Tuikelintu
Olin jo maleksimassa takaisin soturien pesään, kunnes jokin pehmeä kosketti minua lapaan. Käännyin katsomaan ja kasvoilleni levisi hyvin yllättynyt ilme – Kuutamolaine. Naaraan kasvoilla pilkahti hieman utelias ja pahoitteleva ilme.
“Olen pahoillani, minun ei ollut tarkoitus olla töykeä. Talvikkitakku on vain… no, sanotaan että hän on aiheuttanut minulle harmaita karvoja viime aikoina”, mustavalkoinen naaras paljasti ja sai minutkin todella uteliaaksi. Punaturkkinen naaras ei kieltämättä vaikuttanut helpoimmalta kissalta. Hän vaikutti oikeastaan sellaiselta, jonka kanssa ei halunnut päätyä huonoihin väleihin. Olin ymmärtänyt, että naaras osasi halutessaan olla hyvinkin hankala kissa. Kaksikon erimielisyydet eivät kuitenkaan kuuluneet minulle, vaikka olisinkin halunnut saattaa heidät hyviin väleihin. Hoin kuitenkin itselleni, että en saisi tunkea nenääni liian syvälle. Kuutamolaine nimittäin vaikutti naaraalta, joka halusi pitää sopivasti kiinni omasta yksityisyydestään. Vilkaisin soturien pesää hieman haikeana. Hyvät unet olisivat todella tulleet tarpeen. Halusin kuitenkin selvittää mitä oli tapahtunut. Hymyilin naaraalle varovaisesti.
“Haluaisitkohan sinä Kuutamolaine jakaa kanssani vaikkapa riistaa tai vaihaa kuulumisia? Ehkä se saisi ajatuksesi muualle Talvikkitakun metkuista”, naukaisin hymyillen ja vilkaisin taivaalle.
“Minä en muutenkaan välttämättä saisi unta. Kuu on tänään erityisen haalea ja ja se kertoo kuun energian olevan matala. Silloin uni ei tule”, minä selitin Kuutamolaineelle taivaalle vilkuillen. Naaraan kasvoilla käväisi hieman epäuskoisa ilme, mutta lopulta naarassoturi nyökäytti minulle päätään pienesti.
//Kuutti? :O
