Tuhkajuova
Kirjoittaja: Elandra
Leirin pääaukio oli täynnä kissoja, kun palasimme leiriin uintiharjoituksista. Sulkatassu oli tapansa mukaan koetellut hermojani sooloilemalla turhuuksia harjoituksissa, mutta ensimmäisen varoituksen jälkeen naaras oli onneksi osannut käyttäytyä. Vaikka naaraan luonne oli mitä oli, en voinut kieltää, etteikö hän olisi luonnostaan etevä uimari. Kovalla harjoittelulla Sulkatassu voisi oppia vaikka mitä, ja kenties olla joskus yhtä hyvä kuin minä.
Sulkatassu ja Sähkötassu lähtivät omille teilleen heti leiriin saavuttuamme, mutta Pimentovarjo käveli kanssani sotureiden pesälle. Turmaloikka astui juuri sillä hetkellä ulos pesästä, ja kolli mulkaisi vierelläni istuvaa tummaa soturia. Pimentovarjo ei huomioinut ohitsemme kulkevaa kollia millään lailla, vaan piti katseensa visusti edessäpäin. Ilmeisesti kaksikon välit eivät olleet enää yhtä hyvässä kunnossa kuin joitakin päiviä aiemmin, muttei se ollut minun asiani. Kunhan sotureiden välit eivät vaikuttaneet heidän soturin tehtäviinsä, ei ongelmaa ollut.
Annoin katseeni kiertää pääaukion halki. Katseeni pysähtyi hetkeksi Jyrkänneloikkaan, joka keskusteli parhaillaan Rapakynnen kanssa. Isäni ei näyttänyt millään tapaa iloiselta keskustellessaan, vaan hänen kasvoillaan oli sama kylmä ilme kuin aina. Katseeni käväisi piikkihernemuurin varjossa istuvassa Henkäysvarjossa, mutta siirtyi heti muualle. Säpsähdin tajutessani, että etsin jotakin. Etsin edes pientä vilausta vitivalkoisesta turkista ja haalean meripihkan värisistä silmistä. Klaanissa oli tasan kaksi täysin valkoista kissaa, joten Väärävarjon erotti muiden joukosta helposti. Hiutaleviiksi oli ruumiinrakenteeltaan huomattavasti sirompi ja ruipelompi mitä entinen erakko oli, joten en sekoittaisi naarasta kolliin. Ei Väärävarjokaan mikään tanakka ollut, sillä kolli oli normaalia hieman sirompi ja kevytrakenteisempi. Tuon valkean, ohuen turkin alta erottuivat kuitenkin selkeästi lihakset, jotka saivat kollin näyttämään vähän vähemmän sirommalta. Väärävarjolla oli pitkät jalat, jonka ansiosta hän olikin nopea juoksija.
Ravistelin päätäni ja työnsin ajatukset kollista pois mielestäni. En olisi halunnut ajatella Väärävarjoa, mutta kolli tuntui olevan minulle pakkomielle. Aina kun olin turhan panttina, soturi ilmestyi ajatuksiini. Sitten en enää vain voinut lakata ajattelemasta häntä.
Minusta tuntui aivan siltä, kuin joku olisi tuijottanut minua. Pian sivusilmälläni huomasin, ettei tunne ollut turha. Pimentovarjo oli kääntänyt harmaansinisen, epäileväisen katseensa minuun. Mulkaisin soturia, muttei tuo kääntänyt päätään pois.
”Etkö tiennyt, ettei ole kohteliasta tuijottaa?” tuhahdin kääntäen katseeni eteenpäin. Sivusilmälläni näin, kuinka Pimentovarjokin siirsi katseensa pois minusta. Naaras ei sanonut mitään, mutta tiesin hänen huomanneen oudon käytökseni. Kirosin mielessäni. Toivoin, ettei Väärävarjo olisi koskaan edes saapunut Kuolonklaaniin. Tasaisen mukava elämäni oli muuttunut monimutkaiseksi hetkessä. Heti Väärävarjon saapumisen jälkeen välini Henkäysvarjoon olivat muuttuneet radikaalisti, ja tunsin olevani solmussa.
Katsahdin Henkäysvarjoon, joka asteli pääaukion keskelle ylpein askelin. Varapäällikkö alkoi järjestää partioita. Kollin katse kiersi leirissä, ja pysähtyi minuun.
”Tuhkajuova, sinä johdat auringonlaskun rajapartiota, joka kiertää pohjoisesta Eloklaanin rajaa myöten eteläisen rajan itäpäätyyn. Mukaasi lähtevät Pimentovarjo, Haahkasurma, Raparperitassu ja Tuimatassu”, kolli ilmoitti tasaisella äänellään. Juuri sillä hetkellä kuulin jonkun astuvan ulos sotureiden pesästä. Tunsin sydämeni sykkeen kiihtyvän, kun valkea kollikissa astui ulos pesästä. Tuo vilkaisi minua ja Pimentovarjoa, jonka jälkeen kolli käveli suoraan Henkäysvarjon luokse.
”Pääsenkö minä heidän mukaansa? Olen ollut koko päivän nukkumassa, joten lähtisin mielelläni rajapartion matkaan”, kolli tokaisi ja katsoi itseään aavistuksen verran suurempaa Henkäysvarjoa suoraan silmiin. Henkäysvarjo siristi sinisiä silmiään, ja hänen katseensaa lipui Väärävarjon ohitse minuun. Olin aivan varma, ettei varapäällikkö suostuisi moiseen, ja oikeastaan toivoinkin niin. Toisaalta uskoin, että kollin läsnäolo ei vaikeuttaisi partion johtamista. Kun olin partiossa, keskityin siihen täysillä enkä ajatellut mitään muuta. Kun suoritin soturin tehtäviä, onnistuin aina unohtamaan kaiken muun.
”Hyvä on, mene heidän mukaansa”, Henkäysvarjo murahti ja katsoi Väärävarjoa halveksuen. Valkea soturi nyökkäsi kiitokseksi varapäällikölle, ja suuntasi sitten kohti minua ja Pimentovarjoa.
”No, joko lähdetään?” kolli kysyi virnistäen ja istui meitä vastapäätä. Nostin katseeni taivaalle.
Kun olimme lähteneet uintiharjoituksiin, taivas oli ollut kirkas ja miltei pilvetön. Nyt paksu pilviverho oli saapunut reviirin ylle Eloklaanin reviiriltä, ja se lähestyi kovaa vauhtia huippunsa ohittanutta aurinkoa. Pilvet olivat melko tummia, joten illalla varmaan alkaisi sataa.
”Ei aurinko ole vielä laskemassa”, tuhahdin ja pyöräytin silmiäni.
”Sinulla näyttää olevan sen verran virtaa, että voit käydä ilmoittamassa lähdöstä Haahkasurmalle ja oppilaille”, tokaisin tasaisella äänellä ja kohtasin Väärävarjon meripihkaisen katseen. Sydämeni tuntui lyövän muutaman ylimääräisen lyönnin, kun kollin kasvoille piirtyi huvittunut virne. Oli melko haastavaa pitää ilmeeni tasaisena ja rauhallisena, mutta onnistuin siinä omasta mielestäni ihan hyvin.
”Selvä”, kolli hymähti ja lähti kulkemaan kohti oppilaiden pesää. Käännyin sitten rennosti Pimentovarjon suuntaan.
”Jaatko kanssani saaliin ennen lähtöä?” kysyin rauhallisesti soturilta, joka oli kääntänyt siniharmaan katseensa minuun.
//Pimento?
// 684 sanaa
