Tuikelintu
Sirupennun pyyhältäessä naaraan ohitse aukiolle, Tuikelinnun kasvoille piirtyi huvittunut hymy, jonka hän soi Kimalaistoiveelle. “Lepää sinä vain, minä huolehdin hänestä”, nuorempi naaras vastasi hieman väsyneen oloiselle ikikuningattarelle. Tuikelintu ei kysynyt mitään, hänen ei tarvinnut. Hän näki Kimalaistoiveen lävitse. Kunnioitus vanhempaa naaraskissaa nousi entistä enemmän. Hän huolehti Sirupennusta koko sydämellään, vaikka kamppaili itse oman terveydentilansa kanssa. Tuikelintu olisi halunnut udella naaraan tilasta enemmän, mutta kääntyi ja loikki aukiolle kadonneen pennun perään. Auringonsäteet saivat Tuikelinnun siristelemään silmiään, mutta hän otti kaiken päivänpaisteen antaman energian vastaan. Vaikka viherlehti oli vasta aluillaan, lehtikato saattaisi saapua hetkenä minä hyvänsä ja hänen pitäisi varastoida tätä energiaa synkempiä kuita varten.
Sirupentu oli tykittänyt häntä niin monella kysymyksellä, että Tuikelintu ei ollut varma mihin tarttua. Pennun energia kuitenkin lämmitti hänen sydäntään. Ehkä Korppitähti antaisi hänelle ensimmäise oppilaan? Naaras hymyili, se kyllä olisi hienoa. Lopulta vanhempi kissa oli lupautunut näyttämään nuorukaiselle vaanimisasennon.
“Ja kun kysyit asemastani klaanissa, niin minä olen soturi”, Tuikelintu aloitti ja mietti mitä hän kertoisi seuraavaksi. Tai oikeastaan naaras mietti miten hän esittäisi asiansa ilman, että hän kuulosti aivan hourupäiseltä. “Yleensä soturien tehtäviin kuuluu taisteleminen, mutta minä en taistele”, naaras kertoi. Sirupentu katsoi naarasta silmät suurina.
“Mutta minulle kerrottiin, että soturit taistelevat!” Tuikelintu huokaisi. Tietenkin he aloittivat pentujen mustaamisen jo nuorena.
“Minä en halua taistella, minä en halua vahingoittaa ketään. Kaikki ansaitsevat elää. Tähtiklaani on siunannut metsät riistalla, jotta me voimme syödä, mutta saalistaessakin kuuluu olla kunnioittava. Jokainen elämä on juhlistamisen arvoinen”, Tuikelintu kertoi mahdollisimman selkeästi ja hymyili pennulle. Hän haki käpälillään parempaa otetta näyttääkseen saalistusasentonsa. Hän ei ollut kuitenkaan erityisen hyvä vaanimaan, joten hänen asentonsa jäi aika kömpelöksi. Pennuksi Sirupentu matki Tuikelinnun näyttämää asentoa taitavasti. Sirupennussa oli ainesta taitavaksi saalistajaksi. “Eloklaani saa sinusta vielä hyvän saalistajan”, Tuikelintu kehaisi ystävällisesti ja vilkaisi taas taivaalle. Tähtiklaanin siunaus.
“Onko sinulle kerrottu Tähtiklaanista?” naaras kysyi. Hänen usko Tähtiklaaniin oli todella vahva ja hän mielellään jakaisi sen pennun kanssa, jos hän vain haluaisi tietää asiasta. Kaikki kissat eivät kuitenkaan halunneet ja Tuikelintu kunnioitti asiaa. Hän ajatteli, että uskoa Tähtiklaaniin tai mihinkään muuhun ei voinut pakottaa. Se oli jokaiselle hyvin henkilökohtainen asia.
//Siru? 🙂
