, joka käänsi katseensa minuun. Lauhatassu vaikutti edelleen innostuneelta. Äskettäin hänen hymynsä kuitenkin katosi, kun mainitsin Minttuvarjon kuoleman. Surmakynsi oli päässyt siitä yli hyvin, mutta Mahlatassu ei. Kolli käyttäytyi kuin soturin kuolema olisi ollut maailmanloppu.
//Lauha? Sori jos hittasin liikaa xd Laitan nyt viel tähän se millanen mestari Tuhka on, koska en oo varma näätkö sitä chatissa: Tuhka on ankara mestari, joka haluaa korjata Lauhassa kaiken mitä se tekee väärin. Se haluaa opettaa sille kaiken mitä se ite osaa, mutta odottaa Lauhan iteki haluavan sitä. Tuhka ei kamalasti anna kehuja, mutta päivän päätteeksi tai hyvin menneen liikkeen jälkeen joku pieni kehu saattaa päästä suusta. Sen päätavote on se, että Lauha pysyy motivoituneena ja pärjää hyvin koulutuksessa.
// 664 sanaa
