Tuhkajuova
Kirjoittaja: Elandra
Palasin Mahlatassun kanssa leiriin. Metsästysharjoitukset olivat sujuneet kohtalaisen hyvin. Oppilaani oli saanut kiinni kolme saalista; hiiren, oravan ja varpusen. Hän kehittyi päivä päivältä paremmaksi. Kävimme tämänpäiväisissä harjoituksissa myös läpi kiipeilyn perusteita. Lupasin Lauhatassulle loppupäivän vapaaksi. Huomenna menisimme aurinkohuipun partioon, jonka jälkeen kävisimme harjoittelemassa kiipeilyä.
Aurinko oli huipussaan pilvettömällä taivaalla. Kirkkaat säteet lämmittivät turkkiani vähän turhankin paljon. Viherlehti alkoi jo olla puolessa välissä. Riistaa oli runsaasti ja metsä oli taas herännyt henkiin. Lehtikuusten havuneulaset olivat kasvaneet takaisin, ja samoin olivat tehneet lehtipuiden lehdet. Kaikki tuntui olevan hyvin. Mikään ei uhannut klaaniamme ja kaikki tuntuivat olevan tyytyväisiä elämäänsä. Olimme lähentyneet Henkäysvarjon kanssa hiljalleen. Keskustelimme lähinnä soturiudesta ja muista kuolonklaanilaisista. Todellisuudessa en tuntenut soturia kovinkaan hyvin, vaikka tiesinkin paljon hänen ajatusmaailmastaan. Hän ei sietänyt erakoita ja halusi pitää Kuolonklaanin niin sanotusti puhtaana.
Astuin oppilaani edellä piikkihernetunneliin. Leirin pääaukio oli tuttuun tapaansa täynnä kissoja. Klaanin jäsenet nauttivat auringosta ja toistensa seurasta. Lauhatassu hyvästeli minut hännän heilautuksella ja kiiruhti viemään saaliinsa tuoresaaliskasalle. Tämän jälkeen kirjava oppilas suuntasi kohti oppilaiden pesää. ystäviensä luokse. Mahlatassu jutteli yhdessä Hiutaletassun ja Kylmätassun kanssa. Olin juuri hakemassa itselleni tuoresaalista, kun Punatähti asteli leirin keskustaan. Hän kutsui klaanin koolle. Päättelin nopeasti, että päällikkö nimittäisi jonkun kissoista soturiksi tai oppilaaksi. Olisin kyllä huomannut, jos joku olisi ollut vinossa. Sitä paitsi päällikön kasvoilla oli rauhallinen ilme. Pääaukion kissat vaikenivat ja kääntyivät päällikkönsä puoleen. Punaruskea kollikissa suoristi ryhtinsä, jotta hänen äänensä kantaisi mahdollisimman kauas. Huomasin Pihkatassun ja Hehkuaskeleen astelevan leirin pääaukiolle seuraamaan kokousta.
”Olemme kokoontuneet tänne nimittämään kaksi oppilasta soturiksi. Hiutaletassu ja Kylmätassu, astukaa eteen”, Punatähti käänsi vihreän katseensa kohti sisaruksia. Heidän veljensä Jääviilto oli päässyt soturiksi jo puolitoista kuuta sitten. Sitä oli perusteltu sillä, että hänen pentuetoverinsa eivät edistyneet yhtä nopeasti koulutuksessaan. Savunharmaa kolli ja valkea naaras astelivat jännittyneinä päällikön eteen. He vilkaisivat toisiaan hennosti hymyillen.
”Kylmätassu, sinut tunnetaan tästä lähtien Kylmäliekkinä. Hiutaletassu, sinun soturinimesi on Hiutaleviiksi”, päällikkö nimitti oppilaat lyhyesti sotureiksi. Olin kuullut joidenkin sotureiden valittaneen seremonian olevan liian lyhyt ja tavallinen. En ymmärtänyt mistä he valittivat. Miksi seremoniasta pitäisi tehdä pidempi ja tuskallisempi muille sitä seuraaville? Lyhyesti ohi menevä seremonia ei tuhlaa kenenkään aikaa.
”Kylmäliekki! Hiutaleviiksi!” klaani hurrasi tuoreiden sotureiden uusia nimiä. Liekkihäntä ja Ruusutuike kiiruhtivat pentujensa luokse, kun Punatähti viimein päätti kokouksen. Myös Lauhatassu ja Mahlatassu menivät onnittelemaan tuoreita sotureita. Kuten arvasin, Jokimieli ei edes vilkaissut oppilaansa perään. Hän oli nyt vapaa Hiutaletassun kouluttamisesta, eikä naaras enää välittänyt kissasta tippaakaan. Kaikki tiesivät Jokimielen olevan kiero ja hyvin itserakas kissa.
Samassa muistin tuoresaaliskasan, jonka vierellä yhä seisoin. Nappasin hampaisiini Lauhatassun saalistaman hiiren. Kannoin sen sotureiden pesän edustalle.
// 416 sanaa
