Tuhkajuova
Kirjoittaja: Elandra
Astelin partion edellä sisään leiriin kantaen suussani kolmea elotonta saalista. Perässäni kulkeva Kalmakuu joutui kulkemaan sisäänkäyntitunnelin lävitse kyyryssä, jotta piikkiherneet eivät koskisi hänen turkkiinsa. Johdatin partion tuoresaaliskasalle ja pudotin omat saaliini siihen. Jouduin väistämään Hehkuaskelta, joka ravasi yrttitukko suussaan parantajan pesältä kohti pentutarhaa. Tuhahdin ärtyneenä itsekseni, mutta annoin asian olla. Kenties Rapakynsi oli synnyttämässä tai joku pentu oli taas onnistunut loukkaamaan itsensä. Surmakynnen tytär Pikipentu oli syntynyt vain neljäsosakuu sitten. Varapäällikkö ei ollut tiennyt odottavansa pentuja, koska pentu oli ollut pentueensa ainoa ja normaalia pienempi. Hehkuaskel oli arvellut, että pentu oli syntynyt hieman etuajassa.
Henkäysvarjo olisi halunnut käydä katsomassa klaanin uusinta tulokasta, mutta minä en halunnut. Mitä erityistä yhdessä pennussa oli? Kun hän kasvaisi soturiksi, näkisin häntä joka päivä. Työnsin pentuajatukset pois mielestäni ja nappasin tuoresaaliskasasta yhä lämpimän hiiren. Kannoin sen sotureiden pesän taakse. Leirin tässä osassa vesiputouksen pauhu oli melko voimakas. Se ei kuitenkaan häirinnyt minua, vaan ennemminkin rauhoitti. Ei kulunut kauaakaan, kun Henkäysvarjo asteli luokseni. Kollin kasvoilla oli lämmin hymy, jonka olin jo tottunut päivittäin näkemään. Tervehdin kollia nyökäten.
”Miten partiossa meni?” harmaa raidallinen soturi kysyi ja istuutui alas viereeni.
”Tavallisesti”, vastasin vain ja jatkoin syömistä. Henkäysvarjo antoi minun syödä loppuun kaikessa hiljaisuudessa. Hän käänsi katseensa taivaalle ja painautui kuin huomaamattaan lähemmäksi minua. En vastustellut, sillä se olisi vaikuttanut muiden silmissä kummalliselta. Tällä puolella leiriä ei usein ollut kissoja, mutta nyt klaanin nuorin oppilas, Liekkitassu oli lähettyvillä syömässä.
”Rapakynsi synnyttää”, kumppanini ilmoitti ja käänsi sinisen katseensa minuun.
”Niin?” kysyin ja kurtistin kulmiani. Yrittikö Henkäysvarjo saada minussa aikaan jonkinlaisen lämpimän reaktion?
”Eikö se sinustakin ole mukava uutinen?” kolli kysyi silmiään siristäen. Kohautin lapojani.
”Klaani tarvitsee nuoria sotureita”, vastasin viileästi. Henkäysvarjo pyöräytti silmiään.
”Kun saat omia pentuja, tulet takuulla huomaamaan, miten mukavia pennut ovat”, kolli vastasi tasaisella äänellä. Pudistin päätäni.
”Jos minä ikinä saan pentuja, ei se muuta mielipidettäni. Haluan olla soturi, en kuningatar. Soturit eivät vietä pentutarhalla aikaa ilman pätevää syytä. Ja vaikka minusta tulisikin kuningatar, se tulisi olemaan väliaikaista. Kun pennut kasvavat, he eivät enää tarvitse minua”, totesin viileästi ja kohtasin kollin katseen. Hän vaikutti turhautuneelta.
”Miksi sinä olet noin kylmä? Tietenkin pentusi tarvitsevat sinua! Kyllähän sinäkin otat edelleen neuvoja isältäsi, vaikka oletkin jo soturi”, kolli naukui ja heilutti häntäänsä ärsyyntyneesti.
”Se on ihan eri asia. Koska hän on isäni, minä kunnioitan häntä, joka on täysin eri asia kuin tarvitseminen. Hän ohjaa minua olemaan hyvä soturi, koska hän haluaa tehdä niin. Kyllä minäkin haluan, että minun pennuistani tulee koko metsän parhaita sotureita, mutta vain koska heissä virtaa minun vereni”, murahdin takaisin. Henkäysvarjo tuntui ärsyyntyvän entisestään.
”Sinun pitäisi haluta olla ylpeä heistä siksi, koska sinä rakastat heitä”, Henkäysvarjo sanoi. Kohautin lapojani jälleen.
”Rakkaus on heikkous. Jos rakastaa, niin silloin myös menettää”, totesin, vaikka tiesin rakastavani yhtä kissaa, joka oli minun isäni. Se ärsytti minua, koska niin ei pitäisi olla. Sen vuoksi välttelin joutumista partioihin isäni kanssa. Jos jotakin sattuisi, en pystyisi keskittymään täysillä.
”Olet väärässä. Minä rakastan sinua, enkä minä aio menettää sinua. Minä myös tulen rakastamaan pentujamme, ja olemaan heidän tukenaan ihan koska tahansa”, Henkäysvarjo sanoi.
”Ihan sama”, tuhahdin ja nousin ylös. Kävelin soturin ohitse ja astelin sotureiden pesän toiselle puolelle. Kuulin Henkäysvarjon lähtevän perääni, mutta askeleet pysähtyivät jonkin matkan päähän. Huomasin Hehkuaskeleen astuvan ulos pentutarhalta. Naaraan kasvoilla oli onnellinen hymy, kun hän käveli kevyin askelin parantajan pesälle.
Pian hänen jälkeensä pesästä astui ulos Punatähti. Punaruskean päällikön kasvoilla oli yleä katse. Muun muassa Ruusutuike ja Huurrelilja kiiruhtivat pentutarhalle päällikköä vastaan. He kysyivät jotakin, johon Punatähti vastasi. En kuitenkaan kuullut heitä täältä asti, eikä minua huvittanutkaan kuulla. Kävelin sotureiden pesään vilkaisemattakaan Henkäysvarjon suuntaan.
// 584 sanaa
